Yhteiskunnallisella taiteella on tänä päivänä kolme perusaihetta: ekokriittisyys, kapitalismikriittisyys ja sodanvastaisuus. Argentiinasta Suomeen muuttaneen kuvataiteilija Axel Straschnoyn (s. 1978) Kilpisjärvellä-elokuva poikkeaa monin tavoin totutuista yhteiskunnallisen taiteen konventioista. Erikoiseksi elokuvan tekee se, että se on ohjattu planetaariossa esitettäväksi. Poikkeavaa siinä on myös kriittisyyden eetos.

Kilpisjärvellä-elokuvassa on filosofinen ote ilman vaikeaa konseptuaalisuutta. Ihminen itsessään näyttäytyy planetaariossa mitättömältä: Planetaarion sisällä kosmos tulee lähelle ja avaruus ympärillämme tuntuu käsin kosketeltavalta.

Buenos Airesissa on keskeisellä paikalla vehreän puiston laidalla Galileo Galilein mukaan nimetty planetaario. Päivisin harmaan graniitin värinen pyöreä rakennus loistaa mitä oudoimpana, häkellyttävän futuristisena näkynä Argentiinan yössä. Axel Straschnoy kertoo vierailleensa planetaariossa lapsena usein. Päiväkodit tekivät sinne päiväretkiä, aikuiset veivät kaupunkiin saapuvia vieraita ihmettelemään rakennusta.

Galileo Galilein planetaario kummittelee Straschnoyn taiteen tekemisen taustalla. Straschnoy aloitti taiteellisen uransa Buenos Airesissa, jonka maisemaa planetaario Straschnoyn mielessä hallitsee. Taiteellisen uransa alkuvuosina Straschnoy käsitteli kuitenkin yhteiskunnallisia kysymyksiä taiteessa totutuilla kriittisyyden tavoilla.

Straschnoyn teokset käsittelivät maailman jätekasoja, katsojan osallistumista teokseen ja taidemaailman valtasuhteita. Esimerkiksi vuonna 2005 Straschnoy toteutti teoksen Torre (torni), jonka nimi viittaa Baabelin torniin ja ihmisen tarpeeseen nostaa itsensä muiden yläpuolelle. Straschnoy rakensi oman torninsa roskasta. Teos oli yhtä aikaa kapitalismin kritiikkiä, ekokriisin kommentointia ja taiteellisen käytännön kritiikkiä. Baabelin tornin puhe oli muuttunut teoksessa jätekasaksi.

Puhetapojen kritiikki sai Straschnoyn lopulta luopumaan poliittisen taiteen ajatuksesta.

”Argentiinassa oli mahdotonta tehdä poliittista taidetta paikallisista lähtökohdista. Taiteen odotettiin noudattelevan eurooppalaisen poliittisen puheen muotoja. Toisaalta paikallista sortoa parempiosaisille paikallisille esittelevä taide on välttämättä elitististä. Se vie lähellä olevien ihmisten kurjuuden heiltä kiellettyihin elitistisiin tiloihin. Siksi Suomessa on helpompi puhua Argentiinan poliittisesta tilanteesta. Kertominen on täällä luontevampaa, elitismi ei ole niin suuri ongelma, kun informaation jakamisen tarve on aito”, Straschnoy kertoo.

Politiikan Straschnoy ymmärtää sanan arkisessa merkityksessä puoluepolitiikkana ja konkreettisena viestinä. Laajempi filosofinen pohdinta, kuten hyvän elämän kommentointi ei ole hänen mielestään poliittinen valinta.

Planetaariossa elokuva kaareutuu yleisön pään yli. Penkeillä maatessa yllään voi nähdä Straschnoyn yhdessä työparinsa Juan Bidermanin kanssa Kilpisjärvellä. Straschnoy ja Biderman ajavat autoa. Straschnoy ja Biderman asettuvat erämaamökkiin. Straschnoy ja Biderman tarpovat maisemassa. Ihminen on kuitenkin vain osa maisemaa, elokuvan varsinainen aihe on muualla. Tämä johtuu kuvakulmasta, jossa totuttu katseen kohde, kuten rakennus tai ihminen, on rajautunut planetaarion kuvun alareunaan. Katsomisasento sen sijaan ohjaa tähyämään kohti planetaarion lakipistettä.

Sopivaa kyllä, Kilpisjärvellä-elokuvan huippuhetket ovat tähtitaivaalla. Revontulet leimahtavat vaikuttavasti planetaarion sisäilmaan. Niiden vyöry ei kuitenkaan voita tähtiä, joita on häkellyttävä määrä, enemmän kuin mitä paljaalla silmällä voi havaita. Planetaarioelokuvaa kuvataan eri tavalla kuin tavallista elokuvaa. Kalansilmäkamera luo omat sääntönsä.

”Planetaarioelokuvassa klassinen elokuvan suojaviiva ei päde, koska kuva-ala on huomattavasti laajempi kuin valkokankaalla. Planetaarion tekniikka myös toistaa elokuvat toisin. Elokuvassa käytetään pitkää valotusaikaa ja time-lapse-tekniikkaa, jossa kuvia on harvemmin kuin elokuvassa.”

Lopputulos on puhdasta taide-elokuvaa. Välillä näyttää siltä kuin Straschnoy ja Biderman kävelisivät avaruudessa tai pystyttäisivät telttansa kuuhun.

Elokuvan alla istuessa tuntuu kuin olisi jonkinlaisessa ihmisyyden simulaattorissa. Yleisö katsoo ihmistä Kilpisjärven ylle kaareutuvassa avaruudessa Tikkurilassa sijaitsevan rakennuksen sisuksissa. Buenos Airesissa, jossa elokuvan ensi-ilta oli, kokemus oli tuskin yhtään luonnollisempi.

Straschnoy tiedostaa planetaarioelokuvan erityispiirteet hyvin.

”Seuraavassa elokuvassani käsittelen italialaisen renessanssiajan rakennuksia. Niille oli tyypillistä kattomaalauksen, joissa kuvattiin taivasta rakennuksen yläpuolella. Planetaariossa on samankaltainen idea. Myös sen katossa on ikkuna avaruuteen.”

Planetaarioelokuva palauttaa kaikessa futuristisuudessaan katsojan lähelle epämuodikasta kysymystä ihmisestä osana kosmosta. Kosmos on futuristinen, esteettinen ei-mikään, joka palauttaa kaiken poliittisen tai ei-poliittisen hiljaisuuteen.

Ekokritiikin näkökulmasta ajatellen tämäkin on poliittista. Straschnoy ei kuitenkaan halua ajatella näin.

”Suomessa minulla on mahdollisuus olla poliittinen. Valitsen silti olla vain kuvataiteilija, en poliittinen kuvataiteilija, argentiinalainen kuvataiteilija tai eteläamerikkalainen kuvataiteilija. Vain kuvataiteilija.”

Kilpisjärvellä-elokuva 8. & 15.5. kello 18.30 Heurekassa, Vantaan Tikkurilassa.