Tästä piti tulla Aivovuodon positiivisin levy, ”mut ehkä se ei mennyt ihan siihen suuntaan”.
Teksti Suvi Auvinen
Aivovuoto koostuu Matti Salmisesta eli MC Jodarokista ja tuottajaveljeksistä Mio Mäkisestä ja Visa Mäkisestä eli K.V.N:stä ja Lobosta. Vuonna 2012 alkunsa saaneen helsinkiläisen hip hop -trion älyllisesti notkeissa ja musiikillisesti syvissä kappaleissa pyöritään pienen ihmisen toivon ja epätoivon veitsenterällä. Iloa elämään etsitään niin lapsuuden suosikkipiirretyistä, muroista kuin paluusta metsiin, mutta samalla piilotajunta sylkee myrkkyä.
Kesäkuussa päivänvalon näkee Aivovuodon toinen pitkäsoitto Dötöx, joka jatkaa tutulla linjalla, sukeltaen entistä syvemmälle.
”Lähtöasetelma oli kirjoittaessa se, et kaikki on meillä niin niin hyvin. Meidän isotkin murheet on aika pieniä murheita maapallon mittakaavassa”, kertoo Salminen sanoituksista.
”Miksi sitä sitten on ahdistunut ja masentunut tai tuntee, että tulevaisuus on epävarma? Mistä se fiilis tulee, ja miksei siitä vaan pääse yli? Miltä kaikelta pitää sulkea silmät, että sä voit olla siinä iloisessa ja positiivisessa fiiliksessä?”
Dötöx on dokumentaaria siitä, millaista on elää juuri tässä hetkessä, tässä paikassa, juuri tämän ikäisenä. Kolmekymppisen helsinkiläisen elämä typistyy Salmisen mukaan helposti pieneksi siivuksi koko todellisuudesta.
”Se on sitä tohinaa siitä, et missä on uus tacomesta, paljon Flow-liput on noussu, miks mun lähikaupasta ei saa nyhtistä ja mitä noi juntit rähjää pakolaisten kans tuolla torilla. Se kokemus on hyvin oikea, mut se tuntuu tosi pieneltä slaissilta. Että ei täällä nyt kauheen kauheeta oo, mut joillain on ihan vitun kauheeta silti.”
Erilaiset detox-kuurit lupaavat terveyttä, energiaa ja hyvää oloa.
”Meidän detoxissa on enemmän kyse siitä, et ottaa niskasta kiinni itteensä ja priorisoi asioita”, toteaa Visa Mäkinen.
Dötöx ei kuitenkaan lupaa wellnessiä tai edes vastauksia.
”Tällä levyllä painitaan sen nykypäivän kanssa. Se on yritys havainnoida objektiivisesti asioita. Jos Dötöxistä etsii jotain puhdistusta tai vastausta, se vastaus on varmaan, että tääl on kaikilla vähän vaikeeta”, Salminen sanoo.
Salminen kokee omien sanoitustensa ja Mäkisten musiikin menevän tunnelmallisesti ajoittain täysin ristiin.
”Osa biiseistä vois olla hyvinkin positiivisia, jos musa ei tois sitä painostavuutta siihen.”
Mio Mäkinen nauraa:
”Nää biisit on positiivisia, ne ei vaan kuulosta siltä.”
Visa Mäkinen jatkaa:
”Ehkä kokonaisuus on se, että Matin tekstit on yritys positiivisuuteen, mutta sit musat on se synkkä maailma, jossa vellotaan.”
Aivovuoto ei päästä kuulijaa helpolla. Nopeat sanaryöpyt vyöryvät ylitse tajunnanvirtana, ja musiikillisesti moneen suuntaan kurkottavat biitit flirttailevat niin 80-luvun tieteiselokuvasoundtrackien kuin myös tämän päivän hip hop -soundien kanssa. Jos jokainen yrittää selvitä niskaan hengittävästä eksistentialistisesta kriisistä huolimatta, onko reilua sysätä kuuntelija kohtaamaan jaettu ahdistus?
”Kaikesta musasta ei pidä tulla vaan se fiilis et ’jee, bailut’”, Salminen sanoo.
”Etenkin popmusan kentällä biiseillä on vaan joku yks tai kaks tarkoitusta. Joko se on kaihoa menetetystä rakkaudesta tai iloa uudesta, tai sit se on et jee biletetään. Jos meidän biisistä jää vitutus käteen, niin sitä siinä on.”
Vaikka biletysmusa voisi taata enemmän keikkaa ja radiosoittoa, ei se toimi Aivovuodolle lähtökohtana.
”Me tehdään ensin musaa, ja sit me mietitään, miten tätä lähtee promoamaan ja viemään eteenpäin”, Salminen sanoo. ”Olisi liian iso myönnytys lähteä tekemään musaa siltä kantilta, että ensin katsoo millaista kannattais lähteä tekemään. Sille musalle on se teollinen linjasto joka sitä puskee ulos. Sit on olemassa tää tällainen artesaanimpi kama.”
Aivovuoto nojaa temaattisesti koko genren historiaan, päivittäen aiheet 2010-luvun suomalaiseen todellisuuteen.
”Jos menee ajassa taaksepäin, niin ei räppikään ollut lähtökohtaisesti miellyttävää. Public Enemy ja N.W.A. ei ollut sillee ’kivaa musaa’”, Salminen muistuttaa viitaten hip hopin 80-luvun pioneereihin. Mainitut kokoonpanot käsittelivät musiikissaan yhteiskunnallista eriarvoistumista, väkivaltaa ja sortoa.
Dötöx ei jätä kuitenkaan täyteen toivottomuuteen.
”Ehkä se levy päättyy perhettä ja lähipiiriä suosiviin asioihin. Riemu täytyy ammentaa niistä pienistä asioista ja karsia niitä ulkoa asetettuja maaleja”, Salminen sanoo.
”Jos vaihtoehdot on itkeä tai nauraa, niin mieluummin mä nauran. Jos ei pysty karistamaan kaikkea päästään, niin voi yrittää miettiä, mitä muuta siellä on ja miten vois pärjätä siitä huolimatta.”
Aivovuoto: Dötöx
Levynjulkkarit 2.6. Kuudes linja, Helsinki
