Taidemuseo Tennispalatsissa pyörivä näyttely Walt Disney ja Euroopan taide henkii ajatusta ”Kaikki mikä kuuluu sulle, kuuluu mulle. Kaikki mikä kuuluu mulle, ei kuulu sulle.”

Näyttely nostaa esiin yhden ison voimavaran Walt Disney Companyn toiminnasta keskittymällä Disneyn tuotannon ja sen inspiraationlähteiden välisiin suhteisiin.

Walt Disney lainaili töihinsä lähinnä kaiken eurooppalaisesta taiteesta, kunhan pyöritti ainekset moraalis-ideologisen luovan prosessinsa läpi. Aisopoksen ja Grimmin klassikkosadut saivat kuorrutuksen glitteriä, moraalisesti arveluttavat vaikutteet kitkettiin ja korvattiin konservatisvimillä. Samalla antropomorfiset eli ihmismäiset eläimet jalostettiin sarjakuvamuotoon ja popularisoitiin. Walt Disneyn lahjakkuus tuntuikin sijainneen tuotteistamisessa. Kaikkea ja kaikkialta pöllittiin ja paketoitiin uuteen pakettiin.

Tennispalatsin näyttely asettaa Disneyn tuotannon rinnakkain esikuviensa kanssa. Yhtäläisyydet ovat niin ilmeisiä, että herkempi syyttäisi plagioinnista.

Tarinat ja kuvamaailmat, jotka lainattiin, ovat nykyisellään Disney Corporationin omaisuutta ja niistä pidetään kiinni kynsin hampain. Vuonna 1998 Mikki Hiiren tuotesuoja-aika alkoi lähestyä loppua: tuolloisen lain mukaan tuotesuoja oli voimassa 50 vuotta taiteilijan kuolemasta. Sopivan lobbauksen voimin ja Lewinsky-hulabaloon suojassa lakia päivitettiin siten, että suoja-aika venyi 70 vuoteen taiteilijan kuolemasta. Ilman lain muutosta Mikin varhaisista seikkailuista olisi tullut julkista omaisuutta vuonna 2003.

Sinänsä siinä, että Disney pyrkii suojelemaan tuotettaan, ei ole mitään pahaa. Lainmuutos kuitenkin rajasi jälleen ison siivun kulttuurista ihmisten tavoittamattomiin. Esimerkiksi kirjat, joiden painokset ovat loppuneet jo aikoja sitten ja joiden oikeuksien hallitsijasta ei ole tietoa, voitaisiin julkaista vaikka ilmaiseksi netissä luettaviksi. Lainsäätäjät kumarsivat bisneksen alttarille ja samalla esittelivät hanuriaan yhteisölle.

Näyttelyn rinnastukset nähtyään katsoja ei ylläty enää mistään. Näyttelystä ymmärrettävästi pois jätetty väite siitä, että Leijonakuningas-animaatio on kopio japanilaisesta Kimba-leijonan seikkailusta, kuulostaa ihan uskottavalta. Leijonakuningasta mainostetaan Disneyn ”ensimmäisenä alkuperäiseen tarinaan perustuvana” kokoillan animaationa. Väite taitaa olla hieman liioiteltu.

Itse en kuitenkaan haluaisi jäädä kiinni Mikin ja Akun plagioinnista: kimppuuni hyökkäävä juristiarmada olisi varmasti kunnioitettavan kokoinen. Ja tässä onkin ongelman ydin: Disney imi vaikutteita taiteesta ja kannusti työntekijänsä samaan. Ei siinä mitään, eihän kulttuuri tyhjiössä synny. Häiritseväksi tämän Disneyn tapauksen tekee se, että edesmennyt Walt taikka perustamansa firma ei ole halukas jatkamaan tätä vastavuoroisuuden perinnettä.

Walt Disney Company ei ole valmis pelaamaan samoilla säännöillä kuin millä se itse pelasi alkuaikoinaan. Se on rahastanut vuosien ajan muiden tuotannolla, mutta ei ole valmis luopumaan mistään omasta. Kaikkea on kopioitu estoitta, mutta samalla Aku ja Mikki -parodiat ovat varma keino päästä suorinta tietä rosikseen.

Disneyn toiminnasta tulee mieleen Wall Streetin sosialismi, jossa tappiot kansallistetaan ja voitot yksityistetään.

Walt Disney ja Euroopan taide. Taidemuseo Tennispalatsi 31.5. asti.

Disneyn klassikkoanimaatiot Helsingissä elokuvateatteri Orionissa 3.5. saakka.