Ilmastonmuutos kiihtyi vuonna 2014, ja hullujen tiedemiesten yritykset jäähdyttää ilmakehää keinotekoisesti johtivat ydintalveen.

Eletään vuotta 2031. Tai muutama harva ja valittu elää. Maailma on tuhoutunut ikiroudan ja jääkauden alle. Ihmiskunnan viimeiset kiitävät loputonta kehää ympäri maapalloa Snowpiercer-junassa.

Tästä asetelmasta alkaa huikea visio ihmiskunnan eloonjäämiskamppailusta. Tarina etenee yhtä raivokkaan murskaavaa vauhtia kuin valkokankaan junakin: Sen takaosassa elävät köyhät ahtaasti kuin sillit suolassa. He ovat mukana vain junan eliitin suuresta armosta. Pahinta on joutua vankilaan, eli vedettävään metallilaatikkoon, sellaiseen mitä meidän maailmassamme löytyy ruumishuoneelta.

Kun takaosa nousee kapinaan ja hyökkää fiksun Curtisin (Chris Evans) johdolla vauraiden mukavaan etuosaan, junan välikerrokset alkavat paljastua herättäen yhä uusia kysymyksiä. Mistä ruoka tulee? Minne lapset katoavat? Kuka ylhäinen auttaa köyhiä?

Ranskalaisille juurilleen uskollisena Snowpiercer muistuttaa ulkoisesti monia visuaalisesti huikeita sarjakuvataiteen helmiä, lähimpinä esikuvinaan avaruusseikkailut. Sekä värimaailmassa, tyyleissä että yksityiskohdissa huomaa vaikutteita muun muassa tulevaisuuden menetetyn maailman mestarilta Enki Bilalilta, huippu-scifistiltä Moebiukselta eli Jean Giraudilta, joka aikoinaan suunnitteli muun muassa Alienin ja Viidennen elementin maailmoja, ja paljon voi kuvitella lainatun myös Valérianin ja Laurelinen piirtäjältä Jean-Claude Mézièresiltä.

Kapina junassa lähtee liikkeelle kuin ohjaaja Bong Joon-hon suosikissa Panssarilaiva Potemkinissa. Mikä onkaan parempaa polttoainetta mellakoitsijoille kuin kelvottoman huono ruoka: molemmissa teoksissa alaluokan ateria vilisee hyönteisiä. Snowpiercer on Potemkinille velkaa myös kerronnan rytmiä ja lavastustakin. Mitä muuta jäätä halkova juna onkaan kuin suuri taistelulaiva!

Myös sukellusveneklassikoita on helppo pitää esikuvina. Junan pienet punkat, päällystön hytit, seinäpuhelimet ja etenkin sen klaustrofobinen tunnelma kuuluvat parhaisiin U-Boot-jännäreihin.

Sosiologien mukaan uskonnot ovat kutakin yhteiskuntaa ylläpitäviä ajatusrakennelmia. Junassa on palvottava moottoria, tuota elämää suojelevaa ikiliikkujaa. Junan hierarkia ja sitä vahtiva huikea pappi (Tilda Swinton) rankaisee säännöistä lipeäviä karmealla tavalla.

Pahin huijaus ei kuitenkaan ole myyttien avulla ylläpidetty uskonnollinen valhe, vaan valhe spontaaniudesta ja vapaasta tahdosta.

Kuten Snowpiercer-juna, niin meidän tuntemamme maailmakin on syöksymässä kohti tuntematonta, kun maapallon elinolosuhteet muuttuvat. Ihmiskunta on muuttanut myös sosiaalisia olosuhteitaan, niin että koko maailmassa valta ja vauraus keskittyvät aina vain pienemmälle eliitille ja köyhien määrä kasvaa.

Elokuvassa ei enää ole oligarkkeja, on vain yksi firma, joka omistaessaan junan hallitsee kaikkea ja kaikkia.

”Kaikella on paikkansa. Kyse on tasapainosta”, hokee elokuvassa johtoporras. Samoin maapallon eliitti sulkee ovia eli rajoja ja tukee asekaupoillaan sotia, joissa nälkäisten suiden määrä harvenee. Samalla vallankumoukset tuottavat uusia sankareita ja anti-sankareita tulevien sukupolvien tarinoihin ylläpitämään yhteiskunnalle tarpeellisia historian myyttejä.

Snowpiercerissä ei kerrota vain sitä, millaiseksi maailma voi mennä tai miten tärkeää ympäristön suojeleminen on. Pikkuhiljaa tarinan syvin pointti käy yhä selvemmäksi. Elokuva paljastaa, miten eriarvoisessa, kontrolloidussa ja alati manipuloitavassa maailmassa elämme jo nyt.

Teos perustuu ranskalaiseen Le Transperceneige -sarjakuvaan, jonka ensimmäinen osa ilmestyi jo vuonna 1982. Sen tekivät Jacques Lob, Benjamin Legrand ja Jean-Marc Rochette, jonka originaalipiirros vilahtaa elokuvassa.

Bong Joon-ho: Snowpiercer. Ensi-ilta 11.7. Viisi tähteä.