Antti Jokisen ohjaama elokuvaversio Sofi Oksasen Puhdistuksesta (WSOY 2011, 386 s.) on tiivis ja verinen puristus tekstistä, joka on jo aiemmin kääntynyt teatteriksi ja oopperaksi.

Oksasen kansainvälisestikin suitsutettu kirja on hyvin kirjoitettu. Se kuvaa eri aikatasoilla väkivallan ja riiston keskellä vastaan pyristeleviä naisia. Samalla nykyisen – tosin teknisesti 1990-luvulle ajoitetun – ihmiskaupan brutaalius rinnastuu 1930–40 luvun Neuvosto-Viron tilanteeseen.

Tarinan draamallinen jännite perustuu erityisesti kahden sisaren väliseen suhteeseen. Kerronnan historiallisella tasolla päähenkilö Aliide on aina rakastanut sisarensa Ingelin miestä Hansia. Poliittisten puhdistusten takia sisarukset piilottelevat itsenäisen Viron puolesta kapinoinutta miestä talonsa salakomerossa. Keskellä väkivaltaisesti alistavaa yhteiskuntaa Aliide kompuroi salattujen tunteidensa takia myös rakentamissaan petosten verkoissa.

Jokisen elokuva kuvittaa kirjan tapahtumia näennäisen uskollisesti mutta kuitenkin korostaen toiminnallisuutta ja väkivaltaa.

Elokuvan kannalta armollista on, että keskeisessä Aliiden roolissa loistava Laura Birn onnistuu kannattelemaan draamaa niissäkin kohdissa, missä pinta uhkaa syödä sisällön kokonaan. Silti myös esimerkiksi Amanda Pilke prostituoiduksi pakotetun Zaran roolissa ja Kristjan Sarv häntä piinaavan gangsterin roolissa pelaavat uskottavasti yhteen.

Elokuvan rytmi on menevää, tosin toisinaan se karkaa turhankin lennokkaaksi. Hidastuksien ja muiden tehokeinojen käyttö ei ole aina luontevaa. Tuomas Kantelisen musiikki puolestaan tekee jälleen saman kuin monissa muissakin elokuvissa tätä ennen: etenkin koskettavimpien käänteiden ylipateettinen alleviivaaminen pauhaavilla viuluilla on sietämätöntä.

Elokuvan suurin ongelma on kuitenkin se, että korostunut panostus raiskauksiin, teloituksiin ja kiduttamiseen vie huomiota draaman syvemmiltä tasoilta, jotka liittyvät epätoivoiseen rakkauteen, moninkertaiseen petturuuteen ja alistavan järjestelmän henkisen väkivallan puoleen.

Samalla elokuvassa välittyvä kuva Viron historiasta piirtyy kärjistyneen mustavalkoiseksi. Tämä ei välttämättä vain edistä meilläkin yhä vajaasti käsiteltyjen historiallisten vääryyksien avaamista. Vaikka Neuvostoliiton julmasta systeemisorrosta Virossa ei ole epäselvyyksiä, asetelma 1930–40-lukujen Virossa oli kuvattua monimutkaisempi. Maailmansodan ympäristön jännitteissä valtaa pitävien vaikea tasapainoilu Neuvostoliiton myötäilyn ja natsimielisen oikeiston välillä jätti Viron ja sen kansalaiset pahaan puristukseen.

Elokuvan jälkeen ymmärtää paremmin, miksi Virossa Oksasen kirjaa on kaikkien kehujen rinnalla arvosteltu juuri historiallisesta kapeudesta.

Kuvatun aikakauden hahmottaminen odottaa lisää teoksia suomeksikin. Tällä matkalla Oksasen kirja on hyödyllisempi kuin siitä tehty elokuva.

Antti Jokinen: Puhdistus. Elokuvateattereissa nyt. Kolme tähteä.