Berliinissä homoilla on historia, josta ei vaieta.
Teksti Heli Yli-Räisänen Kuvat Scwules Museum
Schwules Museum eli homomuseo ei liene sattumalta perustettu juuri Berliiniin. Kaupunki oli queerväen mekka jo 1900-luvun alussa. Siellä suoritettiin ensimmäinen transnaisen sukupuolenkorjausleikkaus, ja sinne perustettiin vuonna 1919 seksuaalisuutta tutkiva yksityinen instituutti, joka julkaisi tutkimuksia homoseksuaalisuudesta yhtenä muista seksuaalisen suuntautumisen ilmentymänä. Kaupunki oli tunnettu räätäleistä ja suutareista, jotka tekivät tilaustöitä niin sanotuille ristiinpukeutujille.
Sitten tuli natsi-Saksa. Homot joutuivat vainon kohteeksi, tutkijoiden julkaisut poltettiin. Homoja vangittiin queerväen suosimista kuppiloista ja vietiin keskitysleireille.
Natsien rodunjalostus kohdistui erityisesti homoseksuaalisiin miehiin. Kun juutalaiset kantoivat hihamerkissään Daavidin tähteä, homot hihamerkittiin vaaleanpunaisella kärjellään seisovalla kolmiolla, joka viittasi kaikenlaisiin seksuaalisiin perversioihin. Myöhemmin kolmion haalea puna muutettiin kirkkaan pinkiksi, ja ennen häpeään viittaava symboli otettiin queerväen omaksi osoittamaan ylpeyttä omasta seksuaalisesta suuntautumisesta.
Schwules Museumin vaihtuvat näyttelyt käsittelevät queer-kulttuuria ja -historiaa. Lokakuun loppuun saakka esillä on Sara Davidmannin näyttely Ken. To be destroyed, jossa taiteilija luo uudestaan 50-luvulla Englannissa eläneen transsukupuolisen Ken Houstonin elämän. Tämän Davidmann toteuttaa vanhoilla valokuvilla, joita hän on käsitellyt sellaisiksi kuin kuvittelee Houstonin halunneen, jos olisi elänyt vapaasti naisena.
Kuvat tekevät postuumisti oikeutta Houstonille, jota Davidmann kutsuu nimellä K, mutta saavat myös tuntemaan surua. Miksi maailma on niin julma ja hidas muuttumaan? Miksi se ei anna lupaa elää sellaisena kuin kukin on, kun se ei ole vaaraksi kenellekään?
Näyttelyssä on kaksi K:n hääkuvaa. Alkuperäisessä K poseeraa tummassa puvussa käsikynkässä valkoiseen pitkään mekkoon puetun vaimonsa kanssa. K:n vaimo tiesi puolisonsa ”salaisuuden” ja hyväksyi sen. Myös toisessa kuvassa he ovat vierekkäin, nyt molemmat samanlaisessa valkoisessa mekossa.
Museon toinen näyttely Am I Dandy? esittelee keikaroivan tyylin ilmentymiä aina sen alkuajoilta 1700-luvulta alkaen. Esillä on kuvia, asusteita ja vaatteita, joista osaa saa kokeilla ylleen. Dandy-tyyli rikkoi sukupuolirajoja, sillä myös naiset pukeutuivat niin sanottuihin herrasvaatteisiin.
Am I Dandy? -näyttely kertoo selvää tarinaa siitä, miten sukupuolta rakennetaan performatiivisesti esimerkiksi vaattein, asustein, elein ja kampauksin ennemminkin kuin kehon osien sukupuolittamisella binäärisesti.
Kolmas näyttely Millioners Can Be Trans* // You Are So Brave* on multimediallinen kokoelma teoksia, joissa pyritään pääsemään perinteisen transnarratiivin ulkopuolelle. Näyttelyn nimi viittaa ironisesti julkisuuden pakkomielteeseen menestyviä transsukupuolisia kohtaan.
Viittaus rohkeuteen on taas on näpäytys cis-kulttuurille, joka korostaa transihmisten rohkeutta olla trans – aivan kuin ihmisellä olisi useinkaan vaihtoehtoja olla muuta kuin on. Rohkeuden alleviivaaminen implisiittisesti toiseuttaa transihmiset vaikka ei teekään sitä vihapuheen tai suoranaisen syrjinnän kautta. Kaikki näyttelyn tekijät kuraattoria myöten ovat transihmisiä tai sukupuolinonkonformisteja.
Vuonna 1984 kolme opiskelijaa teki yhteistyössä lesboaktivistien kanssa esityksen Eldorado – the History, Everyday Life and Culture of Homosexual Women and Men 1850–1950. Berliinin museoon sijoittunut esitys oli yleisömenestys – sen näki yli 40 000 kävijää – ja se kirkasti ajatusta, että homoteemalle tarvitaan oma museo.
Vuonna 1985 perustettiin museon tukiyhdistys, sen kirjasto ja arkisto, ja vuonna 1986 järjestettiin ensimmäinen näyttely. Vuotta myöhemmin Berliini juhli festivaalein 750-vuotispäiväänsä, ja Schwules Museum järjesti tapahtuman oheen oman kujeilevan näyttelynsä, joka kulki vapaasti suomennettuna nimellä 750 kuumaa berliiniläistä.
Vuonna 1988 museo muutti Mehringdammiin, jossa pidettiin yli 130 näyttelyä. Museo sai paljon huomiota ja yhteistyötarjouksia Saksassa ja kansainvälisestikin. Tukijat ympäri maailmaa käyttävät ahkerasti sen arkistoa, ja se toimii yhteistyössä yliopistojen kanssa.
Näyttelyiden, kirjaston ja arkiston laajeneminen pakotti museon muuttamaan vuonna 2013 väljempiin tiloihin Tiergartenin alueen Lützowstrasselle, jossa se tänä päivänäkin sijaitsee.
