Roy Andersson (s. 1943) on monipuolinen ruotsalainen elokuvan tekijä, joka tunnetaan yleisemmin palkituista televisiomainoksistaan ja viime vuosien minimalistisista elokuvistaan. Viimeksi mainittujen aiheena on erityisesti hyvinvointivaltio ja sen ehdoilla elävien ihmisten arkinen elämisen kamppailu.

Jo Anderssonin alle 30-vuotiaaana tekemässä ensimmäisessä pitkässä elokuvassa Eräs rakkaustarina (1970) on nähtävissä Anderssonin kiinnostus siihen, miten yhteiskunnan talous, politiikka ja hallinto kohtaavat ihmissuhteiden ja yleensä koetun elämän tasot.

Yleisön ja kriitikkojen kehumaa elokuvaa seurasi paljon synkempi, yhteiskuntakriittisempi ja kuvallisesti pelkistetympi Giliap (1975). Sen saama murskaava vastaanotto johti siihen, että Andersson vetäytyi pitkien elokuvien ohjaamisesta yli kahdenkymmenen vuoden ajaksi.

Toisen kerroksen lauluja (2000) käynnisti Anderssonin uuden ja laajasti arvostetun paluun pitkien elokuvien tekijänä. Vähäeleinen, mutta samalla häkellyttävän surrealistinen elokuva koostuu 46:sta yhdellä otoksella liikkumattomalla kameralla tehdystä kohtauksesta.

Kukin kuvakokonaisuus on rakennettu syvyyssommitellun maalauksen tapaan. Hitaasti etenevien tapahtumien ja näennäisesti toisiinsa liittymättömien kuvien takana on manifestoivan raskas dramaturginen jännite.

Vaikka Anderssonin maailmakuva on sosiaalisesti tiedostava ja epäkohtia riipienkin paljastava, hän pyrkii osoittamaan myös hyvinvointivaltioon piiloutuneiden syyllisyyden, tekopyhyyden ja yksilöä alistavien elementtien tasot.

Sinä elävä (2007) jatkaa Toisen kerroksen lauluja -elokuvan teemoja, mutta sen näkökulma on enemmän yksilön puoleen kääntynyt ja kuvakieli annoksen vähemmän surrealistista. Tiukan formaalista kuva-asettelua on muutamassa kohtauksessa avattu hiukan, vaikka lähtökohdat ovat pääosin entiset.

Nyt ensi-iltaan tuleva Kyyhkynen oksalla istui, olevaista pohtien -elokuva, on jonkinlainen synteesi kaikesta tekijänsä tähän asti tekemästä.

Nyt yksilön ahdistus omasta olemisestaan leikkaa hyvinvointiyhteiskunnan rakenteiden ohella historiallisia tasoja, kuten Kaarle XII:n Pultavan epäonnista taistelua ja kolonialismin synkkää perintöä. Eksistentiaalinen taso on entistä vereslihaisempi. Kuolema vaanii risteilylaivan itsepalvelubuffetissa ja rakkaudenkaipuu jää ilman vastakaikua. Elämässä kitkuttelun metaforana käytetään epätoivoiseen tappioon jo lähtökohtaisesti tuomittua pilailutavaroiden kaupittelua.

Teknisesti jopa entistäkin maalauksellisemmin rakennetuissa kohtauksissa on uutena piirteenä mukana se, että niiden välillä on myös jatkuvuutta. Surrealismi on jälleen vahvasti läsnä, etenkin historiallisuutta ja nykyaikaa leikkaavissa kohtauksissa, mutta myös musikaalien lajityypin hyödyntämisen kautta.

Anderssonin elokuvat ovat yleisessä elokuvien sarjassa taiteellisesti parasta a-luokkaa. Uuden elokuvan pienenä puutteena voi pitää sitä, että ilmaisussa on havaittavissa jo hiukan tehoa syövää toistoakin. Silti minimalististen kuvien täydellinen tarkkuus ja pitkien yhden otosten absurdien kohtausten lumo on ennallaan.

Roy Anderssonin kuvaamalla kansankodilla on myös jokin hämärä yhteys Aki Kaurismäen luomaan fiktio-Suomeen, niin sanottuun Akilandiaan. Kumpikin todellisuus on olemassa vain tekijöiden teoksissa, mutta katsoja kyllä ymmärtää, että ne kuvaavat oikeaa elämää tarkemmin kuin mitkään näköispatsaat. Tämä on yksi hyvän taiteen tehtävistä.

Roy Andersson keskustelee 25.2. Helsingin Arbiksella (Dagmarinkatu 3) elokuvakriitikko Johanna Grönqvistin kanssa taiteen tehtävästä, huumorista, sivistyksestä ja yhteiskunnallisesta ilmapiiristä. Saman päivänä Andersson osallistuu myös Kino Sherylin avajaisiin ja tuoreimman elokuvansa kutsuvierasnäytökseen.

Roy Andersson: Kyyhkynen oksalla istui, olevaista pohtien. Ensi-ilta 3.3. Viisi tähteä.