Osa artikkelista on julkaistu Voimassa 7/2012.

Aikaa uuden levyn julkaisuun on viikon päivät, ja laulaja-lauluntekijä Samuli Putro kertoo olevansa yllättävän rauhallinen. Tunnelmat eivät ole aina olleet yhtä seesteiset.

”Aiempien albumien alla on tullut kuviteltua, että julkisuudessa on olemassa jokin tuuli, joka kääntyy hyvään tai huonoon suuntaan. Sitä lukee merkkejä kaikkialta ympäriltään ja ajautuu täysin hysteeriseen tilaan. Alkaa miettiä, että tarkoittaako ohi ajavan bussin jarrutusääni sitä, että tämä levy tulee epäonnistumaan.”

Putron tuoreen pitkäsoiton nimi on Tavalliset hautajaiset. Otsikko vaikuttaa groteskilta, mutta sisältö on arkista.

”Levyllä on tarinoita ihmisistä, jotka käyvät töissä, menevät illalla kotiin ja viihtyvät siellä. Eli tarinoita tavallisista ihmisistä, joille hyvä elämä tarkoittaa tätä. Siinä mielessä tämä ei ole kauhean seksikäs levy.”

Helsingissä asuva Putro halusi tehdä lauluja Kehä kolmosen ulkopuolisesta Suomesta. Sen selkeämpään viitekehykseen hän ei pysty albumia asettamaan.

”Levyn sisällä on näyttämökuva, mutta ei mitään selkeää tai purettavaa tarinaa. Levy kuvaa viime vuotta ja sitä, mitä kaikkea Suomessa tapahtui. Jonkinlainen sekaannuksen Suomi 2011.”

Ajankohtaisten ja ahdistavien laulujen lisäksi mukana on valoisiakin teemoja.

”Siellä on mukana ajattomuuden näkökulma, joka auttaa tajuamaan, että kyllä näistäkin ajoista vielä selvitään.”

Uuden levyn musiikki syntyi Raahessa, joka on Putron vanha kotikaupunki. Hän vuokrasi kaupungilta Ruiskuhuoneen työtilakseen ja alkoi kirjoittaa.

”Oli mielenkiintoista tarkastella Raahea pelkästään kaupunkina. Aiemmin minulla oli jonkinlainen tarve vaalia omaa menneisyyttäni ja pitää yllä lapsuuden romanttista kuvaa. Nyt kun omat vanhemmatkin ovat muuttaneet kaupungista pois, pystyin katsomaan sitä aivan uudella tavalla. Marraskuisesta Raahesta löytyi myös paljon rumuutta, ahdistusta ja epätoivoa.”

Tämä kuuluu myös lopputuloksessa: valonpilkahduksista huolimatta Tavalliset hautajaiset on selvästi synkempi albumi kuin sitä edeltänyt Älä sammu aurinko. Kesäisen rillumarein ja nousuhumalaisen festarihumun sijasta nyt veisataan masennuslääkkeistä, epätoivon esseistä ja vanhenemisesta.

Niin, vanhenemisesta. Putro ei ole itsekään enää mikään nuori rokkari, vaan kohti keski-ikää kulkeva muusikko. Pitkällisen pohdinnan jälkeen hän myöntää, että tuore levy oli hänelle eräänlainen risteyskohta.

”Mä taisin vähän venyttää kolmekymppisyyttä, enkä edes tiedä mistä se johtuu. Ei mulla mitään paineita asian suhteen ollut. Tämän levyn kirjoittaja ei kuitenkaan ole enää 30-vuotias ja hukassa elämänsä kanssa. Sen välikauden epätoivo kuuluu tietynlaisena synkkyytenä, mikä ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin toivottomuus.”

Putron tyylin tuntien ei ole yllättävää kuulla, että kirjoittaminen on hänelle erittäin konkreettista puuhaa. Tekstit kumpuavat siitä ympäristöstä, jossa hän kulloinkin on. Laulujen tekeminen on hänen tapansa ymmärtää muita ihmisiä.

”Ajankohtaisten aiheiden lisäksi halusin tällä kertaa samastua muun muassa itseäni paljon vanhempien ihmisten tunnekokemuksiin. Esimerkiksi siihen, mitä on kuolemanpelko, kun on 80-vuotias.”

Pitkän uran tehnyt Putro on kokenut lauluntekijä, mutta samastuminen ei käy häneltäkään käden käänteessä. Hän sanoo säveltäneensä uutta levyä varten peräti kymmeniä lauluja, jotka joutuivat käymään läpi tiukan seulan. Oikeanlaisen näkökulman löytyminen otti aikansa.

”Ei kukaan jaksa kuunnella pelkästään 42-vuotiaan helsinkiläisen miehen näkökulmasta kirjoitettuja lauluja, joissa päiväkirjamaisuus alkaa olla jo kiusallista. Tällä kertaa ulkopuolisen näkökulman löytäminen oli yllättävän vaikeaa.”

Oman elinpiirin kiemuroista kirjoittaminen ei tunnu enää yhtä tärkeältä kuin joskus nuorempana.

”Kun rockmuusikko on nuori, omasta elämästä toitottaminen on voimavara. Ei ole mitään niin ihastuttavaa kuin 22-vuotiaan nuoren peittelemätön itsevarmuus. Se kantaa oman aikansa, mutta kun tuo kortti on käytetty, täytyy etsiä jotain täysin muuta.”

Tavallisia hautajaisia suunnitellessaan Putro päätti etsiä jotain muuta. Laulut hän kirjoittaa aina vaihtelevassa ympäristössä, mutta nyt vaihtoon meni myös tuottaja. Tämä on ensimmäinen hänen soololevynsä, jossa tuottajan paikalla ei istunut hänen kollegansa Jarkko Martikainen.

”Yhteistyö saavutti luonnollisen lakipisteensä kahden levyn jälkeen. Jos asiaa olisi ajatellut pop-esteettisesti, niin totta kai meidän olisi pitänyt tehdä vielä kolmas levy ja saada trilogia täyteen. Toisaalta hyvä näin, sillä suurin osa noista trilogioista on ihan näennäisiä juttuja.”

Putro kertoo olevansa Martikaiselle yhden velkaa, sillä tämä toimi hänen soolouransa käynnistävänä voimana.

”Jarkko on erittäin hyvä rohkaisija, kun puhutaan itseilmaisusta. Hän uskoo aidosti laulun voimaan ja siihen, että niillä voi olla vielä jotain merkitystä.”

Täysin kitkatonta miesten vuosia jatkunut yhteistyö ei ole kuitenkaan ollut.

”Me ei olla Jarkon kanssa mitään isoja egoja, mutta kyllä me keksittiin tavat olla vaikeita toisillemme. Onneksi tilanne on nyt se, että mulla on edelleen hänen numeronsa kännykässä ja sama siellä päässä.”

Martikaisen saappaisiin astui levy-yhtiön tupakkapaikalta löytynyt Eppu Kosonen, joka turvotti Putron uudet laulut suureelliseksi suomirokiksi. Mahtipontinen ja radioystävällinen linja muotoutui yhteisten pohdintojen tuloksena.

”Mä pyrin tekemään intiimiä musiikkia, mutten halua kahlita itseäni siihen ajatukseen, että se pitää toteuttaa mahdollisimman pienesti. Tällä kertaa heitettiin niin paljon puita pesään kun sinne mahtui, ja sitten katsottiin kestääkö uuni. Tuntui kestävän.”

Putro kertoo, että Elämä on juhla -levyllä hän saavutti jo yhden lakipisteen. Musiikki meni niin vakavaksi kuin mahdollista.

”Totta kai mä kuuntelen itsekin mielellään vakavaa musiikkia, eli sellaista, joka käsittelee isompia asioita kuin vaikkapa omaa persettä. Mutta ei se voi olla ainoa väylä.Elämää on juhla -albumin jälkeen tuli semmoinen olo, että nyt pitää keventää.”

Samuli Putro siirtyi tänä kesänä kertarysäyksellä suomalaisten sanoittajien ykkösketjuun. Hänelle myönnettiin heinäkuussa Juha Vainio -palkinto, jonka ovat aiemmin saaneet muun muassa Juice Leskinen, Vexi Salmi, Tuomari Nurmio ja Gösta Sundqvist.

Putro on selvästi otettu saamastaan tunnustuksesta, vaikka yrittääkin suhtautua siihen vaatimattomasti.

”Palkinto tuntuu tosi hyvältä, sillä suomenkielinen tekstittäminen on mulle luonnollisesti tosi tärkeä alue. Pystyn ottamaan vastaan kehnonkin kappaleen, jos sanoitus on jollain tavalla kiinnostava. Palkinnon saaminen oli hieno asia, mutta sen tuomalla tunteella voi kuitenkaan loputtomasti ratsastaa, vaan jossain vaiheessa siitä on luovuttava.”

Halusipa sitä tai ei, Putro on yksi nykypäivän suomirockin ikoneista. Enää ei kuitenkaan eletä kultaista 1980-lukua, jolloin musiikkityyli tuntui vetoavan koko kansaan. Mies tunnustaa itsekin, että tuo konsensuksen aika on taakse jäänyttä elämää.

”Ei kai suomirock ole ikinä varsinaisesti muodikasta, vaikka se saattaakin olla hetkellisesti tosi myyvää. Eihän se tainnut olla muodikasta silloinkaan, kun Tuuliajolla-leffa tehtiin. Mieti nyt: klassikkotyypit soittaa ja Kaurismäki kuvaa! Se on aina ollut puurtajien musiikkia ja maakuntien musiikkia, sillä siinä on semmoinen turpeen soundi. Elitistinen suomirockbändi on mun mielestä itsensä kumoava ajatus.”

Samuli Putro: Tavalliset hautajaiset. Kaiku Recordings 2012.

Samuli Putro esiintyy 14.9. Joensuun Kerubissa, 15.9. Kuopion Henry’s pubissa, 21.9. Porin Kinossa, 22.9. Turun Klubilla, 26.9. Salon teatteri Provinssissa, 29.9. Rauman Pub Hovissa, 13.10. Helsingin Tavastialla, 20.10. Jyväskylän Lutakossa, 26.10. Oulun 45-Specialissa & 9.11. Seinäjoen Rytmikorjaamolla.