Silence on varmasti palkintogaaloissa turhan epäseksikäs elokuva. Se on vähän turhan pitkä, eikä uskonnollinen kriisi ehkä näinä aikoina vedä teattereihin. Elokuva on kuitenkin komeasti Taiwanissa kuvattu mielenkiintoinen pohdiskelu hengellisestä kriisistä ja siitä, mikä saattaa vetää ihmisiä uskonnon pariin tai siitä pois.
Katolilainen Scorsese on ennenkin pohtinut kristinuskoa elokuvissaan. Tunnetuin on Kristuksen viimeiset kiusaukset (1988), mutta Taksikuskissakin voi halutessaan nähdä kristillistä tematiikkaa.
Silence perustuu tunnetun japanilaiskirjailija Shusaku Endon romaaniin ja sijoittuu 1600-luvun alkupuolelle. Kaksi ’padrea’, katolista lähetysjesuiittaa, lähtee Japaniin etsimään kollegaansa Isä Ferreiraa, joka katosi levittäessään katolista uskoa Japanissa. Jesuiitat kohtaavat salassa kristinuskoa harjoittavia kyläläisiä, jotka ottavat ilolla vastaan oikean papin.
Andrew Garfieldin näyttelemä Isä Rodrigues ja hänet vastaanottaneet japanilaiskristityt paljastuvat paikallishallitsijalle, ja inkvisiittori Inoue käyttää aikansa kiduttaakseen vankejaan niin henkisesti kuin fyysisestikin tappaen lopulta useita heistä. Lopulta Rodrigues kohtaa Ferreiran (Liam Neeson), joka on luopunut kristinuskosta ja elää japanilaisena japanilaisten parissa paikallisen vaimonsa kanssa.
Japaniin kristinusko saapui portugalilaisten kauppiaiden ja lähetysjesuiittojen mukana 1500-luvulla. Ulkomaalaisten kauppapaikat on rajattu Japanin historian aikana aina vuoden 1868 Meiji-vallankumoukseen ja maan avautumiseen saakka pariksi satamakaupungeiksi, joista eteläisen Kyushun saaren Nagasakiin tulivat portugalilaiset ja hollantilaiset taas kävivät kauppaa Koben satamassa. Kristinuskoa ei katsottu hyvällä silmällä, julistettiinhan siinä kristillinen jumala keisariakin korkeammaksi.
Aluksi jesuiittojen kuitenkin annettiin touhuta suhteellisen vapaasti. Etenkin useisiin eri keskenään kilpaileviin ruhtinaskuntiin jakautuneessa Japanissa ruhtinas Oda Nobunagan alueelle sallittiin kristillinen lähetystyö, koska vastineeksi Oda sai portugalilaisilta siihen asti Japanissa tuntemattomia tuliaseita. Ne osoittautuivat käyttökelpoisiksi ruhtinaskuntien välisessä sisällissodassa, mikä käy ilmi Akira Kurosawan elokuvassa Kagemusha. Kurosawan version mukaan Oda itsekin ulkoisesti oli olevinaan kristitty pitääkseen asekaupan portugalilaisten kanssa käynnissä. Sisällissodan voitti kuitenkin Tokugawan suku ja vuodesta 1600 lähtien Japani oli vahvasti ulkomaalaisilta suljettu maa, paria kauppapaikkaa lukuunottamatta. Kristittyjä alettiin vainota. Tälle ajalle sijoittuu Silence.
Silencen mielenkiintoisia hahmoja ovat japanilaiset kristityt ja heitä kiduttava Inoue. heidän roolisuorituksensa jopa ylittävät hieman turhan nykypäivän henkilön maneereilla käyvän Andrew Garfieldin suorituksen. Mokichi on harras ja viimeiseen asti uskossa pysyvä kristitty, jonka osaksi tulee kuolla mestarinsa tavoin ristillä. Mokichia näyttelee tunnettu japanilainen elokuvaohjaaja ja satunnainen näyttelijä Shinya Tsukamoto, jonka elokuvista Suomessa ovat olleet levityksessä Tetsuo ja Tetsuo II. Scorsese oli tunnistanut ohjaajan japanilaisnäyttelijöiden koekuvauksista ja kaksikko oli kuluttanut aikaa kumarrellen toisilleen japanilaisittain.
Tsukamoton jokamiesjapanilaisen kasvot sopivatkin täydellisesti hartaan ja vaatimattoman Mokichin rooliin. Mokichi ja hänen kyläläisensä ilmentävät syytä, miksi osa japanilaisista tunsi vetoa kristinuskoon: kun luokkayhteiskunnassa heidän kaltaisensa köyhät talonpojat olivat pahnanpohjimmaisia ja koko elämä oli rankkaa työtä ja veronmaksua paikallishallitsijalle, oli lohdullista kuulla sanomaa, joka antoi heille arvon ihmisinä ja lupasi paremman elämän tuonpuoleisessa. Mokichi kuoleekin uskoen, että hän pääsee nyt Paradaisoon, paratiisiin.
Kichijiro toimii jesuiittojen oppaana heidän matkallaan Japaniin. Hän väittää olevansa kristitty, mutta lipsahtaa aina toimimaan Inouen hyväksi ja anoo Rodriguesia toimittamaan synninpäästön tämän tästä. Kichijiroa näyttelevä Yosuke Kubozuka näkee hahmonsa hyvin modernina.
”Yhdysvalloissa ennakkonäytösten jälkeen minulta kysyttiin kohtauksista, joissa Kichijiro astuu aina käskettäessä päättäväisen oloisesti Kristuksen kuvan päälle. Monet amerikkalaiset sanoivat, että he tekisivät luultavasti saman samassa tilanteessa. Hän on humaani juuri heikkoutensa takia. Scorsese ei koskaan antanut minulle ohjetta siinä, onko Kichijiro todella uskovainen vai teeskenteleekö hän vain. Hän on yksinkertainen ja hieman typerä, eikä ymmärrä nähdäkseni juurikaan kristinuskoa, mutta haluaisi silti olla kristitty.”
Kubozuka huomaa myös vain japaninkielentaitoisille avautuvan eron elokuvassa käytetyissä keskeisissä sanoissa: englanninkielinen sana apostatize, julistaa luopuvansa uskosta, on merkitykseltään eri kuin elokuvan tulkin käyttämä korobu, pudota fyysisesti tai mentaalisesti. Kichijiro ei menetä lapsenomaista uskoaan, mutta putoaa siitä tämän tästä.
Ferreira puolestaan väittää japanilaiskristittyjen tajunneen kristinuskon väärin ja tulkitsevan sitä oman maansa uskontojen kautta. Japanilaisen uskontotajun mukaan tässä voi olla perääkin. Maan omat pääuskonnot, natiiviuskonto shintolaisuus ja muualta Aasiasta levinnyt buddhalaisuus ovat risteytyneet niin, että sama temppeli voi olla ollut molempien käytössä vuorotellen ja uskomukset ovat paikallisesti päällekkäisiä.
Tyypillinen japanilainen käytännönläheinen tapa on harjoittaa molempia rintarinnan riippuen elämäntilanteesta. Yleisesti ottaen shintolaisuus hoitaa kaikki maanpäälliset asiat alkaen naimisiinmenosta, lapsen eri vuosipäivinä toimitettavista rituaaleista ja uudenvuoden vastaanottamisesta ja buddhalaisuus tuonpuoleisen kuten hautajaiset ja vainajan muistovuositilaisuudet. Nykyään suositut länsimaistyyliset häät, joissa feikkipappi suorittaa seremonian kelpaavat hyvin tämän päälle monille japanilaisille. Senkin jälkeen kun kristinuskoa sai jälleen vapaasti harjoittaa 1800-luvun loppupuolelta alkaen, on lähetystyö osoittautunut vaikeammaksi Japanissa kuin muissa maissa ja maan väestöstä onkin kristittyjä vain vajaa prosentti.
Sekä Inoue että Ferreira huomauttavat Rodriguesille tämän kolonialistisesta asenteesta japnilaiseen kulttuuriin. ”Meillä on omat uskontomme. On sääli, ettette ole huomanneet sitä”, huomauttaa Inoue. ”Täällä on niin paljon opittavaa”, intoilee puolestaan Ferreira.
Inkvisiittoria näyttelevä Issey Ogata on tunnettu koomikko, joka sai nyt näytellä älykkään kiduttajan roolin, jolle hän kehitteli kätisevän puhetyylin. Hän arvelee Inouen jopa voineen olla aiemmin kristitty, koska tämä näyttää tuntevan niin hyvin kristittyjen tapoja.
”En ole itse kristitty, joten en osaa sanoa mikä on elokuvan sanoma. Onko jumala ikinä puhunut? Mutta outoa kyllä, kun näin lopullisen elokuvan, tunsin sen jälkeen täydellisen puhtauden tunteen.” Hän vertaa elokuvaa tyyliltään japanilaiseen emaki-rullapiirrokseen, jossa henkilöt käyvät läpi suunnattomia kärsimyksiä.
Inkvisiittorin tulkkia näyttelevä Tadanobu Asano tuumii, että jos hän olisi elänyt Silencen aikaan, hän olisi pysytellyt mahdollisimman kaukana senkaltaisista tilanteista. Ogata taas sanoo, että hän olisi ollut näyttelijä siihenkin aikaan.
”Luulen, että elokuvan sanoma on se, että jumala ei vastaa huutoihimme. Meidän on löydettävä vastaukset kysymyksiimme itsestämme”, ´pohtii uskon ja epäuskon välillä vaeltavaa Kichijiroa näyttelevä Yosuke Kubozuka. Scorsesen oma vastaus uskon ongelmaan paljastuu elokuvan viimeisessä kuvassa.
Foreign Correspondents Club Japan –pressitilaisuuden keskustelumoderointi Karen Severns.
