Ötökkäkammossa yhdistyvät vieraan pelko ja laajempi ympäristöahdistus maapallon tilasta.
Valtava punkki hyökkää iltapäivälehden lööpistä. Kuva herättää inhoa, pelkoa ja ahdistusta. Voisiko asiassa olla kyse myös laajemman ympäristöahdistuksen ilmentymästä?
Hyönteispelkoja on usein selitetty evoluutiohistorialla. Sellaiset oliot, jotka ovat jo hyvin kauan muodostaneet ihmiselle potentiaalisen uhan, ovat yhä pelkojemme peruskuvastoa. Hyönteisten ja erilaisten pelkojen suhde on kuitenkin monimutkainen. Mitä kaikkea ihminen pelkää esimerkiksi silloin, jos hän kärsii hämähäkkifobiasta? Missä määrin on kyse nimenomaan hämähäkeistä ja missä määrin myös muista asioista, joiden pelko vain ilmenee hämähäkkien kautta?
Punkeista on tullut uudella tavalla osa yhteistä suomalaista tietoisuutta. Ilmaston lämmetessä punkit ovat lisääntyneet ja niiden elinalue levinnyt nopeasti. Niiden aiheuttama reaalinen uhka on kasvanut. Osa punkeista levittää hyvin vaarallista puutiaisaivokuumetta ja paljon suurempi osa myös borrelioosia. Hoitamattomana borrelioosi voi aiheuttaa merkittävän pahoja oireita.
Uhkatutkimuksessa, jossa tarkastellaan uhkien kokemista, on huomattu, että salakavaluus ja vaikutusten suuruus tuottavat suurinta uhkaa. Sellaiset uhat, joista tiedetään osa muttei kaikkea, kalvavat ihmisiä. Näkymättömiä tai huomaamattomia vaikutuksia kammotaan.
Punkkien aiheuttama uhka toteuttaa vahvasti juuri tällaisia piirteitä. Jotain on mennyt salakavalasti ihomme alle. Suojamuuriemme läpi on tunkeuduttu, ja seuraukset voivat olla vakavia. Merten mikromuovien herättämä suuri huoli perustuu osaltaan tähän. Se, että mikromuovi tunkeutuu salaa sisälle meihin, nostattaa pelkoa, inhoa ja halua toimia.
Ympäristökriisin aikana vaarana on, että ihmiset, etenkin lapset ja nuoret, alkavat nähdä luontoon liittyvät asiat ennen kaikkea pelkojen ilmentäjinä.
Ympäristökasvattaja David Sobel korostaa, että pienten lasten positiivista luontosuhdetta pitäisi tietoisesti vahvistaa. Monet tutkijat pitävät tosiasiana sitä, että ihmisessä on luontainen elollisen rakastamisen kyky, biofilia. Sobel painottaa biofilian vahvistamista, koska nykyään lapset törmäävät tietoihin ympäristökatastrofeista jo kohtalaisen nuorena. Jos pohjalla ei ole biofilian sävyttämää positiivista luontosuhdetta, käy helposti niin, että ympäristöasiat herättävät lähinnä biofobiaa eli elollisen pelkoa. Luontoaiheista tulee luotaantyöntäviä, koska ne muistuttavat peloista, uhkakuvista ja surullisista asioista.
Osa tutkijoista ajattelee, että ihmisessä on synnynnäisen biofilian lisäksi myös synnynnäisiä biofobian muotoja. Suojelubiologi E. O. Wilson tulkitsee, että juuri ne evoluutiohistoriassa uhkia aiheuttaneet asiat, kuten hämähäkit ja käärmeet, ovat biofobian yleisiä esiin nostajia.
Kasvattajat ja opettajat ovat tehneet havaintoja nuorista, joiden luontosuhde on vahvasti biofobinen. Ilmiössä yhdistyy kahdenlaisia pelkoja. Siihen liittyy yksittäisiä pelkoja, kuten pimeän pelkoa tai erämaan pelkoa, jos niihin ei ole totuttu. Taustalla voi olla myös laajojen ympäristöongelmien herättämiä ”yleispelkoja”. Luontokuvasto ja etenkin uhkaava kuvasto, kuten punkit tai sudet, muodostuu symboliseksi ilmentymäksi yleisestä ympäristöahdistuksesta.
Punkkipelossa on siis kyse sekä punkeista itsestään että laajemmasta ympäristökatastrofin pelosta. Valtava, inhoa herättävä punkin kuva iltapäivälehden lööpissä kolkuttelee taustalla piileviä erilaisia vaikeita maailman tilaan liittyviä tuntemuksia. Ihmiset tietävät ilmastonmuutoksen ja punkkien leviämisen yhteyden, mikä yhdistää punkkipelon ja ilmastopelon.
Huonoin vaihtoehto on se, jossa ihmiset lakkaavat liikkumasta luonnossa, koska biofobia ja esimerkiksi punkkien pelko hallitsevat. Se pahentaa ympäristöahdistusta ja vähentää sekä hyvinvointia että toimintakykyä. Tarvitaan varautumista, kuten pitkälahkeisia housuja ja punkkitarkastuksia, mutta ennen kaikkea tarvitaan yhteistä pelkojen kohtaamista.
Ympäristöahdistusta lievittää se, että tunteista ja asioista keskustellaan yhdessä. On muistettava, että lööppien kuvat suurennetuista punkeista eivät ole koko totuus.
Kirjoittaja on tutkija ja tietokirjailija, joka on julkaissut aiheesta kirjan Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo (Kirjapaja 2017)
Ympäristöahdistus
Sisältää erilaisia oireita psykosomaattisista kivuista epämääräiseen levottomuuteen.
Taustalla on tunteita, joita ei ole yhteisöissä saatu riittävästi käsiteltyä, kuten surua, syyllisyyttä ja pelkoa.
Yleisiä muotoja Suomessa ovat nuorten kokema ilmastonmuutosahdistus ja eri-ikäisten kokema metsäsuru.
Lievittämiskeinoja ovat muun muassa tunteiden ja toiminnan jakaminen yhdessä toisten kanssa, ilmiön tekeminen julkiseksi sekä taiteen ja henkisyyden tarjoamat keinot.
