Tiedän että olet löytänyt jonkun jota pussailet iltaisin / silti toivon että soittaisit joskus, vaikka yöllä humalassakin / sillä ajattelen sinua aina aamuisin ja iltaisin.

Iida Umpikujan Vihalaulu soi kepeästi. Jos kappaleen esittäisi joku Suomen tämän hetken listaykkös-naisartisteista, se olisi mollivoittoista konepoppia kera huokailevan ja vaikeroivan vokalistin. Hyväntuulisuutta huokuva Iida Umpikuja on virkistävän poikkeuksellinen ilmiö suomalaisten naisten musiikkikentällä.

Kappaleessa entisen poikaystävän perään haaveileva Umpikuja rämpyttää reippaasti kitaraa ja laulaa äänessään pirteää kiukkua.

“Yleensä mä sanon, että teen hauskaa akustista poppia nuoren naisen elämästä. Ehkä se akustinenkin kertoo mun musiikista jo aika paljon. Ja ehkä folk-punk-tyyli. Mä oon aika huono kitaristikin, niin voin olla hyvä punkkari”, Iida Umpikuja kuvailee omaa tuotantoaan ja nauraa.

”Lyriikat tulevat omasta elämästäni. Valitettavasti!”

Keikkalavalla Iida Umpikuja sulattaa sydämet aseistariisuvalla olemuksellaan, mutta käyttää kitaraa kuin lyömäsoitinta. Levyllä veikeä lauluääni ja rennosti rämisevä akustinen kitara yhdistyvät muusikkotoveri Mikko Miehen musiikillisiin oivalluksiin. Kellopelit, huilut ja muut kepeät soittimet tuovat kontrastia sopivasti rosoiseen lauluun.

Viime aikoina Umpikuja on käsitellyt sellaisia kysymyksiä kuin mitä hän haluaa olla ja mitä tehdä. Itsensä etsiminen on tuottanut tulosta ja hän on löytänyt asioita, jotka tekevät onnelliseksi ja joista tulee hyvä mieli.

“Ei kannata turhaan stressailla, eikä tarvitse pakottaa itseään tekemään mitään. Saa ottaa ihan rennosti ja jäädä sisälle katsomaan elokuvia, vaikka olisi kaunis päivä ulkona.”

Vaikka Umpikujan teemat ja ilmaisutyyli mielletään tyttömäisiksi, ei taiteilija rajaa musiikkiaan tietylle kohderyhmälle.

Umpikujan musiikkia ovat sekä kriitikot että kuuntelijat luonnehtineet naiiviksi, niin hyvässä kuin pahassa.

“Ei mielestäni naiivius ole mikään negatiivinen asia. Minusta se voi olla tyylikeino. Ei se tarkoita, jos on positiivinen ja tsemppaa itseään, että on naiivi eikä tajuaisi elämän realiteetteja. Mutta kyllä mä ihan myönnän sen, että mun kappaleissa on naiivia otetta. Enkä koe sitä mitenkään huonona.”

Syntymänimeltään Iida Leppänen kertoo pitäneensä musiikista aina ja nimeää innoittajikseen Maritta Kuulan, M. A. Nummisen, Ville Leinosen ja Björkin.

Viulunsoiton hän aloitti alle kouluikäisenä, mutta se jäi mielekkäämpien instrumenttien astuessa kuvioihin. 14-vuotiaana hän alkoi opetella itse kitaran soittamista. Omia biisejä alkoi syntyä melko pian kitaraan tarttumisen jälkeen.

Iida Umpikuja hänestä tuli vuonna 2007, kun hän heitti ensimmäisen keikkansa Slovakiassa ja keikkajulisteeseen piti keksiä nimi. Hän pitää nimeään osuvana valintana, sillä se jää mieleen ja tuo ihmisille aina jotakin assosiaatioita.

Slovakiassa Umpikuja vietti vuoden vapaaehtoistöissä.

“Keskellä Slovakiaa on Zaježova-niminen hippikylä. Paikka on ihan pieni ja ne viljelee ja elää siellä aika omavaraisesti. Niillä oli semmoinen hippifestari siellä ja mun kaveri kutsui mut sinne soittamaan. Paikka ihan uskomaton, kuin olisi palannut jotain sata vuotta taaksepäin. Siellä oli erikoinen tunnelma.”

Umpikuja nimeääkin musiikin tekemisessä yhdeksi parhaista asioista matkustamisen. Silloin näkee paikkoja, joissa ei muuten ehkä tulisi käytyä, sekä tapaa mukavia ja samanhenkisiä ihmisiä.

Vuonna 2011 levy-yhtiö Plastic Passion julkaisi Umpikujan ensimmäisen levyn.

Nyt uusi albumi on työn alla, mutta Mikko Miehen kiireiden vuoksi julkaisu on viivästynyt. Umpikuja ei kuitenkaan ota asiasta paineita, vaan pitää huolettoman asenteensa.

“On kiva tehdä keikkoja, kehittyä ja ottaa iisisti. Kyllä sen levyn sitten saa tehtyä, kun sen aika on. Koko paketti on kuitenkin ajatuksen tasolla kasassa. Jotkut on vanhoja kappaleita, joita ollaan soitettu parikin vuotta keikoilla. Kun biisit ovat olleet jo melkein valmiina, niin tämä on ollut aika hauska, stressitön tapa tehdä levy.”

Vaikka levyjä on kohta kaksi, ei Umpikujalla ole tarvetta tavoitella kaupallista menestystä. Musiikki on läheinen harrastus, eikä hän tiedä, haluaisiko siitä ammattia itselleen.

“Tällä hetkellä on tosi kivaa tehdä musiikkia ja se tuntuu vaan tosi hyvältä. Mä oon pohtinut, että olisiko se liikaa, jos sitä tekisi ammatikseen, kun olisi rahanansaitsemispaine niskassa. Eihän se välttämättä muuttuisikaan pakkopullaksi, mutta silti mä vähän pelkään sitä”, Umpikuja pohtii.

Umpikuja on valmistunut vuosi sitten huonekalurestauroinnin artesaaniksi ja hän työskentelee huonekalutehtaassa. Tämän lisäksi hän on tehnyt töitä päiväkodissa.

“En tiedä, onko mulla tarvetta edes lähteä kokeilemaan muusikon uraa, koska kyllä mua kiinnostaa monet muutkin asiat. Tykkään tehdä käsillä ja olla ihmisten kanssa. Varmasti mulle löytyy muukin ammatti. Sitten voisi tehdä musiikkia vaan mukavasti ja silloin kun huvittaa, eikä silloin kun on pakko.”

Iida Umpikuja Varjokirjafestivaaleilla Helsingin rauhanasemalla 27.10.

Iida Umpikujan MySpace-sivu.