Kansalaiset koolla. Ensi kertaa kohdanneet Valtio-näytelmän osallistujat tarkkailevat itseään, toisiaan ja ympäröivän torin elämää.
Todellisuuden tutkimuskeskus hämmentää käsityksiä yhteiskunnasta, taiteesta ja tosiolevasta.
Teksti Tuomas Rantanen Kuvat Jan Ahlstedt
Kohtauspaikkana on telttakahvila Hakaniemen torilla aamukymmeneltä tavallisena elokuun arkipäivänä. Koollekutsujat pitävät paikalle saapuneelle parinkymmenen hengen yleisölle nimenhuudon. Samalla he kertovat, että varsinainen esitys alkaa heti, kun osallistujat siirtyvät kahvilapöytiin ja avaavat yhtä aikaa tuoleilla odottavat kirjat. Niistä kuulemma selviää kyseessä olevan mysteerinäytelmän ensimmäisen näytöksen runko.
Tämän kerrottuaan järjestäjät jättävät yleisön oman onnensa nojaan.
Näin alkaa Todellisuuden tutkimuskeskuksen eli TTK:n sovitus Platonin Valtiosta.
Epätavanomainen esitysmuoto ei varmasti tule kaikille yllätyksenä. Kallion Teatterin kokeelliselle perustalle vuonna 2001 rakennettu TTK on tunnettu osallistavista esityksistään, joissa yhdistyvät filosofinen tutkimus, teatteri ja performanssi. Teoksia on tehty kadulla, metsässä, gallerioissa, festivaaleilla ja työpaikoilla.
Yksi teosten toistuva elementti on niiden aktiivinen suhde näyttämötilaan. Esimerkiksi Helsinki by Night (2005) oli vaihtoehtoinen kiertoajelu, jossa yleisölle avattiin turistikohteiden sijaan kaupungin arkitodellisuuden alla olevia kerroksia ja kaupungin alitajuntaa. Kuollut etsii työtä! / Toter Sucht Arbeit! (2007) taas toteutettiin puoliksi Kaisaniemen puistossa ja puoliksi berliiniläisessä yksityisasunnossa.
Esitysten lisäksi on järjestetty työpajoja, koulutuksia, seminaareja, tapahtumia ja erilaista kulttuurihäiriköintiä.
Tällä hetkellä yhdistyksellä on 40 jäsentä ja yksi kokopäiväinen työntekijä. Vuosittain ensi-iltoja on viidestä kymmeneen, joista yleensä lähes puolet on kansainvälisiä yhteistuotantoja.
Kolmisen viikkoa ennen Valtion alkua TTK:n nykyinen puheenjohtaja Maria Oiva ja ryhmän pitkäaikainen aktiivi Tuomas Laitinen istuvat samaisessa torikahvilassa.
”TTK perustuu kysymykseen siitä, mitä todellisuus on. Sitä kysytään erilaisilla esityksillä. Yhdessä esityksessä löytyvät vastaukset ovat päteviä vain siinä hetkessä”, avaa Laitinen.
”Esityksissä pohditaan yhteisöllisyyden kautta, miten jostain aiheesta voi ylipäänsä keskustella. Samalla tavalla motiivinani osallistua TTK:n yhdistystoimintaan on, että voin kuulua sellaiseen yhteisöön, joka käy koko ajan keskustelua missiostaan”, jatkaa Oiva.
Oiva ja Laitinen muodostavat yhdessä Jani-Petteri Olkkosen kanssa Platonia jo pitkään tutkineen esitystaiteilijatiimin.
Laitisen mukaan Platon-hankkeen yksi alkuperäinen motiivi oli luoda maailmaan jotain utooppista. Muita näkökulmia olivat esoteerisuus, salaseurat, mystiikka, kauneus ja erotiikka.
”Haettiin esimerkiksi metodeja, joilla viedä katsoja eroottisen kauneuden äärelle”, naurahtaa Oiva.
”Samalla haluttiin nähdä esitykset jonkinlaisena Platonin Akatemian tapaisena koulunkäyntinä, missä dialogin tarkoitus ei ole väittelyn voittaminen, vaan jaetun ymmärryksen lisääminen.”
Pohjatyön ensimmäisenä teoksena työryhmä toteutti vuonna 2013 Platonin Pidot kahdeksalle päivälle jakautuneena mysteerinäytelmänä Teoreettisen teatterin konferenssissa New Yorkissa. Ulkopuolisia osallistujia oli kahdeksan. Esitys nojasi tekijöiden ja osallistujien väliseen konkreettiseen vuoropuheluun.
”Teknisenä haasteena oli etenkin se, millaisten kysymysten kautta osallistujien ymmärrys oikeasti syvenee eikä päädytä umpikujiin tai arvorelativismiin”, kertoo Laitinen.
Kokonaisuus päättyi juhlaviin pitoihin, joissa kukin osallistuja toteutti rituaalin, joka teki hänestä kauniin.
Platonin Luola esitettiin puolestaan seitsemänpäiväisenä mysteerinäytelmänä viime vuonna Dome of Visions -kulttuuritilassa Kööpenhaminassa. Esityksen muoto ja ”todellisen itsen äärelle” johdattamiseen pyrkivä metodi olivat samat kuin Pidoissa. Sen finaalina tosin vietettiin dj-vetoiset tanssibileet.
Nyt ajankohtaisessa Valtio-esityksessä etsitään yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta.
”Yhteiskuntakritiikki näyttäytyy usein dystooppisena manifestaationa. Silläkin on paikkansa, mutta nyt ajateltiin, että mitä jos ei juututtaisi siihen, että kaikki on paskaa. Sen sijaan lähdettäisiinkin siitä, mikä minua koskettaa oikeasti ja millä lailla toimiminen olisi mielestäni hyvää”, kuvaa Oiva.
Esitys tapahtuu viitenä päivänä viidessä näytöksessä, jotka sijoittuvat kaikki Helsingin Kallion kaupunginosaan. Torin ohella näytökset ovat uimahallissa, kirkossa, kirjastossa ja teatterissa.
”Platon puhuu kaupunkivaltiosta, joten on luontevaa, että esitys tapahtuu julkisissa kaupunkitiloissa. Tavoite on, että osallistujat muodostavat yhdessä hyvän valtion perusteet”, määrittelee Laitinen.
”Taustalla on myös ajatusleikki siitä, että eduskunnassa olisi filosofien ryhmä ja että yhteiskunnallisia päätöksiä oikeasti mietittäisiin filosofiselta kannalta. Mikä on oikeasti hyvää, on se kysymys, mitä meidän pitäisi kysyä koko ajan”, täydentää Oiva.
TK:n tämän hetkisestä toiminnasta antiikin perintöä tutkiva Platoninen saareke on vain yksi osa-alue. Muita saarekkeita ovat Työsaareke, joka tutkii palkkatyön haihtumista, työn abstrahoitumista ja fyysisen työn rasitusta kohtaan tunnettua kaipausta; Myto-logiikkasaareke, joka rakentaa uusia myyttejä kaukaisten sukupolvien myyttien sijalle; Ei-inhimillinen saareke, joka etsii esityksellistä yhteistyötä ei-inhimillisten olentojen kanssa; sekä SexLab-saareke, joka tutkii seksuaalisuuden ilmenemismuotoja, sen moninaisuutta, mahdollisuuksia, rajoja, tabuja, ontologiaa ja filosofiaa.
”Taidetta ja filosofiaa yhdistää se, että niissä tutkitaan, miten ollaan maailmassa, ja kuvataan sitä. Tämä tuottaa hetkiä, joissa näkyvät ja ei-näkyvät voimat yhdistyvät ja syntyy kokonaisuuden kokemuksen mahdollisuus. Kyse on olemassaolon harjoittamisesta”, tuumii Oiva.
Todellisuuden tutkimuskeskuksen projekteissa käsitellään paljon poliittisuutta. Mitä poliittisuus tässä ajassa tarkoittaa?
”Tässä ajassa todella poliittista olisi ristiriitojen lähetyminen myönteisen kautta. Poleemisen vastustamisen sijaan tärkeää olisi ymmärtää, mitä kaikkea dialogi on ja miten sitä voisi ja pitäisi käyttää”, tiivistää Maria Oiva.
”Yhdessä tekeminen on aina poliittista. Oleellinen kysymys on, kenellä poliittisessa kentässä on ääni. Ateenassa se oli vain vapailla miehillä. Nyky-Suomessa voisi kysyä sitä, miten päätöksenteossa näkyy vaikkapa lasten, ulkomaalaisten tai eläinten näkökulma”, summaa Tuomas Laitinen.
Platon kuvaa Valtiossa ideaoppinsa, jonka mukaan aisteilla havaitsemme vain todellisen maailman hämäriä varjoja, kun taas niiden takana olevat ideat ovat tavoitettavissa filosofisen tutkimuksen kautta. Teoksessa etsittävän oikeudenmukaisen valtion ideaali toteutuu, kun ihmiset jaetaan omien kykyjensä mukaan yhteiskuntaluokkiin ja valtiota johtamaan päätyy filosofisesti kyvykäs itsevaltias.
Todellisuuden tutkimuskeskuksen sovitus Valtiosta on viisipäiväinen mysteerinäytelmä. Siinä osallistujat saatellaan kirjallisen ohjemateriaalin ohjaamina tutkimaan yhdessä omaa havaintokykyään ja hyvän yhteisöllisyyden perusteita.
Ensimmäisessä näytöksessä meidät istutetaan kolmeen pöytään torikahvilaan. Ryhmäytymisen ensimmäisellä portaalla keksimme siirtää pöydät niin, että kaikki näkevät toisensa.
Jaettujen kirjasten ohjaamana ryhdymme jakamaan toisillemme havaintoja nähtävillä olevasta toriympäristöstä. Myöhemmin pohdimme, mitä hyvää noteeratut asiat meille kertovat. Yksi näkee torin vihannesten esteettisen kauneuden, toinen huomaa vastuullisuudesta kertovan pyöräkypärän, kolmas iloitsee siitä, että ylipäänsä on tori.
Seuraavan päivän näytös koetaan Helsinginkadun uimahallissa sulkemisajan jälkeen. Sen teemana on kehollisuuden kohtaaminen. Ensin istumme löylyssä kuuntelemassa omaa ja toisten hengitystä. Näytöksen huipentumassa siirrymme altaalle ja sinetöimme yhteisöllisyytemme yhteisellä kastautumisella.
Paavalin kirkon kauniiseen kirkkosaliin sijoitetussa kolmannessa näytöksessä yritämme aistia aistien ulkopuolista todellisuutta. Ryhmässä jo ennestään vahvaksi kasvanut yhteisöllisyyden tunne nousee uudelle portaalle, kun näytös päättyy harjoitteeseen, jossa kukin antaa sisältään tulla hyminää. Se kasvaa hitaasti atonaaliseksi kuorolauluksi.
Kallion kirjastossa tapahtuvassa neljännessä näytöksessä tutkimme tietoa. Tehtävänämme on löytää intuition ohjaamana kirja ja kirjoittaa sen herättämänä paperille muotoilu jostakin, joka valtiolle olisi hyväksi.
Valtimonteatteriin rakennettu viimeinen näytös ohjaa meidät rakentamaan tyhjään saliin katsomon, näyttämön ja valaistuksen. Entiseen tapaan kirjallisia ohjeita seuraten improvisoimme näyttämön käyttöön vihkimisen, minkä jälkeen kukin käy lavalla kertomassa, miksi on itse hyvä, miksi ryhmän muut jäsenet ovat hyviä ja miksi me kaikki olemme hyviä.
Näytöksen viimeisessä vaiheessa kunkin on tehtävä teatraalinen teko, joka tuottaa hyvää koko yhteisölle. Yksi ratkaisee tehtävän tarjoamalla yhteisen meditointihetken, toinen käynnistää halausten ketjun, ja kolmas avaa verhot ja kehottaa katsomaan ulos maailmaan.
Koko kierroksen viimeinen osallistuja pyytää ryhmää liittymään yhteislauluun, jossa vanhan klassikon sanoja on muokattu muotoon: ”Yksi valtio on kasvanut laaksossa/ Ja se kauniisti kukoistaa/ Yksi kansalainen on nähnyt se/ Eikä voi sitä unhoittaa.”
Vapauttavan aplodeeraamisen jälkeen meille tarjotaan kauniisti rakennettu illallinen ja viiniä.
Viisipäiväinen esitys osoittaa koskettavasti, miten perustavaa on ihmisten halu ja kyky löytää aito yhteisöllinen yhteys toisiinsa. Samalla esitys paljastaa, miten hyvään elämään liittyvät kysymykset ovat lopulta hyvin yksinkertaisia – minkä takia niitä varmaan tulee liian harvoin kysyttyä.
Hieman yllättäen esityksessä ei juurikaan käsitellä oikeudenmukaisuuden toteutumista Platonin alkuteoksen mittakaavassa, valtion ja suurten ihmisryhmien tasolla.
Siihen tarvittaisiin jatkonäytelmä.
Todellisuuden tutkimuskeskus: Platonin Valtio
Näytelmän ainoa esitys oli elokuussa.
