Teksti Pertti Laesmaa
Oopperadiiva Barbara Hendricks onnistui muuttumaan bluesmimmiksi Finlandia-talolla. Pertti Laesmaa hullaantui.
Meitä suomalaisia kutkutti, kun The Delta Rhythm Boys, Suistomaan Poljentopojat, esittivät Tuoll’ on mun kultani, Rosvo-Roopen tai Isoisän olkihatun. Olihan se meidän musiikkiamme, jota esitti kovan luokan kansainvälinen lauluyhtye, ja osin vielä suomeksi.
Toisenlaista kutkuttavuutta tarjosi maailmanluokan bassomme Matti Salminen Lännen lokaria laulaessaan. Oopperalaulajamme oli siirtynyt rohkeasti toiseen, hänelle yllättävään tyylilajiin.
Kun yksi maailman parhaista lyyrisistä sopraanoista, Barbara Hendricks, esittää afroamerikkalaista bluesia ja jazzia, sillä on selvä yhtymänsä Salmisen Lännen lokariin. Kumpikin oopperatähti pureutuu syvälle oman maansa musiikilliseen aarteistoon.
Billie Holidayn vuonna 1956 laulaessa Lady Sings The Bluesin kappaleen alussa oli trumpettisoolo, joka tuntui selkäpiissä asti. Sama tunne oli Finlandia-talossa, vaikka trumpettisooloa ei ollutkaan. Kappaleen alussa lavalle ei astunut oopperadiivaa, vaan bluesmimmi Barbara Hendricks. Konserttitalo muuttui hetkessä bluesluolaksi.
Nimikirjainkaima esitti sen toisen ladyn ohjelmistoa: Tell Me More And More, Don’t Explain, God Bless The Child, Billie’s Blues. My Man… ja Strange Fruit pelkällä pianolla säestettynä.
Myös oivallinen Duke Ellingtonin Mood Indigo kuultiin. Samoin Bessie Smithin You’ve Been a Good Old Wagon.
Oopperalaulajattaren blues tuntui täysin luonnolliselta. Myös ulkoinen olemus liikehdintöineen viesti sitä, että hänellä oli oikea vääntö päällä. Blues ei voi tulla huonommaksi siitä, että sitä esitetään erinomaisella äänellä.
Säestävä Magnus Lindgren Quartet oli loistava. Siinä soittivat Magnus Lindgren (tenorisaksofoni, klarinetti ja huilu), Mathias Algotsson (piano ja urut), Fredrik Johnsson (kontrabasso) ja Jonas Holgersson (rummut). Jokainen soittaja loisti. Yhtye esitti myös omana soolonaan jazzkappaleen Benny Goodmanin ja Gene Krupan hengessä.
Konsertin viimeisenä numerona oli upeasti syleilevä Amazing Grace -hymni.
Encorena kuultiin George Gershwinin Summertime. Siinä laulajatar pääsi esittelemään kunnolla äänikapasiteettiaan ja sen uskomatonta käyttöä.
Hullaannuin tuohon Ladyyn. Niin teki moni muukin.
