Kuten kaikilla tieteenaloilla myös taloustieteessä keskustelu voi välillä käydä kuumana. Kiihkeässä keskustelussa ei sinällään ole mitään vikaa. Joskus kuitenkin taloustieteestä on mahdotonta käydä rakentavaa keskustelua.
Tieteessä on perinteisesti kaksi lähestymistapaa. Yksi lähestymistapa on verrata havaintoja teoriaan. Tämä on hyvin tuttu käytäntö monilla luonnontieteellisissä aloilla. Esimerkiksi fyysikot vertaavat CERNin hiukkaskiihdyttimen törmäytyksistä saatuja tietoja teorioihin. Tämän perusteella sitten tuetaan tai hylätään vallitsevia teorioita ja kehitellään kokonaan uusia teorioita.
Toinen lähestymistapa on kehitellä teorioita oman fantasiamaailman sisällä. Tällöin ei ole olennaista verrata havaintoja teoriaan, koska voidaan väittää, että historialliset säännönmukaisuudet eivät välttämättä kerro mitään tulevaisuudesta tai että teoriat käsittelevät sellaisia mekanismeja ja prosesseja, ettei niitä yksinkertaisesti pystytä havaitsemaan. Monet yhteiskuntatieteet rakentuvat tälle lähestymistavalle.
Valtavirtainen taloustiede on siitä eriskummallinen, että se väittää tekevänsä molempia. Samaan aikaan kun valtavirtainen taloustiede perustelee teorioitaan reaalimaailman datalla, mikään määrä todistusaineistoa ei riitä kumoamaan teorioiden ydintä, koska kyseessä ovat havaitsemattomat mekanismit ja prosessit.
Esimerkiksi useiden ellei jopa kaikkien valtavirtaisten talousteorioiden ytimessä on ajatus, että kaikki ihmiset tavoittelevat aina maksimaalista omaa ”hyötyä”. Tämä ”hyöty” ei kuitenkaan ole havaittavissa oleva asia, ja käytännössä mikä tahansa lopputulema voidaan tulkita maksimaaliseksi oman ”hyödyn” kannalta. Tällöin päädytään helposti puolustamaan absurdeja väittämiä, tai vaikka suuren järkytyksen jälkeen päihtyneenä tehtyä itsemurhaa rationaalisena oman ”hyödyn” maksimointina.
Tältä pohjalta on hankalaa käydä aitoa tieteellistä keskustelua. Vielä hankalammaksi sen tekevät huonot keskustelutavat.
Kansantaloudellisen aikakauskirjassa käytiin keskustelua jälkikeynesiläisestä taloustieteestä. Juha Tervalan mukaan jälkikeynesiläiset kritisoivat aiheetta valtavirtaista taloustiedettä sekä esittävät itse järjettömiä väitteitä taloudesta. Lauri Holapan ja Jussi Ahokkaan sekä minun vastineeni eivät riittäneet vakuuttamaan Tervalaa. Lopulta Holappa ja Ahokas joutuivat osoittamaan Raha ja talous -blogissaan, että Tervala keksi päästään sanoja ja lisäsi ne lainaukseen Holapan ja Ahokkaan kirjasta, jotta voisi kumota ”heidän” väitteensä.
Jos valtavirtaisia teoriarakennelmia on mahdotonta kumota ja valtavirran puolustaminen perustuu suoranaiseen valehteluun, mitä mahdollisuuksia jää kenellekään haastaa taloustieteen ”totuuksia”?
Patrizio Lainà
