Kuva: Ia Samoil
Teimme kajaanilaisella Vaara-kollektiivilla kevääksi 2014 dokumenttiteatteriesityksen Talvivaaran kaivoksen siihenastisista vaiheista. Esitys loppui absurdiin kohtaukseen, jossa muun muassa yksi näyttelijöistä luetteli Talvivaaran avolouhoksen pohjalla kuvatulla videolla, kuinka hän haluaisi mökin ja mitä siellä mökillä tarvitsisi.
Näyttelijän suu kävi ja kertoi, että hän tarvitsisi ”tietysti tabletin, että voi kattoo elokuvia sitten siellä mökillä” ja ”auton, että pääsee sinne mökille”. Ja niin edelleen. Koominen kohtaus oli suloisenkatkera, koska se esitteli nuoren näyttelijän kautta mökki-idyllin, jota hän ei kaikella todennäköisyydellä saavuta.
Ilmastonmuutoksen ja ekologisen katastrofin edetessä menetämme työpaikat, taloudelliset mahdollisuudet, tulevaisuuden, mökki-idyllin. Sillä me emme tee työtä, jotta maapallo olisi elinkelpoinen vielä seitsemän sukupolven päästä, saati meidän vanhuudessamme. Me teemme työtä aivan muista syistä.
Me käymme taistelua markkinointiosastoilla ympäri maailman lisätäksemme kulutusta. Tämäkö on meidän sukupolvemme osa sukupolvien ketjussa?
Absurdia on, että koskaan aikaisemmin emme ole tienneet näin tieteellisen tarkasti oman tuhomme mahdollisia askelmerkkejä. Tämä tieto tekee meistä tuhoutumisemme seuraajia, jotka passiivisesti katsovat oman kuolemanviettinsä toteutumista.
Tämä kertookin kaiken olennaisen. Hanna Nikkanen kirjoitti ilmastonmuutosta ja Suomea käsittelevässä tietokirjassa Hyvän sään aikana, kuinka ilmastonmuutos on ennen kaikkea mielikuvituksen kriisi. Osaamme kuvitella tuhon tien, mutta emme osaa kuvitella konkreettista positiivista tulevaisuutta itsellemme.
Myös taiteilijoiden työssä on korostunut dystopioiden kuvittaminen. On luotu kuvia ihmisen selviytymistaistelusta ja post-humanistisia näkymiä. Samaan aikaan meidän pitäisi pystyä kuitenkin kuvittelemaan sellaisia tulevaisuuksia, joissa ihminen voi olla globaalissa mittakaavassa tuhon sijaan elämää rakentava voima.
Tehdessämme aikanaan haastatteluja Talvivaara – kainuulainen scifinäytelmä -teokseen, sivusimme ympäristöaktivisti Hannu Hyvösen kanssa myös näitä teemoja. Hannu kivesi tien yli tuskan seuraavaan tapaan:
”Jos ajattelee tätä maailmantuskaa ja angstia, joka monilla on, niin näen, että meillä on edessä yksi suurimpia ja kiehtovimpia haasteita. Pitää rakentaa uusi maa – meidän on uudeksi luotava maa – se on täsmällisesti sanottuna se haaste, minkä edessä nyt ollaan. Ja sehän vois olla innostava missio, joka sytyttäisi koko kansan, kun tiedostettaisiin se. Pannaan kaikki luovat energiat, kyvyt, keksijät, ja riittää työtä, on mielekästä työtä, joka on järkevää. Tehdään sitä pitkällä tähtäimellä, muutetaan kulttuuri tuhon tieltä kohti hyvää.”
Kirjoittaja on teatterintekijä ja kulttuurituottaja
asfaltinkorpisesta Kajaanista.
