”Minähän en näistä peleistä tiedä yhtään mitään!”
Tämän lauseen olen kuullut monta kertaa siitä lähtien, kun aloin pelata Pokémon Gota. Sen lausuu yleensä 38-vuotias äiti tai isä, joka on 7-vuotiaan lapsensa kanssa pokeretkellä. (Ei siis etsimässä pornoa vaan etsimässä pokémoneja.)
Sama lause tai ajattelutapa saattaa liittyä muihinkin lasten suosimiin peleihin kuten Minecraftiin tai Clash Royaleen. Ne ovat jotain niin kerta kaikkisen ihmeellistä, että aikuinen ihminen ei voi ymmärtää niistä mitään. Oikeastaan aikuiset eivät edes saa ymmärtää niitä, koska sitten he lakkaavat olemasta aikuisia ja ovat jotain ihme pelaajia.
Todellisuudessa suurin osa pelaajista on nimenomaan aikuisia naisia, mutta tämä tietoisuus ei ole saavuttanut niitä ihmisiä, jotka ensimmäiseksi julistavat, etteivät ymmärrä mitään näistä peleistä, joita ovat juuri pelaamassa. Koska hehän siis eivät ole niitä pelaamassa! He vain ulkoilevat lapsensa kanssa. Eivät siis pelaa. Lapsi pelaa. Ehkä. Mistä sen voisi tietää, kun ei tiedä näistä peleistä yhtään mitään?
Eikö kannattaisi tietää?
Ensinnäkin, eivät nämä simppelit kännykkäpelit nyt mitään rakettitiedettä ole. Niiden suunnitteleminen on toki vaikeaa ja vaatii todella pitkälle vietyä ammattitaitoa. Mutta ne on tarkoituksella tehty sellaisiksi, että lapsikin pystyy niitä pelaamaan. Kyllä se lapsen vanhempikin pystyy, jos paneutuu asiaan kymmenen minuuttia.
Se ei siis ole vaikeaa. Diplomatiavoiton saaminen Civilizationissa vaikeimmalla tasolla, se on vaikeaa. Parin pokémonin nappaaminen peukalonheilutuksella taas ei ole vaikeaa. (Ja kyllä, Civilizationista puhuminen on nörttiä, mutta jos normaaliälyllä varustettu aikuinen ei tiedä maailman suosituimmista kännykkäpeleistä mitään, se on sama kuin ei tietäisi, mikä on Aku Ankka tai HIM.)
Toiseksi, aikuisen kannattaa tietää, millaisen viihteen parissa hänen lapsensa viettää aikaansa. Harva vanhempi antaisi alakouluikäisen surffata pornoa tai katsoa kauhuelokuvaa, jotkut suojelevat myös raaimmilta kirjoilta tai biiseiltä. Miksi pelit olisivat sellaista harmaata aluetta, jossa vanhemman vastuu onkin ulkoistettu App Storelle?
Kolmanneksi, mieti kuinka nolo olisi parikymmentä vuotta sitten ollut 38-vuotias, joka olisi ylpeänä kuuluttanut, että hän ei sitten ymmärrä näköradiohommista yhtään mitään. Älä ole hän.
Neljänneksi, pelit ovat kivoja! Niitä on kiva pelata lapsen kanssa, ja niitä on kiva pelata yksin.
Ei tarvitse enää vauva.fi:ssä tai kahvihuoneessa ihmetellä, mitä on rageaminen tai levelöinti.
Jos et tiedä mitään, olet tasolla eli levelillä yksi. Siinä on se hyvä puoli, että kakkostasolle pääsemiseen ei tarvita kovin paljoa. Heti, kun opettelet pelin perusteet, tiedät jo jotain. Toisin sanoen: olet levelöitynyt.
Hyvää peliä!
Mike Pohjola
