Tarkoittaako hyvä elämä sitä, että elämme tilastollisesti laskelmoiden ja tuottavasti asiantuntijoiden määrittämissä riskirajoissa?
Arkijärjen vastaus on ehdoton kyllä. Tosin ”hyvästä elämästä” ei puhu juuri kukaan. Sen sijaan puhumme kansanterveydestä, kustannuksista ja kilpailukyvystä. Nämä ovat epämääräisiä abstraktioita, toisin kuin hyvä elämä, joka on mahdollista kokea.
Elämäämme määrittävät tilastot ja käsitteet, jotka on luotu vallan tarkoituksiin ja väestön hallitsemiseen. Kun puhumme kansanterveydestä, emme puhu ihmisten kokemasta kyvykkyydestä tai mielekkyydestä. Kun kauhistelemme kustannuksia, emme ajattele, että raha on poliittisesti luotu työkalu ja valtasuhde. Kun hamuamme kilpailukykyä, emme mieti, mitä järkeä on kansakuntien kilpajuoksussa kohti pohjaa.
Vielä oudommalta tällaiset käsitteet alkavat tuntua kun huomaamme, että niiden alkuperä on rodunjalostuksessa.
Moderni rasismi syntyi länsimaissa, kun valtiosta alettiin muokata rodunjalostuksen välinettä. Vanha rasismi oli erilaisten ihmisryhmien välistä kamppailua ja alistamista. Uudessa valtiorasismissa otettiin päämääräksi yhden ”rodun” biologisen ja henkisen puhtauden, eheyden ja ylivertaisuuden turvaaminen.
Alamaisten käsite korvattiin väestön käsitteellä. Hallitukset alkoivat tarkkailla väestön uusiutumisastetta, hedelmällisyyttä, elinikää ja kuolleisuutta ja näiden kytköstä talouteen. Erityisesti syntyvyyttä alettiin kontrolloida. Ihmisiä alettiin hallita ennusteilla, riskiarvioilla, mittauksilla ja normeilla.
Rodunjalostuksen tavoitteena on puuttua väestön tilaan yleisellä tasolla ja pitää yllä normin mukaisia keskiarvoja, jotta kansakunta olisi mahdollisimman elinvoimainen. 1900-luvun aikana rodunjalostus tuotti kansanmurhien ja keskitysleirien lisäksi kallonmittaajien rasistisen tieteen, vähemmistöjen steriloimista ja alkuperäiskansojen alistamista.
Rotutiedettä, pakkosterilointeja ja saamelaisten syrjintää harjoitettiin myös Suomessa. Ruotsissa taas kansankodin ja hyvinvointivaltion alun voi johtaa melko suoraan rotuajattelusta, kuten antropologi Tapio Tamminen osoittaa teoksessaan Kansankodin pimeämpi puoli.
Nykyään olisi epäkorrektia perustella sosiaaliturvan leikkauksia, alkoholipolitiikkaa tai terveysjournalismia rodunjalostuksella. Siksi käytetään kiertoilmaisuja, kuten ”kansanterveys” ja ”kilpailukyky”. Taustalla on yhä ajatus suorituskykyiseksi koulittavasta kansasta, väkivaltaisesti rajatusta ”rodusta”, josta on tehtävä puhdas, voimakas ja yhtenäinen.
Kannattaakin harkita seuraavan kerran, kun löytää itsensä puolustamasta poliittisia ratkaisuja kilpailukyvyllä tai kansanterveydellä. Haluaako todella ryhtyä rodunjalostajaksi? Millaista olisi elää modernien ”rotukäsitteiden” ulkopuolella?
Kuuntele Pontuksen Mikä meitä vaivaa? -podcastit täältä.
