”Ensi kosketus Latviaan v. 1988: kansanrintaman joukkokokous Riian laululavalla.”
Jukka Rislakki viihtyy Latvian hiekkarannoilla eikä ehdi lepäämään.
Mullistuksia.
Niitä ovat toimittaja, kirjailija Jukka Rislakin mielestä olleet esimerkiksi opiskelijamielenosoitukset Helsingissä vuonna 1968, Argentiinan ja Iso-Britannian välien kuumeneminen Falklandin sodaksi 1982 ja kansannousu Sudanin Khartumissa 1985. Iso mullistus oli sekä Neuvostoliiton romahtaminen että sen osa-alueiden kuten Baltian itsenäistyminen 1990-luvun alussa. Rislakki on kokenut nämä kaikki paikan päällä ja raportoinut niistä.
Rislakilta on juuri ilmestynyt elämäkerta Mullistusten mies. Kustantaja on markkinoinut kirjaa ”aikoinaan Helsingin Sanomien vasemmistolaisimman toimittajan” muistelmina. Rislakkia se huvittaa.
”Moni entinen kollega on loukkaantuneena muistuttanut, ettei tuo pidä paikkaansa, vaan ’olin minäkin paljon vasemmistolaisempi’.”
Rislakki on kotoisin ”Suomen punaisimmasta kunnasta”, Jämsänkoskelta.
”Kasvoin varmaan vakaumuksellisemmassa kommunistisessa ilmapiirissä kuin vaimoni, joka kasvoi neuvosto-Latviassa.”
Porvarillistuneessa Suomessa entiset vasemmistolaiset joutuvat selittelemään aatettaan. Kirjailija Tuula-Liina Variksen oivallusta mukaillen Rislakki toteaa:
”Kellekään, joka on nuoruudessa hurahtanut taistolaisuuteen, sitä ei ikinä anneta anteeksi – paitsi yhdelle, ja hän on Björn Wahlroos. Rahalla on ihmeellinen mahti.”
Rislakin mukaan Suomen kommunisteja voi kuitenkin kiitellä hyvinvointivaltiosta.
”Niin kauan kuin kommunisteja pelättiin, se oli yksi syy saada aikaan sosiaalisia uudistuksia Suomessakin. Ellei yhteiskunnan epäkohtiin puututa, tasa-arvoa edistetä ja kansan vaatimuksiin suostuta, maaperä on edullista kommunisteille. Nyt se tarve uudistaa yhteiskuntaa on mennyt.”
Olisiko Rislakkia voinut luonnehtia taistolaiseksi?
”Mä en tiedä, mikä mä olin. Ensin olin jonkinlainen castrolais-guevaralainen. Useimmat mun ystävistä oli kommunisteja, ja jotkut ovat säilyneet sellaisina. Mä en ollut neuvostokommunisti. Varsinkin kun kävin Baltiassa, huomasin, mitä Neuvostoliitto oli saanut aikaan. Kohtalo vei mut naimisiin naisen kanssa, jonka isoäiti oli 25-vuotiaana viety Siperiaan siitä syystä, että hän harrasti ranskalaista kulttuuria. Jotkut perheen vanhukset pitivät kuolemaansa saakka lämpimiä vaatteita valmiina, jos yöllä tulisi kiireinen lähtö Siperiaan.”
Oman elämän mullistus, avioituminen latvialaisen naisen kanssa, on vienyt Rislakin asumaan pikkukaupunkiin Riianlahden rannalle.
Neuvostoliitto kuritti Latviaa raskaasti, ja valtakunnan hierarkia oli kova: eliitti oli Moskovassa, rippeet reunoilla. Rislakin mielestä neuvostoaikojen jäljet näkyvät Latviassa edelleen.
”Latviassa historia näkyy ja tuntuu kaikkialla, ja siitä on vaikea päästä yli. Osa neuvostoaikana aloittaneista virkamiehistä voisi jo siirtyä syrjään. Tai on tietysti kansan asia siirtää ne syrjään. Jotkut poliitikoista tiedetään KGB-johtajiksi.”
Kirjeenvaihtaja Rislakin entinen asemapaikka Viro näyttäisi selvinneen neuvostoajoista hyvin.
”Virolla on ollut hyvä herraonni, niillä oli Lennart Merikin, kultivoitunut ja älykäs.”
Herraonnen lisäksi Viroa on onnistanut puoluekentällä.
”Virossa on koko sen uuden itsenäistymisen ajan ollut sosiaalidemokraattinen puolue. En tiedä, onko se syy vai seuraus siihen, että Virolla menee paremmin kuin Latvialla. Viro on tasa-arvoisempi, vauraampi ja edistyneempi maa. Myös Latviassa kannattaisi kokeilla jonkinlaista sosiaalidemokratiaa.”
Rislakki aikoo juhlia marraskuussa sata vuotta täyttävää Latviaa ja on ollut innostunut Facebookin ”Juhli Viroa lukemalla” -ryhmästä:
”Mun aloitteesta on tehty ’Juhli Latviaa lukemalla’ -ryhmä.”
Puoliso Anna Žigure on työskennellyt kääntäjänä, kirjailijana ja Latvian suurlähettiläänä. Paljon aikaansaanut pariskunta ei edelleenkään voi olla toimettomana.
”Me ollaan perustettu avoin kansalaisjärjestö, joka suojelee luontoa, puolustaa demokratiaa ja vastustaa korruptiota.”
Organisaation nimi on Jurmalan puolustusyhdistys. Muistelmissaan Rislakki kertoo pöyristyttäviä tarinoita alueen tuhotuista orpokodeista ja ”lasten vapaa-ajan keskuksista”, jotka korruptoituneiden bisnespoliitikkojen toteutuksissa muuttuvatkin luksusasunnoiksi. Liikemaailmalla on kova hinku päästä rakentamaan Baltian hiekkadyyneille.
Pääkaupunki Riiassa venäläistaustaiset oligarkit pesevät rahaa lukuisissa liikepankeissa. ”Maailman dollariliikenteestä noin yksi prosentti kulkee latvialaisten pankkien kautta. Se on valtava määrä pikkuruiselle maalle”, Rislakki muistuttaa ja kertoo, etteivät kaikki arvosta korruption vastaista työtä:
”Me ollaan saatu paljon vihollisia, mutta ollaan me saatu jotain aikaankin.”
Mitä se tarkoittaa, kun saa Latviassa vihollisia, tuleeko tiiliskivi ikkunan läpi?
”Tiiliskivi niin kuin Krazy Kat -sarjakuvassa!” nauraa sarjakuvaneuvos Rislakki.
Ei sentään, nykyään suututaan netissä, jossa levitetään kaikenlaista.
”Hyvin vihamielistä ja valheellista propagandaa.”
Rislakki kertoo muistelmissaan jännittävistä ajoista Hesarissa. Koko maailmassa poliittiset vastakkainasettelut olivat syvät, ja kylmän sodan takia Helsinki oli vakoilijoiden kaupunki vielä 1980-luvullakin. Päätoimittajien arkistosta Rislakki on hiljattain löytänyt itseään koskevia tietoja:
”[Hesarin kulttuuritoimittaja] Seppo Heikinheimo kertoi ennen kuolemaansa, että amerikkalainen diplomaatti ’Bob’ värväsi häntä ’tutkimaan yöllä toimittaja Jukka Rislakin pöytälaatikoita ja kopioimaan niiden sisällön’, koska ne epäili, että mä olen venäläisten mies!”
Olitko KGB-mies?
”En, mutta mua on kaikenlaisesta syytetty ja epäilty. Mua ei ole koskaan värvätty mihinkään tällaiseen erikoispalveluun, mutta olen ollut kauan kiinnostunut näistä asioista. Nykyään mä kirjoitan enemmän vakoiluromaaneja kuin tietokirjoja.”
Menneille vuosikymmenille sijoittuvan novellikirjan Kananlihalla (2016) loppusanoissa Rislakki antaa huikean listan siitä, mikä kyseisessä fiktiossa on totta. Paikkansa pitävät muun muassa ”vakoilukoulu Karjalassa, lotan itsemurha, Topeliuksenkadun salakuuntelu, uutisen poistaminen Helsingin Sanomista, maahan kaivettu kulta-aarre ja aarrekartan kopiot, länsiradioiden viestit agenteille, myrkky suola-astioissa, asiakirjojen väärentämiset Riiassa sekä Kaliforniassa taloa ostamassa käyneen perheenisän muistinmenetys”.
Rislakki viihtyy hyvin kotimaassaan Latviassa. Jotain hän sentään Suomesta kaipaa:
”Lehdistöä. Hyvää, ammattitaitoista, objektiivista tiedotusvälineistöä. Lehdistön tila Latviassa on journalistisesti ja taloudellisesti surkea ja toimittajakunta osin korruptoitunut. Lukemisen arvoisia lehtiä ei juuri ole.”
Yhdistysten ihmemaa Suomi on jättänyt Rislakkiin jälkensä.
”Ja kaipaan kansalaistoimintaa, joka ei olisi valtion ja kuntien vaan vapaaehtoisten käsissä.”
Mullistusten mies. Elämää ja kohtaloita historian aallokossa (Otava 2018)
Kananlihalla. Vakoilukertomuksia
(Arktinen Banaani 2016)
Jukka Rislakki
Valtiotieteen maisteri Helsingin yliopistosta.
Käynyt myös Helsingin Sanomien toimittajakoulun.
Työskenteli Helsingin Sanomien toimittajana 1968–2001.
On kirjoittanut lähes 20 kirjaa. Niihin kuuluu sekä tietokirjoja
että fiktiota – ja pilapiirroksia. Hänen piirroksiaan on julkaistu myös latvialaisessa päivälehdessä, Dienassa.
Hänen kirjoituksensa ovat voittaneet palkintoja,
kuten Valtion tiedonjulkistamispalkinnon vuonna 1986
ja Tutkivien journalistien Lumilapio-palkinnon vuonna 1995.
Perusti aikoinaan Suomen Sarjakuvaseuran ja Sarjainfo-lehden yhdessä suomentajien Heikki ja Soile Kaukorannan kanssa sekä oli seuran ensimmäinen puheenjohtaja. Hän sai sarjakuvaneuvoksen arvonimen vuonna 1981.
