Entisessä bussikuskien pukuhuoneesa tuoksuu nyt kahvi.
Kuvat Velda Parkkinen
”Olin aika epäuskoinen silloin kun näin tämän tilan ensimmäisen kerran. Ajattelin, että ei tuu mitään”, kertoo Laura Palmén, toinen Herttoniemen metroaseman Taukotilan kahvilayrittäjistä. Vieressä nyökyttelee Henna Haapala, yksi Taukotilan perustajista ja asukasyhdistys Hertsikan Pumpun jäsen. Istumme entisessä bussikuskien pukuhuoneena, taukotilana ja varastona käytetyssä tilassa, kahvilapöydän ääressä.
”Olihan tämä aika pommi, mutta se potentiaali oli heti nähtävissä”, Taukotilan visuaalisen ilmeen suunnitellut Ulla Kotila sanoo.
Vieressä, lasiseinällä erotetussa asukastilassa on Karin Smedsin taidenäyttely ja juureksia ruokapiirin sadonjaon jäljiltä. On vaikeaa kuvitella se sekasotku, jota he kuvaavat. Ikkunan vastainen penkki on koristeltu tyynyillä, kahvila on siisti ja miellyttävä. Syvemmällä tilassa on lasten leikkipisteitä ja leluja. Yhteisötilassa on ilmakuva Kaakkois-Helsingin alueesta, johon kävijät ovat merkinneet nuppineuloilla suosikkipaikkojaan.
Idea kahvilasta syntyi halusta muuttaa ympäristöä viihtyisämmäksi.
”Metroaseman seutu oli kolkko”, Haapala muistaa. Hän ja Aino Rekola olivat tulleet lenkillä jutelleeksi metroaseman seudun ankeudesta.
”Aino heitti, että mitäs jos siellä olisi konttikahvila, mitä se tekisi tälle tunnelmalle.”
Haapala ja Rekola eivät työssäkäyvinä ihmisinä pystyneet yhtäkkiä kahvilaa kahdestaan pystyttämään, joten oli saatava taustavoimia viemään asiaa eteenpäin. Ajatus esiteltiin Hertsikan Pumpulle, jonka jäseniä he ovat. Pumppu on asukasyhdistys, jonka tarkoituksena on edistää tapahtumien järjestämistä ja asukkaiden viihtyvyyttä Herttoniemen alueella.
”Jos asukkaat haluavat järjestää jotain, he tulevat meidän kauttamme”, Timo Ala-Vähälä, Hertsikan Pumpun puheenjohtaja luonnehtii.
Kun ajatus oli saatu ilmoille, alkoi tapahtua. Kävi ilmi, että monella muulla oli ollut samansuuntaisia ajatuksia. Mukaan tulivat muun muassa Janne Käpylehto, joka oli kehitellyt ideaa aurinkopaneelilla toimivasta konttikahvilasta, sekä Laura Palmén ja Inka Wallgren, jotka ryhtyivät kahvilayrittäjiksi. Kun HKL:n vuokrapapereihin saatiin huhtikuussa nimet alle, alkoi remontti.
”Sitä ei pysty sanoiksi pukemaan, mitä tälle tapahtui sen yhden kuukauden aikana”, Henna Haapala toteaa.
Nopealla varoitusajalla saatiin myös sponsoreita remontointia ja tarvikkeita varten, ja talkootyöllä rumasta ja luotaantyöntävästä hökkelistä muodostui Taukotila. Sen kattoa koristaa aurinkopaneeli, jonka voimalla toimii latauspiste esimerkiksi puhelimia ja työkoneita varten. Ulkopuolelle on ilmestynyt terassi riippukeinuineen ja hiekkalaatikoineen.
Herttoniemen metroaseman seutu ei ole alueista idyllisin, ja Palmén kertoo, että kahvilatyöntekijän kanssa jouduttiin etukäteen varautumaan mahdollisiin häiriötilanteisiin. Kaikki on kuitenkin sujunut hienosti.
”Vähän pelotti, että metroaseman häiriöistä tulee ongelmia myös tälle toiminnalle, mutta mitään semmoista ei ole ollut”, Haapala sanoo. Timo Ala-Vähälä lisää, että ne tyypit, jotka ennen Taukotilaa oleilivat aukiolla, oleilevat siellä edelleen, omalla puolellaan.
”Tänne tulee vain lisää ihmisiä, ketään ei ajeta pois”, hän toteaa. ”Olemme olleet sulassa sovussa”.
Elokuun loppuun asti Taukotilan asukastila varattiin erilaisille taidenäyttelyille, ja siellä ovat kokoontuneet muun muassa paikallinen luomuruokapiiri, tanssi- ja origamityöpajat ja herttoniemeläiset yhdistykset. Kesäkuussa Taukotilassa järjestettiin Helsingin kaupungin kulttuuriavustuksella tuettuja matalan kynnyksen tapahtumia, kuten erilaisia luontoretkiä, ja sirkus- ja tekstiiligraffitityöpajat. Taukotilan pihalla, ennen melko autiolla metroaseman aukiolla, on päästy kokeilemaan myös taijia ja työmatkajoogaa. Laura Palmén huomauttaa, että ideana on ollut, että kaikki saavat tulla järjestämään myös omia tapahtumia.
Taukotilan toiminta loppui elokuussa, mutta toiveissa on, että se alkaisi uudelleen ensi keväänä. Lyhyessä ajassa on saatu aikaan paljon, ja Taukotila on paitsi kokenut täydellisen muodonmuutoksen, myös onnistunut muuttamaan ympäristöään.
Kuten Laura Palmén toteaa: ”Ihmiset ovat aikaisemmin kiertäneet kaukaa tämän sisäpihan, mutta nyt he kulkevat läpi ja jäävät vähän tunnelmoimaan.”
Palménin ja Haapalan mielestä on tärkeää esittää kysymys siitä, kenelle metroaseman kaltainen julkinen tila kuuluu ja mihin siitä voi olla. Taukotila on yksi vaihtoehto tuoda se ihmisille.
”Me halutaan kokeilla, onko tämmöiselle kysyntää, ja jos on, niin mihin ihmiset haluaisivat tällaista tilaa käyttää”, Haapala sanoo.
Hän toivoo myös, että Taukotilasta olisi esimerkiksi. ”Toivon, että tämä jäisi kytemään ihmisten mieliin semmoisena arjen alueiden muutoksena, että kaiken ei tarvitse olla ankeaa ja luotaantyöntävää. Ja jos onkin, niin se ei ole mikään luonnonlaki. Asioille voi tehdä yllättävänkin paljon.”
