Leviathan on kaananilainen myytti vaikeasti pyydystettävästä vesihirviöstä. Andrei Zvjagintsevin elokuvassa sillä varmasti viitataan myös filosofi Thomas Hobbesin vuonna 1651 kirjoittamaan samannimiseen teokseen, jossa inhimillisen kanssakäymisen luonnollisesta perustasta nouseva kaikkien sota kaikkia vastaan ratkaistaan siirtämällä yhteisellä sopimuksella ylivalta yksinvaltiaalle.

Elokuva tapahtuu Pohjoisen jäämeren rannalla sijaitsevassa venäläisessä pikkukaupungissa, jossa poikansa ja uuden vaimonsa kanssa asuva mekaanikko yrittää puolustaa oikeutta sukutaloonsa. Turmeltunut paikallispolitiikan pääpamppu käyttää asiassa vahvemman valtaansa niillä keinoin kuin suljetun systeemin rakenteellisen sorron mekanismit vain mahdollistavat.

Mihail Krichmanin loistelias kuvaustyö rajaa tarkkaan tiloja ja ihmisiä. Samalla luonnonmaiseman ja rakennetun ympäristön raunioituvat elementit rinnastuvat vahvan symbolisesti. Valaiden luurangot kohtaavat meressä ruostuvat laivan rungot, vellova meri imee puoleensa elämänsä tarkoituksettomuuteen kyllästyneitä.

Ohjaajan ja Oleg Neginin Cannesissa palkitun käsikirjoituksen tarkkaa dramaturgiaa kuvaa hyvin se, että sen saisi sovitettua melko vähäisin vaivoin myös teatterinäyttämölle.

Muutamien ihmiskohtaloiden kautta elokuvassa käsitellään vallanpitäjien korruptiota, oikeuslaitoksen surkeaa tilaa, poliisi- ja gangsterivallan likeisyyttä, luokkajakoa, oligarkkien ja ortodoksisen kirkon suhdetta vallanpitäjiin, nuoren sukupolven heitteillejättöä, alkoholismia sekä yleistä näköalattomuutta.

Elokuva antaa melko lohduttoman kuvan ajankohtaisesta Venäjän ahdingosta, mutta ei suinkaan sen nykyelokuvan tasosta.

Andrei Zvjagintsev

Ensi-ilta 17.4.

Viisi tähteä