Helsingin Jokerit liittyi kesällä 2014 kansainväliseen, joskin pääasiassa Venäjällä pelattavaan jääkiekkoliigaan, KHL:ään. Asia on kuohuttanut tunteita jääkiekkopiireissä jo reilun vuoden, mutta Ukrainan kriisin eskaloituessa sotaa muistuttavaksi tilaksi KHL ei ole enää vain urheilupiirien asia.

KHL on Vladimir Putinin poliittinen ja taloudellinen luomus, jonka vakaana aikomuksena on laajentua länteen.

Nyt 4. syyskuuta käydään Jokereiden kaikkien aikojen ensimmäinen KHL-ottelu, ja minä olen täällä Pasilan Hartwall Areenalla seuraamassa sitä.

Kun minä olin nuori poika, kasvuympäristössäni kaikui silloin tällöin epämääräinen kysymys ”entä jos ryssä tulee?”

Ei se koskaan tullut. Silloin 1980-luvulla siitä tosin piti tehokkaasti huolen heidän oma valtionsa. Suomalaiset kyllä tulivat ja menivät esimerkiksi Leningradiin kaikenlaisille sikailureissuille.

Nyt venäläiset tulevat Suomeen päivittäin ja jatkuvasti. He tulevat laivoilla, junilla, autoilla, lentokoneilla ja viime viikkoina myös sotilaslentokoneilla.

Ja sotilaista puheen ollen, jääkiekossahan suositaan sotakuvastoa. Se tulee esiin paitsi mainoksissa, myös jokaisessa yksittäisessä ottelussa. Joukkueet hyökkäävät ja puolustavat. Ja kun hyökätään vastustajan alueelle, valmentajat puhuvat sota-alueella olemisesta. Kun pelaajaa taklataan, hän joko ajaa miinaan tai kokee avojääpommin. Kun pelaaja laukaisee kiekon kohti maalia, hänen sanotaan ampuvan. Jos pelaaja tekee erityisen paljon maaleja, hän on maalitykki tai maalipyssy.

Tuskin kukaan enää nykyään väittää, etteivät urheilu ja politiikka kulkisi käsi kädessä. Ukrainan ja Venäjän välisen aseellisen konfliktin johdosta esimerkiksi Jokereiden omistajiin kuuluvat Boris ja Arkadi Rotenberg sekä Gennadi Timtšenko ovat Yhdysvaltojen pakotelistalla, Arkadi Rotenberg myös EU:n pakotelistalla. Vielä on epäselvää, miten pakotteet tulevat näkymään Jokereiden toiminnassa. Todennäköistä kuitenkin on, että jos sotatoimet Ukrainassa kiihtyvät, eivät pakotteet ainakaan lievene.

Vielä tämän vuoden keväällä KHL:ssä pelasi myös ukrainalainen Donbass Donetsk. Nyt kun Venäjän ja Ukrainan sotilaat taistelevat keskenään Itä-Ukrainassa, ja esimerkiksi juuri Donetskin kaupungin hallinnasta, ei joukkue osallistu sarjaan.

Olenkin ottanut mukaan tänne matsiin Ukrainan lipun sekä rauhaa symboloivan pace-lipun. Olen nitonut liput yhteen, ja nyt pysähdyn hallin eteen heiluttamaan lippuani. Olen ajatellut sen olevan rauhan ja rakkauden symboli kansainväliselle kiekkoyhteisölle. Ja minä pelkään sotaa. Monet sanovat, että Euroopassa on sota. Nyt kun venäläinen kiekkosarja on tullut Suomen pääkaupunkiin, tämä lienee paras paikka ottaa kantaa rauhan puolesta.

Lippujen hallille tuominen on myös jonkinlainen sanan- ja mielipiteenvapauden testi venäläiseen sarjaan siirtyneelle Jokereille. Tosin eivät suomalaisetkaan kiekkopiirit ole niissä asioissa erityisen kunnostautuneita. Kun tällä samalla areenalla oli jääkiekon MM-kisat 2012, katsomosta poistettiin useita lakanoita, joissa kritisoitiin Suomen Jääkiekkoliittoa ja sen johtajaa Kalervo Kummolaa.

Minua jännittää kääriä lippu auki areenan pihassa. Se on vain pala kangasta, mutta silti teko jännittää. Tietyt värit kankaalla antavat erilaisia merkityksiä.

Kukaan ei sano mitään, mutta moni hymyilee. Hetkeä aiemmin Pasilan asemalla joku Ylen toimittajaksi esittäytynyt mies jo kyseli, saisiko hän kuvata minua, kun tällä tavalla otan kantaa seksuaalivähemmistöjen puolesta. Selitin, että pace-lippu on kyllä enemmän rauhan symboli, johon Ylen toimittaja intti, että kyllähän se nyt vähän on seksuaalivähemmistöjen puolestakin.

Hyvä on, minulle sopii täysin, jos muutkin kuin Ylen toimittaja ajattelevat niin. Olen valmis liputtamaan hyvin monien vähemmistöjen puolesta.

Pääsen halliin ongelmitta. Järjestysmiehet eivät puutu lippuihini tai edes lippukeppiin, jonka olin jo henkisesti valmistautunut luovuttamaan jonkinlaisena astalona.

Olen käynyt areenalla usein. Täällä näyttää samanlaiselta kuin aina ennenkin. Venäjä ei iske vastoin kasvoja ollenkaan niin lujaa kuin olin uumoillut, ehkä jopa hieman toivonut. Mainokset ovat suomeksi ja englanniksi, ainoastaan kaukalon laidoissa näyttää olevan venäjänkielisiä mainoksia.

KHL:ssä pelaa joukkueita kuudesta eri maasta, ja tänään vastassa on valkovenäläinen Minskin Dynamo. Ennen ottelua esitetään Valko-Venäjän ja Suomen kansallislaulut. Kansainvälisissä jääkiekko-otteluissa niin tosiaan on tapana. Ja käytännössä se tarkoittaa sitä, että lähitulevaisuudessa Hartwall Areenalla lauletaan monena synkkenevänä syysiltana myös Venäjän kansallislaulua.

Ottelu on lähes loppuunmyyty. Reilut 13 000 katsojaa on tullut seuraamaan Jokereiden avausottelua. Illan aikana bongaan yleisömerestä yhteensä kuusi vastustajan kannattajaa.

Erätauolla tutkin hallin käytäviä ja niiden tarjontaa. Hesburgerilla ja Pizza Hutilla on useita myyntipisteitä, mutta missään niistä ei tarjota kasvisvaihtoehtoa, ei edes kalahampurilaista tai -slaissia ole myynnissä. Käyn silti ihan muuten vaan kysymässä, saako pitsaan ”Putin-juustoa”. Vähän huumoria hei.

Myyjä tuijottaa minua vastaamatta ääneen mitään. Hän ei näytä siltä, että vitsini naurattaisi. Ehkä hän ei kuullut sitä aivan ensimmäistä kertaa. En kysy uudelleen.

Vladimir Putin ei ole enää kuukausiin ollut hauska asia. Jotenkin ne ajat tuntuvat kaukaisilta, kun porukalla naureskeltiin kuville, joissa Putin johti kurkiauraa sekä metsästi, kalasti, ui ja sukelsi uljaasti.

Into Kustannuksen tällä viikolla julkaisemassa ja Risto Pakarisen ja Bernd Brücklerin kirjoittamassa Elämää KHL:ssä -kirjassa kerrotaan Putinin vuonna 2011 kirjoittaneen blogissaan, että on ollut perustamassa koko KHL-sarjaa. Hän on myös sanonut, että toivoo sarjan laajenevan myös länteen.

Ja nyt hän on saanut tahtonsa läpi. Ei liene sattumaa, että Jokereiden uudet omistajat ovat myös Putinin läheisiä tuttavia.

Viimeksi kuluneet viikot Jokerit on mainostanut Helsingissä suurella volyymilla kadunvarsimainoksilla, jättimäisellä Forum-kauppakeskuksen mainoslakanalla ja Hesarin mukana jaetulla mainoslehdellä. Olen kysellyt Jokereilta Twitterissä, miksi mediassa ja kaupungilla oleva mainonta on voittopuolisesti englanninkielistä. Joukkuehan on Suomesta ja pelaa venäläisessä kiekkosarjassa. Onko mainonta suunnattu siis heille, jotka eivät puhu suomea eivätkä venäjää? Ehkä kiinalaisturisteille?

Jokerit ei vastannut kysymyksiini.

Mutta vaikka viestintä ei oikein kunnolla toiminutkaan, organisaatio läpäisi vaivatta improvisoidun testini sanan- ja mielipiteenvapaudelle. Sain heiluttaa Ukrainan lippua ja pace-lippua kenenkään estelemättä areenan pihassa, käytävillä sekä katsomossa.

Seitsemäntoista vuotta sitten, syksyllä 1997 Hartwall Areena oli aivan uusi ja Jokerit pelasi siellä ensimmäistä kertaa SM-liigaa. Olin paikalla silloinkin. Silloin saldona oli tappio Tampereen Ilvekselle.

Historia toistaa itseään. Torstain ottelu menee jatkoajalle, ja siellä vierailija Dynamo iskee voittomaalin. Jokerit aloittaa jälleen yhden aikakauden tappiolla.

Heiluttelen lippujani vielä hetken hallista poistuvan yleisön joukossa. Huomaan sen herättävän lähinnä kummastusta ja orastavaa iloa. Kukaan ei ärsyynny.

Hyvä. Kansainvälisen rauhan ja rakkauden asiallahan tässä oltiin.