Teksti ja Kuvat Mikko Sauli
Jukan ja Jytämimmien levyt viedään käsistä eikä keikkoja tarvitse myydä.
Vanhat bändijulisteet ja Jallu-lehdistä leikellyt kuvat tervehtivät tulijaa seinillä Keltaisessa talossa. Talo on kovassa nosteessa olevan Jukka ja Jytämimmit -bändin emoalus Tampereen Tammelassa.Paikka muistuttaa vallattua sosiaalikeskusta, josta turha tosikkomaisuus on pyyhitty pois.
Jukka ja Jytämimmit sai alkunsa Pirjo pulkkisen kuuma ränni –improvisaatiokokoonpanosta vuonna 2014. Kokoonpano kasattiin, kun basisti Mara Ballsin ja rumpali Raaka-Ginin aiempi kokoonpano lopahti keikan alla. Tuolloin osat olivat toiset: Mara soitti kitaraa ja nykyinen kitaristi-laulaja Jukka Nousiainen oli basson varressa.
”Totesimme, että joku kokoonpano piti saada lavalle, joten pyysimme Jukan mukaan. Hän soitti samalla keikalla Räjäyttäjät-bändissä, joten hän veti sitten meidän kanssamme valeasussa”, Mara muistelee.
”Alunperin ajattelin, että tarvitsisin bändin, jonka kanssa voisin soittaa soolobiisejäni, mutta tästä kehkeytyi nopeasti aika paljon enemmän”, Jukka kertaa historiaa. Häntä harmittaa, että bändi yhdistetään voimakkaasti hänen persoonaansa.
”Tämä on nimestään huolimatta ehdottomasti oma bändinsä, jossa kaikki osallistuvat biisien tekemiseen.”
Yhteinen tekeminen heijastuu kaikkeen, mitä tapahtuu.
”Lavalla soittaminen on lyhyt kliimaksi. Voin olla bassokurko tuolla lavalla, mutta voin myös liimailla tarroja kasetteihin”, Mara Balls kuvailee.
Jukka ja Jytämimmit ei peittele vaikutteittaan. Pikemmin viittauksia viljellään pilke silmäkulmassa sinne tänne. Asia nousee esille käytännössä kaikissa bändin levystä kirjoitetuissa arvioissa. Eikö lainailu yhtään hävetä?
”Jokainen musiikin tekijä on kokonaisuus sitä musiikkia, jota hän on elämänsä aikana kuunnellut. Välillä naureskelenkin, kun syntyy jokin oikein härski lainaus. Biisit kumpuavat jostain, eikä siinä ole mitään väärää”, Jukka valottaa näkemystään.
”Valtaosa näistä lainailuista taitaa kuitenkin olla lähtöisin minulta”, hän lisää. Mara kiirehtii heti perään kertomaan tekemästään kappaleesta, jota bändi kutsuu treeneissä Sapatiksi, koska se kuulostaa Black Sabbathilta.
”Ajattele, jos joku omistaisi E–A–D–sointukierron. Siihen tämä näyttää olevan menossa”, Mara pohtii. Lainailun pelkäämistä molemmat pitävät musiikin kehityksen kannalta pikemmin vahingollisena.
”Esimerkiksi soundien suhteen tästä ei puhuta, vaikka maailmassa on miljoona bändiä, joiden soundi on kopioitu joltain bändiltä. Soundi on rokissa kuitenkin ehkä kaikkein tärkein asia”, Jukka pyörittelee.
Bändi toteuttaa itseään sivuille vilkuilematta. Jukka kertoo, että jo Räjäyttäjien kanssa hän pyrki eroon rokkitähteydestä. Rokkitähteyden romuttamisen lisäksi bändillä on myös kannustava missio.
”Jos kaikki uskaltaisivat avata kanavan ja laittaa lähetyksen päälle, täällä olisi tosi paljon helpompi olla”, Mara visioi viitaten amerikkalaisen vastakulttuurin sloganiin ”turn on, tune in, drop out”.
”Se poistaisi tarvetta päteä tai tehdä uraa”, Jukka jatkaa. ”Lopullinen juttu on se, ettei ajattele olevansa muusikko tai taiteilija. Vasta sitten pystyy oikeasti tekemään jotain.”
Eikö tee-se-itse-meininki sitten käy rasittavaksi, kun kaiken joutuu tekemään ilman minkäänlaisia koneistoja?
”Olemme olleet siitä helpossa asemassa, että ei ole tarvinnut kuin vastata puhelimeen. Tämä on toistaiseksi pyörinyt aikalailla omillaan”, Jukka täräyttää.
”Ei kannata leuhkia”, piikittelee Mara sivusta ja vakavoituu perään. ”Maanläheistä puurtamista tämä on. Omaehtoisella itsenäisellä tekemisellä halutaan myös sanoa jotain, kannustaa ihmisiä.”
