Teksti Lotta Tuohino
Tänään Docpointissa: Men Who Swim -dokumentin ohjaaja Dylan Williams kotoutui Ruotsiin kunnolla vasta liityttyään miesten taitouintijoukkueeseen. Yleisön rakastama hilpeä elokuva kertoo miesten välisestä ystävyydestä, keski-iän kriisistä ja elämän tarkoituksen löytämisestä. Fifi haastatteli Williamsia Tromssan elokuvajuhlilla tammikuussa 2011.
Seitsemän vuotta sitten Dylan Williams tunsi itsensä kovin, kovin yksinäiseksi.
Walesilainen dokumentintekijä oli muuttanut Ruotsiin elämänsä rakkauden perässä. Päästäkseen yhteiskunnan osaksi Williams opetteli sinnikkäästi kieltä – ja törmäsi silti ylitsepääsemättömään muuriin. Kotoutuminen on vaikeaa, vaikka olisi niin sanottu a-luokan maahanmuuttaja: eurooppalainen, valkoihoinen, korkeakoulutettu mies.
Williams opetteli uutta roolia isänä, laski vähiä rahojaan ja tunsi voimakasta ulkopuolisuutta. Entiseen ei ollut paluuta: pariskunnan ensimmäisen lapsen synnyttyä Williams tajusi, ettei voisi häipyä uudesta kotimaastaan ainakaan pariinkymmeneen vuoteen.
Briteissä Williams oli ohjannut ja tuottanut muun muassa historiadokumentteja BBC:lle ja National Geographicille. Koska kielitaito ja verkostot puuttuivat, Ruotsista oli mahdotonta löytää vastaavaa työtä.
Aluksi Williams työskenteli vuoden roskakuskina. Sen jälkeen hän pääsi henkilökohtaiseksi avustajaksi mutta onnistui saamaan potkut siitäkin.
Iltaisin Williams googlasi brittiläisiä kavereitaan kiusatakseen itseään tiedolla, miten hienosti heidän uransa etenivät. Ruotsissa hän tunsi ihmisiä vain kumppaninsa kautta.
”En halunnut notkua irkkubaareissa toisten expatien kanssa. 35-vuotiaana ja perheellisenä uusien ystävien saaminen ei ole enää niin helppoa kuin nuorempana, vaikka olisi kuinka puhelias ja sosiaalinen”, Williams sanoo.
Ruotsinopettajaltaan Williams sai viisaan neuvon: Jos haluat ymmärtää ruotsalaista yhteiskuntaa, liity kerhoon. Niin ruotsalaisiin tutustuu oikeasti.
Pian koitti myös tilaisuus noudattaa neuvoa, kun kumppanin tuttava soitti ja sanoi, että miesten taitouintijoukkueeseen tarvittaisiin vielä yksi jäsen.
”Ensireaktioni oli epäuskoinen naurunpyrskähdys. Miesten taitouintia, ette ole tosissanne. Toivuttuani päätin liittyä.”
Taitouinnin sivutuotteena alkoi syntyä humoristinen dokumentti Men Who Swim. Williams kuvasi uusia kavereitaan aluksi synttäreillä, enimmäkseen vessoissa, koska siellä oli luontevaa tehdä tunnustuksia. Moni joukkueen jäsenistä oli täyttämässä neljäkymmentä, ja samat keski-ikäistymisen turhautumat koskettivat kaikkia: Täytyy maksaa laskut. Täytyy käydä töissä. Täytyy huolehtia jälkikasvusta ja ikääntyvistä vanhemmista.
”Arki täyttyy rutiineista ja velvollisuuksista, ei loputtomista elokuvafestareista. Lapset rakastavat rutiineja, minä en”, Williams huokaa.
Ruotsin televisio ei innostunut dokumentista, joka käsittelisi miesten taitouintia, mutta Williams uskoi ideansa ainutlaatuisuuteen – pitkäänhän tukholmalaisuimarit luulivat olevansa maailman ainoa miesjoukkue.
”Välimeren maissa olisi paljon haastavampaa muodostaa kahdentoista heteromiehen taitouintijoukkue. Ruotsalaiset miehet ovat onneksi vapautuneempia – eivät täysin vapautuneita, mutta vapautuneempia.”
Niin – saako miesten urheilussa pyrkiä esteettiseen fyysiseen ilmaisuun naurattamatta yleisöä kuoliaaksi? Voivatko kauneutta tulkita tavalliset, epäurheilulliset miesvartalot pikku uikkareissa?
”Ei kukaan oikeasti näytä Bradilta ja Angelinalta, eivät edes he itse. Me suhtaudumme rennosti vartalon epätäydellisyyteen”, Williams virnuilee.
Williams oli jo kauan haaveillut miesten yhteisön kuvaamisesta. Dokumentti kertoo paitsi joukkueen keskinäisistä suhteista, myös intohimosta vakavaa tekemistä kohtaan. Allaskohtauksissa on vissiä komiikkaa, mutta joukkue on tosissaan treenatessaan taitouinnin maailmanmestaruuskilpailuihin.
”Ei ole mitään mieltä tehdä, ellei halua kehittyä ja olla todella hyvä, muutenhan olisimme vitsi. Kun olemme viisikymppisiä, aiomme olla vielä parempia.”
Men Who Swim on ihastuttanut katsojia yli 20 elokuvafestivaalilla: esimerkiksi Tromssan kansainvälisillä elokuvajuhlilla kaikki näytökset myytiin loppuun.
Myös ohjaaja on oivaltanut, kuinka arvostaa saamaansa ja olla kaipaamatta koko ajan jonnekin muualle. Hänellä on nyt 6- ja 8-vuotiaat pojat. Joukkueen ansiosta Williams kokee päässeensä osaksi ruotsalaista yhteiskuntaa. Perustettuaan elokuva-alan yrityksen hän on päässyt jälleen oman ammattinsa pariin.
”Ammatillisesti olen nyt siinä, missä olin ennen muuttoani. Seitsemän vuotta siihen meni. Se on maahanmuuttajille keskiarvo, jos on oikein onnekas.”
Dylan Williams: Men Who Swim. Ruotsi, 2010.
Men Who Swim esitetään DocPointissa 29. & 30.1.2011, Oulun Doc Loungessa 8.2. & Tampereen Doc Loungessa 1.3.
