Vietnamilais-ranskalaisen Tran Anh Hungin ohjaamaa versiota Haruki Murakamin kirjasta Norwegian Wood ei ole pelkästään kehuttu. Keksin elokuvaa katsoessa itsekin muutaman syyn haukuille: elokuva on varsin pitkä, 133 minuuttia. Sen kuvat ovat hitaita ja tarina paikoin varsin pitkäveteinen. Mutta siinä Tran Anh Hung on varmasti vain pyrkinyt olemaan uskollinen Murakamin kirjalle. Murakamin tarinoissa tapahtuu paljon päähenkilöiden mielikuvissa: sitä on tietysti vaikea muuntaa valkokankaalle.

Norwegian Woodin tarina on tyypillinen Murakami-tarina: parikymppiset etsivät paikkaansa maailmassa ja kolhivat itseään matkalla kipeästikin. Päähenkilö on nuori Watanabe, joka on tyypillisen parikymppisen tavoin hukassa ystävyyden ja naisten kanssa. Hän ei kuulu joukkoon vaan seilaa irrallisena kuin kuka tahansa itseään etsivä nuorukainen vain voi.

Kun rakkauden kohteeksi valikoituu lähes täysin seksuaalisesti estynyt ystävä, ei voi sanoa, että Watanaben elämä siitä helpottuisi. Itsessään mielenkiintoinen sulkeutuminen maailmalta kaikissa sen muodoissaan jää elokuvassa kuitenkin sivurooliin. Tarinan keskiössä on se, miten kipuilevan naisen tunteet heijastuvat miehen elämään.

Elokuvassa Japani näytti hämmentävän erilaiselta: ei pilvenpiirtäjiä, ei neonvaloja. Tarinan miljöö on 1960-luvun opiskelijaelämä ja taustalla vilahtaa aikaa kaikkialla leimanneet mielenosoitukset. Japanissakin opiskelijat innostuivat vasemmistosta ja kaipasivat parempaa maailmaa. Mielenosoitukset eivät houkuta päähenkilö Watanabea, joka ei tunnu löytävän paikkaansa maailmassa. Taustalla on nuoruuden ystäväkolmikon jäsenen tekemä itsemurha. Sen seuraukset läikkyvät vuosien päähän nuorten elämään. Yksi ystävistä, Naoko, päätyy parantolaan Kioton lähelle vuoristoon.

Elokuvan Japani onkin vuoria, metsiä, polkuja, syvää vihreyttä ja lunta. Surua puretaan jylhissä rantakallion uumenissa, taustalla synkkä meri lyö rantaan. Mielikuvilta maaliskuun 11. päivän tsunamista ei voi välttyä, luonto on julma. Voit huutaa sen kanssa, mutta ei se sinua pelasta.

Elokuvan henkilögalleria verhoutuu neuleisiin. Naoko lähettää parantolasta huonetoverinsa kanssa yhdessä neuloman kaulahuivin Watanabelle Tokioon. Neuloksen jatkuvuus ja verkkomaisuus johdattavat pohdiskelemaan elämän jatkuvuutta ja sen verkkoja: suhteiden sotkuja ja verkostoitumista, linkkejä ihmisten välillä.

Musiikin elokuvaan on suunnitellut Jonny Greenwood, Radiohead-kitaristi, joka tekee myös elokuvasävellyksiä. Brittiläisen muusikon johdatus elokuvan tunnelmaan sopiikin loistavasti. Onhan sen nimiteema The Beatles -yhtyeen Rubber Soul -levyn kappale Norwegian Wood (This Bird Has Flown).

Norwegian Wood -laulu toimii teemana koko elokuvalle. Murakami on tallentanut kirjaansa ja Tran Anh Hung elokuvaansa kappaleen haikeuden täydellisesti.

Haruki Murakami on oman sukupolvensa ääni ja omatunto Japanissa. Hänen kirjojaan kuvataan mieltänyrjäyttäviksi, mitä hänen tarinansa parhaimmillaan ovatkin.

Kun Kobessa vuonna 1995 tapahtui Japanin edellinen tuhoisa maanjäristys, Murakami kokosi maanjäristyksen innoittamista teksteistä kirjan After the quake. Vuonna 1997 ilmestyi Murakamin kokoama teos Tokion sariinikaasuiskusta, joka tehtiin viidessä kohteessa Tokion metroissa eri linjoilla vuonna 1995. Iskun takana oli maailmanlopun lahko Korkein totuus. Undergroundia on kuvattu journalistiseksi kirjallisuudeksi, sillä Murakami haastatteli kirjaan 60:tä kaasuiskusta selvinnyttä.

Nyt vuonna 2011 Murakami on kritisoinut Japanin hallitusta ja sähköyhtiöitä ydintuhosta. Esimerkiksi kesäkuun 10. päivä Murakami piti Barcelonassa palkintogaalassa surumielisen ja tulikivenkatkuisen puheen. Hän muistutti, että maaliskuussa 2011 Japania koetteli ja yhä koettelee USA:n pudottamien atomipommien jälkeen pahin ydinonnettomuus. Murakami ihmetteli japanilaisten lyhytmuistisuutta: atomipommien kauheuksien jälkeen luvattiin olla tekemättä samaa virhettä uudelleen. Hän on pahoillaan, että tuhoisaksi tiedetty ydinvoima otettiinkin uudelleen käyttöön.

“Syy on yksinkertainen. Kyse on ‘tehokkuudesta’. Energiayhtiöille ydinvoimalat tarjosivat mahdollisuuden tehdä voittoa.”

Näistä syistä turvarajoituksia madallettiin ja turva-aitojen rakentamisesta säästettiin.

Haruki Murakami sanoo, etteivät japanilaiset vielä ole täysin ymmärtäneet maanjäristyksen ja ydinvoimalakatastrofin aiheuttamien tuhojen mittakaavaa. Voisi kuvitella ja toivoa, että Haruki Murakami tekee aiheesta syviä tunteita herättävän kirjan tai novellikokoelman.

Tran Anh Hung: Norwegian Wood (2010). Kesäkino Engelissä 1.–7.7. Helsingissä. Elokuvateattereissa 8.7. alkaen.

Vuonna 1987 japaniksi ilmestynyttä kirjaa ei ole vielä saataviila suomeksi, mutta elokuvan levittäjän mukaan käännös on tekeillä.

Haruki Murakamin 10. kesäkuuta 2011 Kataloniassa pitämä palkintopuhe Unrealistic Dreamer englanniksi.