Julio Medemin Ma Ma on jälleen yksi elokuva syövästä. Se on paulocoelhomainen julistus toiveikkuuden ja iloisuuden tärkeydestä. Kaikki tunteisiin vetoamisen kikat on käytetty: On syöpää, lapsen kuolema, vaimon kooma ja avioero. Jopa siperialainen orpokotilapsi on jotenkin saatu upotettua juoneen mukaan, tosin epäselväksi jää, miksi. Tarinaltaan se on kuin yläastelaisen melodramaattinen tekele, jonka tavoitteena on olla tunteita herättävin ja eeppisin taideteos koskaan, mutta josta kaikesta täytteestä huolimatta puuttuu sisältö.
Penelope Cruz esittää Ma Massa Magdaa, joka saa kuulla, että hänellä on rintasyöpä. Hän tapaa samana päivänä poikansa jalkapallo-ottelussa Arturon (Luis Tosar), joka saa pian heidän kohtaamisensa jälkeen ikävän puhelun: Hänen vaimonsa ja tyttärensä ovat joutuneet sairaalaan. Magda ja Arturo tukevat toisiaan, ja pian kykyjenetsijä Arturosta tulee Magdan pojalle kuin isäpuoli, ja uusperhe on syntynyt. Tämän kaiken välissä Magda ystävystyy gynekologinsa kanssa, joka vie hänet muun muassa baariin ja laulelee rakkauslauluja. Kaikki halailevat ja hymyilevät paljon.
Ei Ma Ma amatöörimäinen ole. Visuaaliset elementit ovat kauniita ja taitavasti tehty, ja elokuva on ehdottomasti hyvin kuvattu. Eikä näyttelijäsuorituksissakaan ole tietenkään moittimista, Penelope Cruz sopii pääroolin äidiksi täydellisesti. Kuitenkin Ma Ma on elokuva, johon on aivan turhaan hukattu suuria määriä ammattitaitoa, kun näkemys puuttuu.
Syöpä, kuten muutkin sairaudet, tuntuu olevan vaikea ailhe elokuvalle. Joko sen tekijöillä on itsellään traumaattinen kokemus, jonka he haluavat jakaa, jolloin elokuvasta tulee puuduttavan omaelämänkerrallista avautumista, tai sitten tekijöillä ei ole hajuakaan aiheesta, ja lopputuloksen ainoa pyrkimys on itkettää. Ma Masta huokuu halu vaikuttaa katsojiin, ja se tuntuu olevan oikeastaan ainoa päämäärä. Aiheet on valittu niin, että ne koskettaisivat mahdollisimman montaa mahdollisimman paljon, mutta muita syitä elokuvan tekemiselle on vaikea löytää. Se on tarpeeksi hyvin tehty, joten kukaan ei voi perustellusti haukkua teosta lyttyyn, ja hienoja markkinointikuvia on saatu aikaiseksi. Ja onhan siinä varma vetonaula päätähtenä.
Ma ma on ihan näyttävä, tosin animoidun sikiön olisi huoletta voinut jättää pois, kuten myös noin puoli tuntia koko elokuvan pituudesta. Kuitenkin sillä on hetkensä. Tekijöiden ammattitaito, jotkin toimivat kohtaukset ja kaunis ulkoasu takaavat sen, että elokuvan jaksaa katsoa tarkastamatta kelloa montaakaan kertaa. Kuitenkaan ne eivät nosta Ma Maa sille huipputasolle, jonne Medem olisi varmasti toivonut sen kuuluvan. Mitään suurta elämystä elokuvalta on turhaa odottaa, mutta jos aikaa riittää, löytyy varmasti huonompiakin tapoja käyttää se kuin Ma Ma.
Julio Medemin Ma Ma ensi-illassa 27.11.
