DocPointin jatkojen ohjelmisto pursuaa
raakaa voimaa ja vaarallisia tilanteita.
Dokumenttielokuvafestivaali DocPoint päättyi tammikuun lopussa. Helsinkiläisfestivaalin jatkot alkavat heti perään ja kiertävät kulttuurikeskuksia Vuotalolta Malmitalolle ja Espoon Kannusaliin ja Karataloon.
Dokkarijatkojen ohjelmistossa esitetään kuusi kotimaista dokumenttia. Aiheet vaihtelevat toisesta maailmansodasta painonnostoon ja kanadalaisesta showpainista afganistanilaiseen toimittajaan. Muutamia yhteisiä teemoja ohjelmistosta toki nousee.
Ensimmäinen noista aiheista on sota. DocPointissa ensi-iltansa sai Ari Matikaisen Sota ja mielenrauha, joka poraa talvi- ja jatkosodan aikaan ja pyrkii tavoittamaan sotilaiden mielenliikkeitä. Dokumentin pohjana ovat suomalaissotilaiden kirjeet – kirjoittajien lukumäärää tai henkilöllisyyttä ei eritellä – sekä historiantutkijoiden kommentit.
Arkistokuvitus on laadukasta, mutta kokonaisuus kärsii ”tervehenkisestä isänmaallisuudesta” tai mielenpahoittamista varovasta asenteesta – kummaksi elokuvan läpäisemää me-henkeä sitten haluaakaan kutsua. Se rakoilee vain hetkittäin, kuten kuvapätkässä, jossa natsiliput liehuvat iloisesti suomenlippujen rinnalla.
Sotaan vapaaehtoisina lähteneistä nuorista miehistä puhutaan kuin lapsiuhreista. Elokuvan mukaan he eivät olleet tarpeeksi vanhoja ravintolaan mutta kyllä tarpeeksi vanhoja kuolemaan. Tappamisesta ei puhuta mitään.
Sotaa sivutaan myös Ville Suhosen ansiokkaassa Ompelijatar-elokuvassa, joka kertaa Martta Koskisen tarinan. Punaista tunnustava Koskinen oli viimeinen Suomessa teloitettu nainen. Aihe on yhtä herkkä kuin Sodassa ja mielenrauhassa, mutta Ompelijatar ei piilottele sitä faktaa, että sota-aikaan ammuttiin ihmisiä – myös suomalaisten toimesta.
Dokumentissa Marzia, ystäväni sota ja väkivallan uhka eivät ole kansallisen identiteetin sementoituja rakennuspalikoita vaan ympäröivää todellisuutta. Kirsi Mattilan elokuvassa dokumentaristi tutustuu kollegaansa Marziaan kouluttaessaan naistoimittajia Afganistanissa.
Jatkojen ohjelmistossa pullistelevat myös lihakset. Oskari Pastilan Spandex Sapiens kertoo Kanadasta Suomeen muuttaneesta show-painijasta Michael ”StarBuck” Majalahdesta. Elokuvan kliimaksina on StarBuckin ja transsukupuolisen painijan Jessica Loven kohtaaminen niin tatamilla kuin maailmankatsomuksellisissa asenteissakin.
Janiv Oskárin ja Terhi Romon Teräsvaari puolestaan kertoo Esko Ketolasta, nelinkertaisesta voimanoston maailmanmestarista. Seitsemänkymppisen miehen on päätettävä, lähteäkö tavoittelemaan viidettä maailmanmestaruutta Argentiinaan vai jättäytyäkö terveydellisistä syistä sivuun.
Swing Gamen miehillä ei sen sijaan ole bisneslihaksia. Mikko Peltosen ja Pasi Riialin dokumentti alkoi mobiilipelialan kuvauksena, mutta päätyi kuvaamaan tekijöiden yrityksiä päätyä kyseisille markkinoille. Miehet kysyvät neuvoa alan guruilta ja hakevat rahaa sijoittajilta. Oma taistelunsa sekin.
DocPointin jatkot kulttuurikeskuksissa 1.–7.2.
