Teksti Karim Maiche
Kuvat Kristian McCann
Marokossa on kolme tabua: islam, monarkia ja miehitetty Länsi-Sahara. Rap-artisti Mouad Belaghouat eli El Haqed on rikkonut näistä yhtä.
Marokko kuvataan valtamedioissa edistyksellisenä monarkiana, jossa länsimielinen kuningas takaa demokraattisine uudistuksineen taloudelliset sijoitukset ja mehevät surffirannat. Vuonna 2011 samanlainen lännen sätkynukke pakeni Tunisiasta Saudi-Arabiaan ja alkoi median nimeämä ”arabikevät”.
Marokkolainen rap-artisti Mouad Belaghouat on kritisoinut lyriikoissaan kuningasta ja kuvannut maan karua todellisuutta. Hänen taiteilijanimensä El Haqed (tai arabialaisella chat-merkistöllä kirjoitettu L7a9d) tarkoittaa raivoisaa. Artisti on joutunut kolmesti linnaan.
Mouad Belaghouat syntyi vuonna 1987 Casablancan miljoonakaupungin lähiössä. Opinnot veivät lukioon asti, mutta vuonna 2004 löytyi rap-musiikki.
Ranskalainen tai amerikkalainen räppi eivät ole juuri vaikuttaneet El Haqediin. Maan omat lainalaisuudet muokkasivat musiikin tekemistä alusta asti.
”Suurin osa keikoista tehtiin piilossa, etteivät viranomaiset löydä paikalle. Kun järjestimme ensimmäisen keikkamme, poliisi tuli ja heitti meidät ulos. Useimmiten esiinnymme mielenosoitusten yhteydessä tai yliopistojen kampuksilla, jonne poliiseilla ei ole oikeutta tulla. Tullakseen kampuksille heillä pitäisi olla todella hyvä syy tai hätätilanne.”
”Pyhä allianssi”
Marokossa, niin kuin muuallakin, on erilaisia todellisuuksia. El Haqedin kuvailema todellisuus on liikaa maan viranomaisille.
”Meillä ole mitään vapauksia, sananvapaudesta puhumattakaan. Ei ole kansalaisoikeuksia. Ei saa sanoa ääneen, mitä tapahtuu, eikä saa puhua yhteiskunnallisista ongelmista. Ja hallitus, joka on täysin korruptoitunut, on suojattu ulkopuolelta. Aina kun ihmiset menevät kaduille osoittamaan mieltään, he päätyvät vankilaan.”
Ketkä kuningaskuntaa sitten tukevat?
”Ranskalaiset, Israel, amerikkalaiset.”
Maaliskuussa israelilaiset toimittajat Ronen Bergman ja Shlomo Nakdimon julkaisivat maan tunnetussa sanomalehdessä Yedioth Ahronoth paljastuksia marokkolaisen oppositiojohtajan Mehdi Ben Barkan salamurhasta lähes 50 vuotta aikaisemmin. Vuonna 1965 Pariisissa kadonneen Ben Barkan salamurhaan osallistuivat Ranskan turvallisuuspalvelun lisäksi CIA ja Mossad.
Etenkin Ranskan ja Marokon ”pyhä allianssi” on aina ollut ainutlaatuinen, eikä tilanne ole muuttunut muutama vuosi sitten Suomessakin vierailleen Le Monde -lehden pitkäaikaisen toimittajan Jean-Pierre Tuquoin mukaan.
Suomeksi käännetyssä kirjassaan Ranska ja Marokko – ikuinen avioliitto Tuquoi kuvailee, kuinka Marokon pitkäaikainen kuningas Hassan II pyysi ennen kuolemaansa Ranskan presidenttiä Jacques Chiracia pitämään huolta kruununperijästä, pojastaan ja nykyisestä kuninkaasta Mohammed VI:sta. Chirac piti lupauksensa, eikä tilanne ei ole muuttunut sen enempää Nicolas Sarkozyn kuin François Hollanden kaudella.
Tekaistuja syytteitä
El Haqed on julkaissut kolme albumia. Ne ilmestyivät internetissä vuosina 2009, 2010 ja 2014.
“Levyjä on mahdotonta myydä kaduilla. Nauhoitukset tehdään salaa vessoissa ja kylpyhuoneissa. Oikeassa studiossa käyminen olisi hankalaa, eivätkä kaikki uskalla ryhtyä moiseen. Viimeisin levy Waloo tehtiin kaverin studiossa Rabatissa. Siitäkin tuli aivan liikaa ongelmia.”
Poliisi saa tietää yhteistyökumppaneista levyllä kuuluvien kiitosten kautta.
”Mutta ei ketään loppujen lopuksi kiinnosta, ei edes kaveria, jonka studiolla oltiin. He ovat pikemminkin tyytyväisiä, että voivat auttaa tietoisuuden leviämisessä.”
Musiikki on vienyt El Haqedin kolmesti vankilaan. Ensimmäisen kerran vuonna 2011 neljäksi kuukaudeksi. Artistin mukaan häntä vastaan tekaistiin syyte monarkiaa tukevan järjestön presidentin lyömisestä.
Tosiasiassa El Haqed pidätettiin, sillä hän otti osaa uudistuksia Marokossa vaativaan Helmikuun 20. päivän liikkeeseen niin sanotun arabikevään hulinoissa. Hän esiintyi mielenosoituksissa, joihin osallistui pelkästään Casablancassa ainakin 60 000 henkeä.
Casablancan vankilassa El Haqedilla ei ollut ongelmia.
”Ihmiset itse asiassa tukivat minua ja asiaani vankilassa. Tietenkään marokkolainen vankila ei ole paikka, jonne ensimmäisenä haluaisi joutua. Ne ovat täynnä tauteja, hulluja ja narkkeja. Kidutus ja poliisin pahoinpitelyt ovat arkipäivää.”
Paine El Haqedin vapauttamiseksi kävi liian kovaksi erilaisten marokkolaisten kansalaisjärjestöjen ja hänen kavereidensa aktiivisen toiminnan ansiosta. Seuraavana vuonna edessä oli kuitenkin uusi vankilatuomio. Syyte annettiin yhden kappaleen takia.
”Jo ennen uudelleen vangitsemistani minua vaadittiin lopettamaan kuninkaan arvosteleminen. Viranomaiset tekaisevat syytteitä, jotta saisivat minut hiljennettyä. He ottivat internetistä kappaleeni, jonka nimi on Hallinnon koirat. Siinä kappaleessa en puhu mitään kuninkaasta. Oikeastaan kaikissa muissa levyn kappaleissa puhun.”
Näennäisiä uudistuksia
Marokon perustuslakiuudistus ja siitä äänestäminen uutisoitiin näyttävästi maailmalla. Yksipuolisesti kehuttiin, kuinka uudistus lisää demokratiaa, ilmaisunvapautta, tuomioistuinlaitosten itsenäisyyttä ja läpinäkyvyyttä päätöksenteossa. Helsingin Sanomat (2.7.2011) otsikoi asian niin ikään kritiikittömästi: ”Kuninkaan valtaa vähennetään Marokossa”. Perustuslain hyväksymisestä järjestetyn kansanäänenestyksen osallistumisprosentin väitettiin nousseen yli 70:n.
Suomessa vuonna 2012 vieraillut marokkolainen toimittaja Ali Lmrabet, joka on myös joutunut pidätetyksi kuningaskunnan arvostelemisesta, väittää uudistuksen olleen silmänlumetta.
”Koko uudistus on pelkkää harhaa. Sitä en voi kieltää, etteikö se olisi nerokkaasti valmisteltu. Takana olivat ranskalaiset, jotka todellisuudessa hallitsevat Marokkoa. Myös itsenäisen Marokon ensimmäinen perustuslaki vuodelta 1962, kuusi vuotta itsenäisyyden jälkeen, on ranskalaisten käsialaa. Uusi perustuslaki ei olennaisesti poikkea vanhasta, joka muistuttaa lähinnä Ranskan aurinkokuningas Louis XIV:n aikaista ’valtio olen minä’ -retoriikkaa.”
El-Haqed on samoilla linjoilla maanmiehensä kanssa.
”Kuninkaaksi syntynyt Mohammed VI omistaa kaiken, oikeudet ja omaisuuden. Hän päättää uskonnosta, perustuslaista tai oikeuslaitoksesta. Mediassa perustuslaista on luotu myönteinen kuva, mutta perustuslaki ei tuonut mitään uutta. Kuningas päättää, kuka lähtee, kuka saa jäädä, kuka voittaa vaalit. Kuningas valitsee hallituksen ja pääministerin. ”
Kritiikkiä ja kiellettyjä kirjoja
Kuningas Mohammed VI:n serkku, prinssi Moulay Hicham El Alaouin, vaatii muutosta viime vuonna julkaistussa kirjassaan Journal d’un prince banni: Demain le Maroc (suom. Kielletyn prinssin päiväkirja: Huomenna Marokko). Hän kritisoi ankarasti niin Marokon kuningashuonetta kuin hallitsevaa eliittiäkin.
Teosta voidaan pitää yhtenä merkittävimmistä kriittisistä puheenvuoroista, joita Marokon harjoittamaa politiikkaa kohtaan on esitetty.
”En ole lukenut koko kirjaa. Kyse on kuningashuoneen omista välienselvittelyistä. Se ei juuri kosketa meitä. Kirja ei tuonut mitään uutta eikä se käsittele Marokon oikeita ongelmia. Catherine Gracietin ja Éric Laurentin Le roi prédateur (suom. Petokuningas) on jo huomattavasti parempi. Kirja on kielletty Marokossa. Luin sen vankilassa.”
Marokossa on kolme tabua, joita ei tule kritisoida: islam, monarkia ja miehitetty Länsi-Sahara. El-Haqed on jo rikkonut yhden tabun. Mitä mieltä hän on islamista ja Länsi-Saharan tilanteesta?
”Uskonto on jokaisen henkilökohtainen asia. En halua, että kukaan pakottaa minua ajattelemaan samalla tavalla kuin joku toinen. Länsi-Saharan konfliktin ratkaisuun liittyen uskon, että jokaisella kansalla tulee olla oikeus päättää tulevaisuudestaan.”
Kansankiihottaja
Vuonna 2014 julkaistun Waloo-levyn julkaisutilaisuus päättyi poliisin ratsiaan. Noin kuukausi levyn julkaisemisen jälkeen, El-Haqed pidätettiin Casablancan stadionin edessä, kun hän yritti päästä katsomaan Raja Casablanca ja Moghreb Tétouanin välistä ottelua. Häntä syytettiin jalkapallo-ottelun lippujen myymisestä, julkisesta kännäämisestä ja poliisiin kiinni käymisestä.
Vankeus kesti neljä kuukautta. Todellisuudessa kyse oli jälleen pikemminkin uuden levyn sisältämästä yhteiskuntakritiikistä.
”He eivät enää halua, että menen stadionille katsomaan jalkapalloa. Joka kerran kun menen, ihmiset alkavat laulaa lyriikoitani. Ja uusi sotku on valmis.”
El-Haqedin suosiota Marokossa verrataan 1970- ja 80-luvuilla esiintyneeseen, pitkäikäiseen kulttiyhtyeeseen Nass El Ghiwaneen. Vieläkö El Haqed aikoo jatkaa uraansa?
”Nonstoppina.”
