Kun on nähnyt Luukkaisen dokumenttielokuvan Tavarataivas, alkaa miettiä omistamiaan tavaroita. Haastattelupäivänä minulla on niitä mukana – vaatteet mukaan lukien – 53 kappaletta.

Elokuva kuvaa vuoden prosessia. Luukkainen vie kaikki tavaransa varastoon ja luo itselleen säännöt: päivässä saa hakea yhden tavaran takaisin, eikä uutta tavaraa saa vuoden aikana ostaa.

Voiman toimituksessa veikattiin ennakkoon, että Luukkainen hakee ensimmäisenä takaisin puhelimen. Alastomana kadulla juokseva mies valitsee kuitenkin pitkän takin. Viikon hän nukkuu lattialla ja kasaa itselleen sen verran vaatteita, että seuraavalla viikolla voi mennä töihin.

Tavarataivas kuvaa 26-vuotiaan sinkkumiehen elämää, hän etsii itseään ja sisältöä elämäänsä. Luukkainen irvistää.

”Onhan se vähän hävettävää, että meidän tai minun ongelmani on se, että on liikaa tavaraa.”

Prosessi lähti siitä, että Luukkainen huomasi asuvan tavarapaljouden keskellä, mutta olevansa onneton.

”Päätös tästä kokeilusta syntyi aika nopeasti. Ajattelin ensin vain vähentäväni tavaroita, mutta en osannut päättää, mitä olisin jättänyt. Olin kuullut sadan tavaran haasteesta, mutta tuntui parhaalta viedä kaikki pois ja todella miettiä, mitä tarvitsen.”

Kuvaaminen oli tapa haastaa ja vahtia, että Luukkainen pysyi säännöissä. Vasta puolessa välissä projektia varmistui, että elokuva saisi rahoitusta.

Luukkainen lisää, että jälkikäteen hän ymmärsi esimerkiksi John Websterin Katastrofin aineksia – ja Morgan Spurlockin Supersize me -elokuvien toimineen esikuvina ajatukselle kuvata itseä.

”Aika monet kaverit ovat kysyneet, että tekisinkö toisen elokuvan itsestäni ja nyt tuntuu, että vastaus olisi ei.”

Vuoden 2011 aikana kuvamateriaalia syntyi 300 tuntia. Niitä Luukkainen ja elokuvan leikkaaja kävivät läpi viime vuoden. Luukkainen kertoo, että paljon ajatuksia syntyi vasta leikkausvaiheessa.

”Sain ensimmäisen päiväkirjan äidiltäni lapsena. En tiedä johtuiko se siitä, että minulla oli kamala käsiala vai halusiko hän että käyn läpi tunteitani. Olen pitänyt päiväkirjaa siitä lähtien, ja olen aika reflektiivinen persoona.”

Itsen kuvaaminen kävi hieman taakaksikin.

”Huomasin, että jossain tilanteissa, keskustellessa ystävien kanssa, aloin miettiä, että pitäisikö tätä kuvata. Se ajatus heittää pois läsnäolosta. Asiaa piti opetella, ja lisäsin sääntöjä eli pidin kuvauksettomia päiviä.”

Tavaroiden poissaolo pakotti Luukkaisen uudenlaiseen asketismiin. Hän huomasi eri tavaroiden lisäävän myös henkistä taakkaa – puhelimeen on vastattava ja auto vietävä huoltoon. Ilman niitä on kevyempää.

”En minä ole mikään tavara-Jeesus, mutta aika monet uskonnotkin perustuvat turhasta maallisesta omaisuudesta luopumiselle. Kyllä tavarattomuus vapauttaa mieltä ja paljastaa oikeita tunteita ja oman elämän kipupisteitä.”

Vuoden aikana Luukkainen huomasi, että ihmiset keskustelevat paljon tavaroistaan: uusista hankinnoistaan.

”Se kääntyi muutaman kerran siihen, että ihmiset alkoivat puolustella minulle ostoksiaan. Tai he kertoivat minulle, kuinka eivät olleetkaan menneet ostoksille. Keskustelujen kautta hahmotin, että ilmaisemme itseämme kulutusvalintojemme kautta. Ja jos se ei tuota onnellisuutta, tavaroita on helppo syyttää huonosta olosta.”

Paluuta entiseen ei ole, Luukkainen kertoo suhteensa tavaraan muuttuneen perusteellisesti. Mutta muuttui Luukkaisen elämä muutenkin, sillä elokuva on myös rakkaustarina.

”Tavarat pitävät ihmiset sisällä. Ennen katsoin elokuvia kotona yksikseni kotiteatterikompleksini ääressä, mutta tavaraton vuosi pakotti menemään elokuviin. Ja onhan se paljon kivempi kysyä kaveria lähtemään elokuvateatteriin kuin että hei tulisitko tänne mun kotisohvalle.”

Luukkainen kertoo saaneensa yksinäisyydestään muutosvoimaa. Mutta treffailuun tavarattomuus toi pieniä ongelmia: miten tuoda tyttö kotiin, jossa ei ole edes sohvaa? Tai vieraspyyhettä? Tai vessapaperia?

Vuonna 2010 kuvataiteilija Timo Wright kuvasi kaikki tavaransa. Niitä oli 3 500. Silloin kirjoitettiin, että perhe omistaa keskimäärin 10 000 esinettä.

”Jos joku haluaa kopioida tämän idean ja miettiä omaa tavarasuhdettaan ja ajattelee, että kaikista tavaroista luopuminen on liikaa, niin sääntöjähän saa soveltaa. Ja voihan joku nelihenkinen perhe ajatella, että heille niitä tavaroita tulee takaisin sitten ihan eri vauhtia: neljä päivässä. Siinä menee viikko ja perheellä on jo täysi fiesta!”

Tälle vuodelle Luukkainen ei luvannut uutenavuotena mitään erityistä.

”Niinhän sitä voisi ajatella, että olen hyvä pitämään lupauksia, mutta todellisuudessa olen vain hyvä noudattamaan sääntöjä.”

Tavarataivas Helsingissä DocPoint-festivaalilla, esitykset keskiviikkona 23.1. ja perjantaina 25.1. Ensi-ilta elokuvateattereissa 1.2.