Kansainvälisillä tutkijoilla on jo pitkään ollut vahva yksimielisyys siitä, että vanhempien seksuaalinen suuntautuminen tai sukupuoli ei juuri vaikuta lapsen psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin.
Käsitystä tukee Sateenkaariperheet ry:n ja Väestöliiton yhdessä toteuttama, ensimmäinen laaja tutkimus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen perheiden lapsista Suomessa. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa tutkimuksessa haastateltiin noin sataa 7–18-vuotiasta sateenkaariperheessä kasvanutta lasta. Heidän vastauksiaan vertailtiin samanikäisille valtakunnallisesti toteutetun Kouluterveyskyselyn tuloksiin.
Sateenkaariperheitä on tutkittu jo 40 vuoden ajan Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Alankomaissa ja 2000-luvulla muun muassa Italiassa, Australiassa ja Ruotsissa. Tutkimuksissa on haastateltu niin lapsia, vanhempia kuin opettajiakin.
Vuonna 2012 toteutettu asennetutkimus kertoi, että alle puolet suomalaisista piti nais- ja miesparien vanhemmuutta yhtä hyvänä kuin erisukupuolisten parien. Miesparien kykyyn kasvattaa hyvinvoivia lapsia suhtauduttiin erityisen nihkeästi.
Ennakkoluuloisimpia suhtautumisessaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen vanhemmuuteen olivat iäkkäät miehet, vähän koulutetut, lapsiperheelliset, uskonnollisesti aktiiviset ja maaseudulla asuvat suomalaiset.
Nyt tehdyssä tutkimuksessa merkittävä huomio oli muun muassa se, että sateenkaariperheiden vanhemmat olivat onnistuneet luomaan keskimääräistä luottamuksellisemman yhteyden lapsiinsa. Sateenkaariperheiden lapset näkivät perhemuotonsa etuna vanhemmat, jotka olivat paneutuneita vanhemmuuteen ja kasvattivat ymmärtämään monimuotoisuutta ja erilaisuutta.
Haittapuolena sateenkaariperheen lapsena olemisessa nähtiin ympäristön ennakkoluuloisuus. Lapset itse kokivat perhe-elämänsä tavalliseksi ja arvioivat mielentilansa enimmäkseen iloiseksi, mutta kertoivat kokeneensa syrjintää. Puolet 10–18-vuotiaista sateenkaariperheiden lapsista oli kuullut ärsyttäviä kysymyksiä vanhemmistaan muilta lapsilta ja nuorilta. Kolmasosa oli kuullut loukkaavia kommentteja vanhemmistaan muilta aikuisilta. Kolmasosa sateenkaariperheiden lapsista jännitti kertomista omasta perheestään, koska pelkäsi, että suhtautuminen heihin muuttuisi, kun heidän perhemuodostaan kuultaisiin. Jännittäminen oli yleisempää lapsilla, joiden perhemuoto oli muuttunut sateenkaariperheeksi hiljattain.
Tutkimuksen mukaan sateenkaariperheiden lapsilla oli yhtä paljon ystäviä ja myönteisiä koulukokemuksia kuin valtaväestön perheiden lapsilla. Heillä oli myös enimmäkseen myönteisiä tai neutraaleja kokemuksia muiden lasten ja nuorten sekä opettajien ja terveydenhuollon ihmisten suhtautumisesta heihin.
Ne 10–18-vuotiaat sateenkaariperheiden lapset, jotka olivat kokeneet ihastusta tai seksuaalista viehätystä toista ihmistä kohtaan, eivät olleet kokeneet sitä yksinomaan oman sukupuolensa edustajiin. 16–18-vuotiaista tytöistä puolet oli seksuaalisesti kiinnostuneita tytöistä ja pojista.
Tämä ja moni aiempi kansainvälinen tutkimus näyttäisi vahvistavan käsitystä, että sateenkaariperheiden lasten pahoinvointi johtuu enemminkin ympäristön asenteista kuin vanhempien sukupuolesta tai seksuaalisuudesta. Vanhempien kiristyneillä väleillä ja eroilla oli sama vaikutus kuin niin sanottujen ydinperheiden lapsiin.
Sateenkaariperheet ry:n ja Väestöliiton tutkimuksessa sateenkaariperheiden lapset toivoivat, että tietoisuutta erilaisista perheistä lisättäisiin, jotta syrjintä ja kiusaaminen loppuisi. Voisi kuvitella, että mitä parempi juridinen asema sateenkaari-ihmisillä ja -perheillä yhteiskunnassa on, sitä tasa-arvoisemmaksi myös heidän lapsensa kokevat itsensä.
