”Antaa ääni sorretuille” -sanontaa käytetään useimmiten kuvaamaan taideteosta, joka kiinnittää huomion jonkun toisen ihmisryhmän ongelmiin. Teoksen puitteissa tarjotaan mahdollisuus ilmaista ja ymmärtää muuten huomiotta jääneiden kokemuksia.

Lause kuvaa harvinaisen täsmällisesti Viisi laulua odotuksesta -ääniteosta, joka kuuluu turkulaiseen Olohuone 306,4 km² -kaupunkitaidetapahtumaan.

Teos koostuu viiden Turun Pansion vastaanottokeskuksen turvapaikanhakijan puheista, runoista ja loruista. Muun muassa somalin, englannin, arabian ja kurdin kielillä ilmaistuja, osin suomeksi käännettyjä ajatuksia pääsee kuulemaan kesäkuun alussa Turussa.

”Antaa ääni sorretuille” -sanonta ontuu hieman. Ikään kuin sorretut tai syrjään sysätyt tarvitsisivat erityisluvan päästäkseen ääneen. Tai ikään kuin he tarvitsisivat taiteilijaneron kanavoimaan heidän kokemuksensa.

Projektin vetäjät yhteisötaiteilija Veera Lehtola ja äänisuunnittelija Henri Kivistö tunnustavat ongelman. Tähänkin lehtijuttuun he olisivat halunneet tuoda itsensä sijaan enemmän äänitaideteokseen osallistuneita. Osallistujien aran tilanteen takia sitä ei kuitenkaan voitu tehdä.

”Keskeisempää kuin viedä vastaanottokeskukseen taidetta, on saada turvapaikanhakijoiden ääni jotenkin kuuluviin. Maahanmuuttokeskustelussa maahanmuuttajat ovat useimmiten vain objekteja. Me pyrimme luomaan tilan, jossa he voivat sanoa itse jotain”, Lehtola kertoo.

Nauhoitustilanteet, joissa teoksen materiaalit tuotettiin, olivat mahdollisimman avoimia. Muutaman peruskysymyksen jälkeen turvapaikanhakijat saivat ilmaista asioita, jotka olivat heille tärkeimpiä. Joku runoili, vaikka oli juuri karkotettu kyseisten runojen poliittisuuden takia. Toinen räppäsi somaliksi.

Teoksen lopullinen käsikirjoitus on yhteisten keskustelujen tulos. Lehtola esimerkiksi kertoo yhden surullisen tarinan mukaan ottamisen olevan varmistusta vailla, sillä sen kertoneen turvapaikanhakijan halutaan ymmärtävän täysin teoksen ilmestymisen seuraukset.

Viisi laulua odotuksesta -projektin osallistujat ovat monessakin mielessä kasvottomia. Koska heillä on hakuprosessi kesken, he eivät voi esiintyä omilla nimillään tai kasvoillaan. Työskentely äänen kautta tarjosi väylän käsitellä intiimejäkin asioita paljastumatta.

”Toisen ihmisen ääni on henkilökohtainen, mutta suojassa. Jos joku laulaa omalla äidinkielellään, kielen soundi kertoo jo niin paljon”, aiemmin elokuvan parissa työskennellyt Lehtola sanoo.

Teoksen raikkautta lisää se, että projektia vetänyt kaksikko on tehnyt selväksi osallistujille, etteivät he voi auttaa asemaansa osallistumalla. Tämä tekee Viisi laulua odotuksesta -teoksesta erityisen kiinnostavan. Millaista puhetta kuullaan, kun vastaanottokeskuksen asiakas saa puhua vapaasti ja tietää, ettei saavuta sillä mitään?

Ainakin yllätyksellistä. ”En olisi esimerkiksi uskonut, että 16-vuotiaat pojat puhuisivat niin suurella painolla rauhasta”, Lehtola sanoo.

Viisi laulua odotuksesta on kuultavissa jo nyt Turun galleria Titanikissa. Teosta pääsee kuulemaan myös Olohuoneen ajan (6.–9.6.) Kirjakahvilassa ja Turun rautatieaseman puhelinkopeissa. Lisäksi turkulaiset saavat pyytämättä osansa, kun osia teoksesta kuulutetaan keskustan pisteissä.

”Silmät voi laittaa kiinni, mutta korvia ei. Kyllä siitä joku provosoituu”, Lehtola arvelee.

Henri Kivistö komppaa: ”En kyllä näe, miksi kurdinkielinen laulu tai somalin kieli ei kuuluisi kaupunkitilaan. Miksi kebab käy, mutta turkinkielinen runous ei?”

Olohuone 306,4 km² -kaupunkitaidetapahtuman sivut: http://olohuone.org/fi/.