Toinen, minä -näyttelyssä kaikki teokset ovat anonyymeja, mutta katsoja saattaa hetken katseltuaan erottaa kuvajoukosta eri tekijöiden käsialoja. Tarja Tellan käsiala näkyy selvimmin, mutta se ei välttämättä haittaa. Muitakin tekijöitä erottuu tiheään ripustetun kuvapaljouden seasta. Mutta keitä nämä ihmiset ovat tai ovat oikein olleet? Anonyymius tekee uteliaaksi.

Ainakin useat kuvat kuvaavat sangen yksinäisiä ihmisiä. Eräässä kuvassa on pihamaalla kolme henkilöä. On kesä ja kaunis päivä, mutta kuvan ihmiset eivät ole yhdessä, he ovat kaikki vahvasti ja vakavasti omissa maailmoissaan – erillään, katselevat eri suuntiin. Tuolissa istuvan ihmisen ympärille ei ole piirretty nurmikkoakaan, ympärillä on vain vaalea, tyhjä tila. Mikään ei liiku.

Sinertävälle paperille maalattu työ kuvaa ahdistavaa metsää. Kuvassa ei näy ihmisiä. Horisontista kajastaa keskitalven kalvakanpunainen aurinko, etualalla sinnittelee neljä puunkäkkyrää. Alhaalla lumessa on myös jotain punaista, samaa sävyä kuin alkavan (vai loppuvan?) kaamosajan auringossa. Kuvasta tulee melkein mieleen Kalervo Palsan maalaamien jänkien autius, maiseman kylmyys, joka saattaa muuttaa asumaan ihmisen sisälle.

Näyttelyn kuvissa näkee ihmiskasvoja, jotka ovat joutuneet niin syvälle oman mielensä maisemiin, etteivät enää hetkittäin ehkä löydä tietä takaisin tähän todellisuuteen. Toisaalta kuvien ihmiset ovat käsillään tehneet näkyväksi ehkä sellaisiakin asioita, mitä tietoinen mieli mieluiten sivuuttaisi. Asioiden kohtaaminen on myös vahvasti fyysinen tapahtuma. Kuvien tekeminen saattaa auttaa löytämään asioitten oikeat mittasuhteet.

Pisin näyttelyseinä on niin täynnä kuvia, että matalimmalle ripustetuille tulee lattia vastaan. Joitakin kuvia erottuu joukosta, osa hukkuu kuvatulvaan. Yhdellä tekijällä on ollut aiheena jalkapallo, voitto ja häviö. Kaksi pelaajaa on onnistunut potkaisemaan pallon kohti maalivahtia yhtä aikaa. Pelaajat ovat molemmat selin katsojaan, mutta niin on myös maalivahti. Pallo lentää maaliin, vääjäämättömästi. Nyt asiat menevät näin.

Samaa tunnelmaa on muotopuolissa käsitöissä. On neulottu ja virkattu ja monta kertaa on mennyt väärin. Lapasen peukalo on pallon muotoinen, siitä roikkuu lanka ja se on väärässä kohdassa, silmukatkaan eivät ole aina onnistuneet. Seinällä on myös jonkinlainen kapea, villainen suikula, jossa on paljon tunnetta. Sukkaakin on tikutettu. On tullut valmista, mutta sukka on kovin oudon muotoinen, eikä niitä ole kuin yksi. Silti se on hieno ja puhutteleva.

Ripustusta jaksottavat punainen ja sininen päätyseinä. Näyttelyn työt on pääosin ripustettu kehystämättöminä suoraan seinille, mikä lienee ollut tietoinen valinta. Myös vitriinipöytien sisällä on esineistöä. Muutamia käsin ommellun näköisiä, käsin kirjottuja mekkoja roikkuu katosta vaateripustimissa, ne liikkuvat ilmavirrassa kun ihmiset liikkuvat ohi. Mekoissa on jotain samaa kuin sukissa. Ne ovat koristeellisia, mutta eri tavalla, kuin mitä yleensä näkee.

Harmillisesti tilassa on melko laitosmainen, tasaisen kirkas valaistus, mikä tuntuu vievän voimaa sisällöltä. Näyttely on tilallisena kokonaisuutena hieman sekava, koska teokset on pääosin kasattu tiheiksi rykelmiksi siten, että ne eivät juuri erotu toisistaan. Kuvien sisältö kyllä haastaa herkkyydellään ja tinkimättömyydellään, mutta näyttely tekisi tämän ehkäpä painokkaammin, jos näiden anonyymien tekijöiden äänet eivät siinä hukkuisi massaksi toisiinsa.

Harvemmilla kuvilla, paremmalla valaisulla ja jonkinlaisella ripustuksen dramaturgialla voisi saada aikaan sen, että vierailija viettäisi tilassa pidemmän ajan, hidastelisi ja ajattelisi, pysähtyisi. Paljon voi jäädä huomaamatta, jos näyttelyn vain juoksee läpi, kuten suurin osa kävijöistä tuntui tekevän. Huomasikohan monikaan näyttelyvieras esimerkiksi tätä hennosti tekstattua runoa: ”Onko sulla joskus ikävä ollut – ystäviä mitä lie – entä lauloivatko puut sinulle oi lauloivat?”

Toinen, minä, Tarja Tellan kokoama taideterapianäyttely 25.11. asti Joensuun taidemuseo Onnin Studiossa.

Kirjoittaja opiskelee Aalto-yliopiston Taideteollisessa korkeakoulussa kuvataiteiden maisteriohjelmassa.