Pehmolelumeri on upea ajatus, jollaista lapsena pyörittelin mielessäni. Ymmärrettävästi pienen tytön oli vaikea lähteä toteuttamaan villiä ideaa. Nyt kuitenkin lapsuuden unelman toteen käyminen on vihdoinkin mahdollista. Tämä onnistuu Keravan taidemuseossa.

Museossa pääsee kokemaan myös asioita, joita ei ole tullut ajatelleeksikaan: voi vaikkapa mennä oppitunneille, joiden sisältö on koostettu asioista, joita ei vain opi koulussa. Tunnin aiheena voi olla se, miten kätellään tavattaessa tai miten vastataan pöyristyttäviin loukkauksiin.

Keravan taidemuseossa on lähes parin vuoden ajan ideoitu projektia nimeltä Palikkaooppera – Kun suuri rumpu soi. Palikkaooppera on spektaakkelimainen hanke, joka yhdistää ennakkoluulottomasti taiteen kaikenlaisia muotoja. Paikka on täynnä inspiroivaa ihmeteltävää. On helppo huomata, että jokainen tekijä on ollut mukana toteuttamassa oopperaa täydestä sydämestä. Lapsenomainen innostus paistaa tekijöiden silmistä, kun he kertovat töidensä tekoprosesseista.

Museosta on muotoutunut pienen yhteiskunnan kaltainen tila, jossa erilaiset ihmiset, maailmankatsomukset ja estetiikan käsitykset kohtaavat mielikuvituksellisilla tavoilla. Eri alojen taiteilijat valosuunnittelijoista runoilijoihin ja muusikoista kuvanveistäjiin ovat kokoontuneet keväästä lähtien työpajoissa. Saman katon alla on yhteistyössä suunniteltu, harjoiteltu, maalattu, sävelletty ja rakennettu monipuolisia ja yllättäviä poikkitaiteellisia teoksia. Yhteensä näyttelyä on ollut tekemässä yli viisikymmentä ihmistä.

Hankkeen kuraattori, teatteritaiteen monitoimimies Kristian Smeds, on valanut luovaa henkeä taiteilijoihin sekä kannustanut ylittämään oman tekemisen rajoja ja rakentamaan keskustelua taiteiden välillä.

“Haluamme saattaa ihmisiä sellaisiin tilanteisiin, jotka haastavat katsomaan asioita uudesta näkökulmasta ja avaamaan perspektiivejä”, Smeds kertoo.

Kantavana ideana oli, että taiteilijat ja yleisö sekä tutustuisivat toisiinsa persoonina, että laajentaisivat omia taidenäkemyksiään.

Hän toteaa, että museoon tulemisen ei pitäisi olla kenellekään kynnyskysymys, sillä jokainen voi ymmärtää taidetta. Palikkaoopperasta löytyy jokaiselle jotakin. Päiväkoti-ikäisille on maalausta ja satuja, nuorisolle graffiteja ja aikuisille lapsuuden muisteloita.

Jokainen teos on omanlaisensa pieni maailma. Kun toisessa äänimaailma ja muodot ovat pelkistettyjä, toisessa vallitsee suloinen sekamelska täynnä meteliä, värejä ja hauskoja materiaaleja.

Palikkaoopperassa vierailija ei ole vain ulkopuolinen tarkkailija, vaan hänet temmataan sisään teoksiin. Vaikka näyttely toimii ilman esityksiä, saa kokonaisuudesta paljon irti itse osallistumalla. I was here -teoksessa kävijä maalaa isolle paperille omaa mielialaa kuvastavia viivoja käsiinsä saamillaan piirtimillä, jotka voivat olla mitä vain grillitikkuista halkoihin. Kumisevaan metsään päätyessään vierailija tupsahtaa keskelle satua, jossa näyttelijät esittävät taruolentoja ja lapset saavat uida pehmolelumeressä tai kokeilla soittimia. Koreografin vastaanotolle pääsee kuka tahansa tanssitaidoton tai -taitoinen luomaan taiteilijan kanssa oman tanssiesityksen.

Kaikki tämä värittää taidemuseon käytäviä ja huoneita sulassa harmoniassa. Siitä on pitänyt huolen Smeds, joka valvoo, että näyttelystä tulee enemmän kuin osiensa summa.

Palikkaoopperaa voisi kuvailla tutkinnoksi erilaisuuksien kohtaamisista, mutta Smeds ei halua antaa valmiita vastauksia. Hänelle suurta sanomaa olennaisempaa on teosten kautta välittyvä tekemisen riemu. Tärkeää on myös, että ihmiset ymmärtäisivät taiteen olevan kommunikaatiota. Smedsin mielestä museot voisivat olla erinomaisia kohtaamispaikkoja, joissa erilaiset ihmiset tutustuisivat toisiinsa yhdessä tekemisten kautta.

Palikkaooppera – Kun suuri rumpu soi 9.9. asti Keravan taidemuseossa, ti, to, pe 11–18, ke 12–19, la–su 11–17. www.sinkka.fi