Äänekästä, energistä, paikoitellen hivenen kompuroivaa, mutta samaan aikaan lämmintä ja kaunista rockmusiikkia. Mustien kalsareiden soitossa voi aistia vilpitöntä innostusta.

Nelihenkinen helsinkiläisyhtye sai alkunsa vuoden 2008 syksyllä, jonka jälkeen se on hiljalleen hiipinyt kotimaisen vaihtoehtoräimeen ystävien tietoisuuteen. Kymmenkunta keikkaa, pari julkaisua pienlevy-yhtiöille ja ennen kaikkea omaleimainen kappalemateriaali ovat herättäneet aiheestakin kiinnostusta.

Melodisen punkpopin ja meluisan taiderokin välillä sahaava bändi ei ole mikään retrotrippi, vaikka ajoittain se kuulostaa siltä, että biisit olisivat voineet syntyä jo kolmekymmentä vuotta sitten. Mustille kalsareille tietä ovat viitoittaneet Kollaa kestää, Sehr Schnell, Kari Peitsamo, Karkkiautomaatti ja Velvet Underground sekä sen lukemattomat seuraajat.

Mustat kalsarit on siitä poikkeuksellinen rockbändi, että kaikilla sen jäsenillä on vahva tausta kokeellisen tai improvisoidun musiikin parissa. Laulaja-kitaristi Juuso Paaso ja basisti Juho Hotanen vaikuttivat sittemmin tauolle jääneessä Boris Morganassa, kosketinsoittaja Samuli Kytö puuhailee edelleen syntetisaattoreiden parissa ja rumpali J. Koho on tehnyt kokeellista musiikkia muun muassa Vapaa-kollektiivin jäsenenä.

”Yksinkertaisten, kurinalaisesti sovitettujen rokkibiisien soittaminen on oikeastaan uutta kaikille meille”, Kytö kertoo.

Improvisaatiopohjalta ponnistanut yhtye liukui luonnollisesti nykyisille urilleen. Jammailemisen lomassa alkoi syntyä biisiaihioita, joita myös soitettiin useammin kuin kerran. Perinteinen formaatti vei biisintekijä Paason mennessään.

”Mulle on tullut jo himo tähän hommaan, sillä tajusin, miten paljon pelkällä toistolla ja yksinkertaisilla rakenteilla voi saada aikaan. Biisien melodioissa voi olla iskelmällisyyttä.”

Iso osa bändin viehättävyydestä juontaa juurensa juuri tästä: pitkän linjan musiikintekijät ovat lähteneet tekemään jotain sellaista, mikä on heille aidosti uutta. Lopputulos ei kuulosta pystyyn kuolleelta suomirokilta.

Mustat kalsarit ei kuitenkaan halua leimautua ”vain rockbändiksi”. Tarkoituksena on tehdä musiikkia, joka ei välttämättä ole sidottu mihinkään tiettyyn formaattiin.

”Rokkiklubilla soitetaan rokkiyleisölle rokkimusaa, mutta meidän biisejä voi esittää myös eri tavalla. Se riippuu aina tilanteesta ja tunnelmasta”, J. Koho tiivistää.

Myöskään vapaan ilmaisun tuottaminen ei ole unohtunut kokonaan. Keikoilla materiaalia soitetaan verrattain ronskeina sähköisinä versioina, mutta aika ajoin palataan muunlaisen musiikin pariin. Paaso on edelleen kiinnostunut improvisaation mahdollisuuksista.

”Kun omaa ilmaisuvoimaa saa kanavoitua biisintekemiseen ja rokkibändissä karjumiseen, niin jää enemmän tilaa ja halua harhailla myös vapaan musiikin kentillä. Koko ajan tekee mieli soittaa kaikenlaista muutakin.”

En muuta osaa soittaa, niin soitan tämän rokkisoinnun.

Mustien kalsareiden yksinkertaiset ja henkilökohtaisilta tuntuvat lyriikat herättävät mielenkiinnon. Alkuun yksioikoisilta tuntuvat fraasit jäävät pyörimään arvoituksellisesti päähän.

Sanoitukset kirjoittava Juuso Paaso ei koe tekevänsä tekstivetoista musiikkia.

”Teksti on välttämätön paha, joka täytyy tehdä. Sitä vaan yrittää saada jotakin kasaan.”

Kommentti tuntuu yllättävältä. Keskustelun edetessä käykin selville, ettei teksti todellakaan ole yhdentekevä asia muulle yhtyeelle. Koho tunnustaa, ettei bändissä soittaminen välttämättä edes kiinnostaisi, jos sanoitukset eivät toimisi.

”Juuson tekstit voivat olla tosi simppeleitä ja jopa naiiveja, mutta ehdottoman rehellisiä. Ne eivät yleensä aukea kertalaakista, vaan jättävät tilaa monenlaisille tulkinnoille. Kestävää tekstiä.”

Paaso kaivaa itsekin jonkinlaisen punaisen langan omista teksteistään.

”En mä osaa ujuttaa sanoituksiini mitään varsinaista viestiä tai suurta tarinaa. Tärkeintä on, että teksteihin saa ladattua jotain fiiliksiä ja niitä tekee mieli päästää suustaan useammin kuin kerran. Rytmi on olennainen.”

Kalsareiden tulevaisuudensuunnitelmat ovat perinteisiä: keikkailu kiinnostaa ja pitkäsoittokin pitäisi jossain vaiheessa tehdä. Biisejä olisi kasassa jo varmaan useammallekin levylle, mutta toteutus saattaa ottaa oman aikansa.

Omien rutiinien rikkominen ja uudenlaisille yleisöille esiintyminen on tärkeää.

”Olisi tosi hienoa päästä soittamaan maakuntien ihmeellisiin kuppiloihin ja mutafestareille sekä tavata erilaisia ihmisiä. Näkisi vähän maailmaa tämän bändin kautta ja pääsisi ulos tästä urautuneesta kuopasta, jossa viettää liikaa aikaansa. Se on haave, josta haluan pitää kiinni”, Paaso sanoo.

Nykypäivän hektisen ilmapiirin huomioon ottaen on mukava tajuta, ettei Mustilla kalsareilla ole ollut missään vaiheessa minnekään kiire. Asiat kulkevat omaa luonnollista rataansa ja uutta musiikkia syntyy jatkuvasti. Paason mukaan tärkeintä on soittaminen.

”On helppo samaistua sellaisiin bändeihin kuten Radiopuhelimet, joiden tekemiset perustuvat puhtaasti musiikkiin. Soittamiseen ja musiikin tekemiseen ei tarvitse liittää turhia ongelmia. Siihen pyrkisi mielellään itsekin.”

Mustat kalsarit esiintyy sunnuntaina 19.8. Helsingin Lepakkomiehessä. Mukana myös Frozy, Hopeajärvi & Polter Brothers.