Vähemmän anarkiaa mutta enemmän elokuvia.
”Joillekin elokuva on teollisuutta – rahaa – toisille elokuva on kieltä – tiedettä – meille se on rakkautta ja anarkiaa.” Nämä sanat Mika Siltala kirjoitti toista kertaa järjestetyn Rakkautta & Anarkiaa -elokuvatapahtuman katalogiin vuonna 1989. Järjestäjäporukka oli ensimmäisen vuoden jälkeen vaihtunut, mutta meno pysyi vinona.
Kalle Kinnunen ja Lauri Lehtinen ovat nostaneet sanat kirjansa 30 vuotta Rakkautta ja Anarkiaa alkuun. Elokuvatoimittajat ovat kronikoineet juhlavuottaan viettävän elokuvafestivaalin vaiheet vuodesta, elokuvavieraasta ja muutoksesta toiseen.
Tapahtuma alkoi vapaaehtoisvoimin pystyyn kasattuna, yksittäiseksi tarkoitettuna elokuvaviikkona, jonka aikana esitettiin Derek Jarmanin ja Lina Wertmüllerin elokuvia. Jälkimmäisen ohjaajan elokuvasta tapahtuma sai nimensä.
30 vuotta myöhemmin tapahtuma on vähemmän anarkistinen kuin alkuvuosinaan – sokin määrä on vähentynyt, eikä ”laatuelokuvaa” pidetä enää kirosanana. Rakkauden määrä sen sijaan vain kasvaa. Viime vuonna elokuvanäytöksiä oli noin 500 ja kävijöitä noin 57 000.
Kaikkia elokuvia ei tänäkään vuonna ehdi nähdä. Mutta katso ainakin nämä:
I Am Not a Witch
(Britannia/Ranska 2017)
Walesiläisohjaaja Rungano Nyoni kertoo esikoiselokuvassaan noitaleiristä synnyinmaassaan Sambiassa. Kahdeksanvuotiasta Shulaa syytetään noituudesta, ja hänet lähetetään leirille toisten kaltaistensa luo. Cannesissa pöhinää aiheuttanutta elokuvaa on kiitetty niin kuvauksesta kuin itsevarmasta otteesta.
Clash
(Egypti/Ranska 2016)
Koko draama sijoittuu lähes kokonaan poliisin vankienkuljetusvaunuun, johon on ahdettu ihmisiä eri taustoista, yhteiskuntaluokista ja ideologioista. Kiinniotot tapahtuvat Egyptin kansannousun sekavassa jälkitilanteessa. Mohamed Diabin ohjaaman elokuvan yhteydessä on puhuttu niin kauhusta kuin objektiivisesta poliittisesta debatista.
Kasvot, kylät – Visages, Villages (Ranska 2017)
Pitkän linjan elokuvaohjaaja Agnès Varda ja yksi maailman kuukuisimmista muralisti-katutaiteilija-valokuvaajista, JR, matkaavat läpi pikkukaupunki-Ranskan tie-elokuvassa, jonka ovat itse ohjanneet. The Guardian antoi viisi tähteä elokuvalle, joka kertoo taiteesta, ystävyydestä, kasvoista ja kylistä.
RUMBLE
(Kanada 2017)
Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat on yritetty häivyttää historian kirjoista. Tämä koskee moninkertaisesti populaarimusiikin historiaa. Kanadalaisdokumentti perehdyttää muun muassa alkuperäiskansoja edustavien Link Wrayn, Charlie Pattonin ja Buffy Saint-Marien musiikkiin – ja näyttää sitten heidän vaikutuksensa nykymusiikkiin.
Call Me By Your Name
(Italia/Ranska/Brasilia/USA 2017)
Festivaalin avajaiselokuva on läpeensä kehuttu ja sensuelliksi luonnehdittu kuvaus 17-vuotiaan nuorukaisen ensirakkaudesta vanhempaan mieheen. Luca Guadagninon ohjaama draama sijoittuu Pohjois-Italiaan ja vuoteen 1983.
R&A Shorts
Lyhytelokuvien sarjassa nähdään muun muassa Rosa Liksomin ja Amanda Kernellin retrospektiivit. Jälkimmäinen on myös festivaalin vieraana täyspitkän elokuvansa Saamelaisveri kanssa (arvio sivulla 62).
Kaisu Tervonen
Rakkautta & Anarkiaa 14.–24.9.
Kalle Kinnunen ja Lauri Lehtinen: 30 vuotta Rakkautta ja Anarkiaa (Like 2017)
