Isän ja pojan rinnakkain kulkevat tarinat kietoutuvat toisiinsa molempien elämiin ilmestyvien yhteiskunnallisten epäkohtien kautta. Kyseessä on Lahden kansanopiston opiskelijoiden dramatisoima näytelmä Arto Salmisen Lahti-romaanista (WSOY 2004). Teatteri Vanhan Jukon lavalle tuotu Juha Hurmeen ohjaus on vailla lavasteita, valojen vaihtoja tai ääniraitoja.

Tarinassa poika suorittaa asepalvelustaan, raahaa ympäriinsä lahdattuja sikoja ja kuuntelee armeijan isojen pamppujen kertomuksia modernista sodankäynnistä ja ennen kaikkea sen logistiikasta. Isä taas huomaa elämänsä peruspilarien murenevan, kun suuret konsernit likistävät hänen pienyrityksensä hengettömäksi.

Ilmeisesti isovanhempien kaappien periltä kaivettuihin kalsareihin ja verkkapukuihin pukeutuneet näyttelijät asettuvat vuoronperään niin eri henkilöiden kuin esineidenkin rooleihin. Nopeatempoinen roolien vaihtelu luo aluksi sekavan vaikutelman. Edetessään näytelmä kuitenkin muodostuu hämmästyttävän selkeäksi ja ymmärrettäväksi.

Lahti esittää kannanottoja kannanottojen perään tiukalla tahdilla ja hyvin vaativasti jättämättä aikaa pureutua niihin näytelmän aikana. Huomiot ovat pistäviä ja välillä ne esitetään tyylillä, joka saa katsojan miettimään, pitäisikö nyt itkeä vai nauraa. Katsoja jää pohtimaan sodankäynnin oikeutuksia ja moraaleja, mutta toisaalta myös pienyrittäjän elämän vaikeuksia, terroristeja, kirkon valtaa ja ruokataloutta. Päähän muodostuu maailman virheiden sekamelska, josta yhtä tiettyä osaa on lopulta vaikea nostaa päällimmäiseksi.

Näytelmä jättää pohdittavaa pidemmäksikin aikaa, eikä sen uudelleen katsominen ole mahdoton ajatus. Erityisesti uusi katsomiskerta voisi tuoda suurempaa selkeyttä teemojen ja kannanottojen hyökyaaltoon.

Katsoja haluaa kuulla jokaisen kiinnostavan dialogin pätkän ja ajatuksen, jota henkilöt tuovat esille. Tähän vaikeutensa tuo se, että kaikkien nuorten näyttelijöiden ääni ja artikulaatio ei aina aivan pysty vastaamaan tilan akustiikkaan. Takarivissä istuva joutuu lyhyiden nopeasti replikoitujen kommenttien kohdalla miettimään, mistähän nyt olikaan kyse. Onneksi kiinnostavimpien pidempien monologien kohdalla tällaista ongelmaa ei ole.

Näytelmää on miellyttävä seurata. Katsoja kyllä putoaa tarinan kyydistä aika ajoin, mutta vain koska omat ajatukset myllertävät. Välillä on nimittäin pakko jäädä pohtimaan näytelmän tekemien huomioiden osuvuutta ja nokkeluutta. Kuollut sotilas on kauppatavara, helvetin enkelit ja ekoterroristit sopivia psykopaatteja ja kirkko armeijan tiedonvälittäjä.

Lahden maailmassa moraalit kannattaa heittää roskakoppaan, mikäli aikoo pärjätä. Taustalla kaikuu ajatus siitä, että ennen oli kaikki paremmin.

Lahti on kuvaus siitä, miten niin kovin moni asia yhteiskunnassamme on väärin ja kuinka yhden pienen ihmisen on vaikea muuttaa mitään. Edes oman elämänsä kulkua.

Esitykset 23.3.–30.3. Lahden teatteri Vanhassa Jukossa. Vierailuesitys Tampereen teatteri Telakalla 15.4. Neljä tähteä.