Ohjaaja ei saa rahoitusta psykoanalyysia käsittelevälle dokumentilleen. Niinpä hän päätyy käsittelemään ainutta Suomessa hyväksyttyä aihetta: Tuntematonta sotilasta.
Viime syksynä Wille Hyvönen oli umpikujassa. Hän oli ohjannut kaksi dokumenttia – Kummisetäni thaimorsian (2012) ja Onnelliset (2015) – jotka olivat synnyttäneet keskustelua ostetusta rakkaudesta ja ostetusta onnellisuudesta. Suomen elokuvasäätiö tuki molempia projekteja, mutta kolmanteen ei rahaa enää tippunut.
Se olisi käsitellyt Hyvösen aloittamaa psykoanalyysia.
Hyvönen huomaa miettivänsä, että rahahanat ehtyivät samoihin aikoihin, kun hän alkoi käyttää mekkoa.
”Mun urassani on ihan selvä kaari. Alussa tein, kuten ne toivoivat, ja sain rahaa. Seuraava elokuva oli vähän rohkeampi ja lähempänä sitä, mitä halusin tehdä, minkä jälkeen säätiössä oltiin, että ’tää on outo, ei anneta tolle enää rahaa’”, Hyvönen sanoo.
Joskus yhdeksännen hylätyn apurahapäätöksen aikaan Hyvönen luki Hesarista, että Aku Louhimieheltä on tulossa uusi Tuntematon sotilas.
”Tajusin, että eihän täällä voi tehdä mitään muuta!”
Turhautumisesta syntyi idea elokuvasta Tuntematon sotilas 2.0, jonka nimeksi tuli sittemmin Tuntematon. Elokuvasta, joka käsittelee sukupuolta, toiseutta ja suomalaisuutta 2010-luvulla.
Hyvösen ohjaama ja Johannes Ekholmin (Kaspar Hauser, Rakkaus niinku) käsikirjoittama Tuntematon sulauttaa yhteen Hyvösen aiemmat projektit. Se alkaa terapeutin sohvalta, josta sitten livetään metatasoille. Niissä skypetetään puolison kanssa ja kysellään isältä, onko tämä ylpeä pojasta, joka käyttää mekkoa.
Ekholm huomauttaa, että Tuntematon kestää juuri 45 minuuttia, siis yhden terapiasession verran.
Hyvösen isä on avainasemassa. Katumainoksia työkseen vaihtava vanhempi on linkki siihen Suomeen, jota Louhimiehen Tuntematon sotilas ehkä palvelee ja jolle se edustaa ”oikeaa” elokuvaa.
Kun isä kertoo ilmoittautuneensa vapaaehtoiseksi Louhimiehen Tuntemattomaan sotilaaseen ja pääsevänsä mukaan ”oikeaan elokuvaan”, se tarkoittaa samalla, ettei hän pidä Hyvösen elokuvia ”oikeina”.
Hyvönen ja Ekholm ovat turhautuneita suomalaiseen elokuvaan. Hyvönen ei enää ylipäätään katso elokuvia, koska ne eivät tarjoa hänelle mitään. Elokuvan tekeminen on kallista ja rakenteet jäykät.
”En usko, että millään muulla taidealalla olisi mahdollista, että vasta vuonna 2017 ensimmäinen 1980-luvulla syntynyt nainen ohjaa ensimmäisen pitkän elokuvansa. Kasarin alusta on vittu pian 40 vuotta. Kuka edes elää neljänkympin jälkeen”, Hyvönen kysyy.
Eikä elokuvasäätiö halua käydä avointa keskustelua. Tuntematon-elokuvassa käydään läpi Hyvösen saamia kielteisiä tukipäätöksiä, joita perustellaan muun muassa sillä, että ohjaaja kommentoi tekstissään muita elokuvia. Päätöksissä toivotaan, että Hyvönen voisi ”jatkossakin tehdä elokuvia, joita suomalaiset haluavat katsoa”.
Hyvönen huokaa.
”Teatterissa en ole 2010-luvulla nähnyt varmaan yhtään esitystä, jossa ei tuotaisi esiin sitä rakennetta: teatteritaloa, esitystä ja sitä, mitä ollaan tekemässä. Elokuvapuolella vaan sanotaan, ettei sellainen kiinnosta tavallisia katsojia. On mahdotonta tehdä instituutiokriittistä tai keskustelevaa elokuvaa, koska se instituutio on rahoittajien mielestä liian epäkiinnostava tavalliselle yleisölle. Vain sota ja rakkaustarinat kelpaavat.”
Rahoittajien kannalta Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas on varma nakki. Miljoonaeepos perustuu kansalliseen suurteokseen ja käsittelee Suomi 100 -vuoden keskeisiä teemoja: isänmaata, itsenäisyyttä, rohkeutta ja työntekoa yhteisen hyvän eteen.
Kukaan ei ole vielä nähnyt Aku Louhimiehen Tuntematonta sotilasta, joka saa ensi-iltansa 27. lokakuuta, mutta Hyvönen tietää, mistä siinä on kyse.
”Se on tehty vallanpitäjiltä niille, kenellä on valtaa.”
Hyvönen ja Ekholm eivät ole myöskään lukeneet Väinö Linnan alkuperäistä romaania.
”Mulla on sellainen röökiaskin kokoinen versio, jota olen selaillut. Olen huomannut, että siinä kirjoitetaan murteilla, ja ajatellut, että sen perusteella mä kirjoitan samalla tavalla kuin Väinö Linna”, Ekholm sanoo ja nauraa.
Enemmän kyse on käsitteestä, joka on omittu tiettyyn käyttöön ja jonka voi omia uudelleen: vessaharjojen somisteeksi, oman suomalaisuuden tukipilariksi. Väinö Linna oli ehkä vasemmistolainen pasifisti, mutta suurelle osalle suomalaisista hän edustaa kirkasotsaista kansallismielisyyttä.
Väinö Linna on siis meemiytynyt.
Mutta eikö vastateoksen tekeminen romaanille, jota ei ole lukenut, mietitytä yhtään?
”No ei”, Hyvönen sanoo.
”Oon mä pitänyt siitä kympin esitelmän koulussa, mutta musta maailmassa on vaan niin paljon kiinnostavampia kirjoja kuin Tuntematon sotilas.”
Tuntematon saa ensi-iltansa 11.10.
