”Olen Tauno Palon ja Goethen bastardiäpärä!”, sanoo tamperelainen kuvataiteilija Tarmo Paunu (1971).

Tällä hän tarkoittaa kulttuuristen ja seksuaalisten vastakohtien ja tabujen yksiinmaalaamista: itkua ja naurua samassa kuvassa.

Hänen uusissa isokoisissa maalauksissaan otetaan kantaa perussuomalaisten ”postmodernin rappiotaiteen” vihaan: veden Jumala Ahti on jäänyt kiinni naiselliseen verkkosukkaan ja tämän hurskaan kondomikonnan aivosiittiöinä polskivat Mannerheim ja Kekkonen.

Paunu säilytti oman tyylinsä läpi kuvataideakatemian. Paunun maalaustyyli muistuttaa Berliinin muurin varjossa 1980-luvulla syntynyttä villimaalareitten tyyliä: spontaani ja lapsenomainen pensselillä piehtarointi ja maaliaineksen freudilais-anaalinen pruitskailun riemu yhtyy loisteliaisiin selityskertomuksiin karikatyyristen kuvakerrosten äärellä.

Paunu on kehittänyt tästä oman työkalunsa, jota hän kutsuu nimellä transsymbolismi.

”Tarkoitan sillä läpivientiä. Viesti, jonka lähetän, on liikkuva symboli, ei kiveen kirjoitettu. Symboli on yhdistävä vastakohtana diaboliselle eli eristävälle. Jäykät symbolit eristävät, notkeat yhdistävät.”

Tarmo Paunun Elo pakanana -näyttely 7. –31. toukokuuta Helsingin galleria Amassa, Rickhardink. 1.