Osa artikkelista on julkaistu Voimassa 1/2012.

Barffauksen ja teollisen ruokavalion merkittävä ero on elintärkeiden ravintoaineiden tarjoaminen joko pitkällä aikavälillä tai kerralla yhden aterian yhteydessä. Barffissa uskotaan ensimmäiseen vaihtoehtoon. Teollisessa ruoassa sen sijaan pätee all in one -ajattelu. Vitamiinit, proteiinit ja tauriini sisällytetään kaikki samaan pakettiin. Niiden mukana tullaan tarjonneeksi kuitenkin myös paljon muuta.

Kissojen ja koirien nykyinen ruokavalio on teollistuneen yhteiskunnan tulosta. Kotieläinten kuivarehu kehitettiin 1970-luvulla Yhdysvalloissa. Tänä päivänä ne ovat usean kissan ja koiran pääasiallinen ravinnonlähde. Kuivamuonan lisäksi eläimille tarjoillaan niin sanottua märkäruokaa, joka voi olla purkin etiketin mukaan esimerkiksi ”nautaa”, ”lammasta”, ”tonnikalaa” tai ”lohta”. Mitä purkki todellisuudessa sisältää, on monelle kuluttajalle kysymysmerkki.

Silti usea luottaa teolliseen ruokaan. Vuonna 2008 Journal of American Veterinary Association -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan 93 prosenttia amerikkalaisista ja australialaisista koiranomistajista antoi lemmikilleen pääasiassa teollista ruokaa, kun kissojen omistajien kohdalla luku oli 99 prosenttia. Jos lisänä tarjottiin muuta, kyseessä olivat lähinnä ruoanjätteet ja muut satunnaiset makupalat. Nestlé Purinan rahoittama tutkimus puolsi vahvasti teollisen ruoan etuja.

Suomalaista eläinruokatuotantoa on vain vähän, ja suurin osa meillä myytävästä eläintenruoasta on tuontitavaraa. Viime aikoina kotieläimille on alettu valmistaa myös teollista ruokaa barffauksen hengessä. Myös kotimainen Atria toimittaa eläinruokatuottajille raaka-aineita BARF-tuotteisiin.

”Suomessa on hyvä tilanne. Meillä elintarvikkeeksi kelpaamattomat teurastuksen sivutuotteet voidaan toimittaa kotieläinten rehuteollisuuteen ja turkiseläinten ravinnoksi. Näitä ovat esimerkiksi sorkat, mahalaukut, veri ja ruhojen puhdistuksessa syntyvä liete”, Atrian lihaliiketoiminnan johtaja Matti Perälä kertoo.

Atrian näkökulmasta eroa ei ole sillä, käytetäänkö raaka-aine perinteiseen eläintenruokaan vai barffausruokaan. Käytännössä myytävä raaka-aine on samaa kuin ennenkin. Suuri kysymysmerkki onkin, kuinka paljon eläin todellisuudessa hyötyy tuotteesta, jota mainostetaan esimerkiksi naudanlihana. Useissa valmisteissa ”nimikkolihaa” on vain neljä prosenttia. Sekin voi olla vaikkapa sorkkaa.

Vallilan eläinlääkäriaseman eläinlääkäri Mia Norrgårdin mielestä barffaavalle eläimelle voi tarjoilla monipuolisesti teuraseläimen eri osia. Ihan kaikkea ravintoa kissat ja koirat eivät kuitenkaan voi hyödyntää.

”Jänteissä ei ole eläimen tarvitsemaa proteiinia. Laatu ja sulavuus on lihassa parempi. Sivutuotteet eivät sula eläimen elimistössä yhtä hyvin, eikä eläin voi hyödyntää niitä yhtä hyvin kuin lihaa.”

Eläinten teollisen ruoan epämääräisyydestä huolimatta lemmikinomistajia neuvotaan pysyttelemään teollisen ruoan piirissä. Barffausta pidetään jopa eläimen terveydelle vaarallisena. Teolliseen ruokaan lisätyt vitamiinit ja kissalle elintärkeä tauriini pitävät monen eläimenomistajan teollisessa ruoassa kiinni. Tämä siitäkin huolimatta, että useissa valmisruoissa on mukana teurasjätteen lisäsi runsaasti viljaa, jolle useimmat eläimet ovat yliherkkiä.

Kansainväliset tutkimustulokset raakaruokinnan ja teollisen ruokinnan terveysriskeistä ovat ristiriitaisia: vuoden 2001 toukokuussa Journal of American Veterinary Associationissa esitetään, että raakaruokinta altistaa lemmikin loisille, bakteereille ja aliravitsemukselle. Kuitenkin samassa julkaisussa todetaan heinäkuussa 2001 julkaistussa numerossa, että barffauksen edut eläimen terveydelle ovat hyvin tiedossa.

Norrgård kertoo, että myös Suomessa eläinlääkärit neuvovat yleisesti välttämään barffausta. Itse hän suosittelee sekaruokavaliota. Tämä vaatii omistajalta kuitenkin paneutumista. Oleellista on huolehtia eläimen ruokavalion monipuolisuudesta.

”Terveellinen ruokavalio ei ole vain lihaa, luuta ja salaattia.”

Artikkelissa mainitut lähteet: Journal of American Veterinary Association Vol. 218, No. 10, May 15, 2001, Vol. 219, No. 2, July 15, 2001 & Vol. 232, No. 5, March 1, 2008.