Teksti Jukka Vuorio
Steen1 kirjoitti hourupäisen kirjan Itä-Helsingistä. Siinä perheenisän pinna palaa ja on lähdettävä kostoretkelle, joka kartoittaa hulluuden ja terveyden rajamaita. Uppoaa samaan jengiin kuin Stenkan musiikkikin, esikoiskirjailija arvelee.
Seppo Lampela, 32, on eräs syksyn esikoiskirjailijoista. Lampelan Hullu klovni -kirjassa lukijoille esittäytyy kolmen lapsen isä Itä-Helsingistä, joka kamankäytön ohessa painuu painajaismaiselle kostoretkelle läpi ihmisten kotiovien. Osansa saavat muun muassa potkut antanut pomo, pomon poika, pomon vaimo, sekä ilmaisjakelulehteen ärsyttäviä tekstiviestejä lähettelevä täti.
Uuden kirjan lisäksi mies tunnetaan rap-taiteilijanimellä Steen1. Tapasin Lampelan miehen kotikulmilla Herttoniemessä, Treffipubin takapöydässä.
Terve Seppo Lampela. Olet julkisuudessa välillä nimellä Steen1 ja välillä Seppo Lampela. Kuinka paljon eroa näillä henkilöhahmoilla keskenään on?
– Steen1 on kärjistetty versio allekirjoittaneesta, mun kiukkuisempi alter ego ja paha velipuoli.
Sulla meni kirjan kirjoittamiseen kuulemma kaksi vuotta?
– Jos olisin sen kiukulla kirjoittanut, niin olisi varmaan aikaisemmin valmistunut. Idea kirjaan syntyi siitä kun katsoin telkkarimainoksia ja ajattelin, että aijai kun ois siistiä jotain flunssaräkää käydä ruiskuttamassa kaupan omppuihin. Nousinkin siltä istumalta kirjoittamaan kirjan ensimmäisen luvun. Välillä oli sitten eripituisia mietintätaukoja, kun piti funtsia mitä seuraavaksi tapahtuisi.
Hullun klovnin esipuhe mätkäisee heti kättelyssä lukijaa silmille lujaa. Siinä kirjakustantajat miettivät kannattaisiko tätä Lampelan kirjaa julkaista, ja panevat siinä sivussa nelivuotiasta poikaa. Koska lasten ostaminen on niin kallista, kustantajat tulevat siihen tulokseen, että kirja täytyy painaa rahan toivossa. Poika laitetaan laatikkoon odottamaan seuraavaa kertaa.
Aika helvetin rajua.
– Niin, no, tää kirja kertoo siis pahuudesta. Se esipuhe on tarkoituksella mahdollisimman rankka, että ne päähenkilön sekoilut eivät sitten heti alusta alkaen vaikuttaisi niin kamalilta.
Se päähenkilö oli kyllä jostain kumman syystä aika sympaattinen, vaikka jos yhtään miettii niin hulluhan se on. Oikeastaan, vaikka se teki siinä kirjassa vaikka mitä hullua, niin mun silmissä sen pisteet laski vasta siinä vaiheessa kun se petti vaimoaan.
– Ai sun mielestä se oli kamalinta mitä se teki! Hah hah, no se kertoo enemmän susta kuin musta. Se päähenkilö tuntuu susta sympaattiselta, koska vaikka se on todella paha ihminen, se on taitava selittäjä. Se selittää itselleen eli lukijalle koko ajan, miksi jonkun tyypin tuoliin sitominen ja sen kämpän tuhoaminen tai toisen kämppään murtautuminen ja huumeiden ruokiin lisääminen onkin oikeastaan oikein eikä väärin.
– Siinä loppuvaiheessa kun päähenkilö pettää vaimoaan, se on jo niin rappiolla ja alennustilassa, ettei juurikaan enää selitä tekemisiään. Siks se ei vaikuta enää niin kivalta tyypiltäkään.
Kreisi meno kyllä kiihtyy loppua kohden. Mutta paljonko tän Itä-Helsinkiin sijoittuneen kirjan tapahtumista pohjautuu tositapahtumiin?
– Alkuperäisessä käsikirjoituksessa oli yks ainoo kohta, joka perustui jollain lailla tositapahtumiin. Se oli sellanen, jossa toisella kaverilla on sukan sisässä biljardipallo ja toisella maila ja ne yrittää sitten huitoa toisiaan. Mutta sekin poistettiin, joten kaikki on ihan keksittyä.
Mun mielestä kirjan toinen aihe, pahuuden lisäksi, on hulluus. Että missä kulkee ”hullun” ja ”terveen” raja.
– Joo, sitä sopii miettiä. Mulla on yks kaveri joka on töissä mielisairaalassa. Se kysyi kerran, että tiedätkö mitä eroa mulla ja noilla hulluilla on? Mä hetken mietin ja sitten se sanoi, että ”Mulla on avaimet”.
– Ja sitten voi tietysti ajatella sitä, että mun mielestä tää maailma on tosi hullu, mutta se jätkä joka himassa makaa sohvalla katsomassa jotain Big Brotheria varmaan kelaa, että hitto toi Lampela on hullu.
Hullussa klovnissa on tarina, jossa valkoinen vanha pariskunta menee kalliiseen yksityissairaalaan operoitavaksi. Leikkauksella syöpää sairastavan vanhan miehen mieli tai aivot laitetaan mustan pikkupojan ruumiiseen. Samalla sen pikkupojan mieli siirretään sen vanhuksen syöpäiseen kehoon.
Mites tää nyt liittyi itse tarinaan tai päähenkilöön?
– Siis nää tämmöset luvuthan on sen päähenkilön unia, näiden jälkeen luku alkaa aina päähenkilön heräämisellä. Jos huomasit, niin loppua kohdenhan ne unet muuttuu koko ajan rappeutuneimmiksi ja karkeimmiksi sitä mukaa kuin päähenkilön valvemaailman meno menee hullumaksi.
Yksi kirjan päähenkilön tärkeimmistä työvälineistä on läppärin Bluetooth, jolla kaapataan helposti muiden ihmisten puhelimista tietoa. Muutenkin kirjassa on aika paljon tietokone- ja teknologiavälineitä ahkerassa käytössä.
Tunnut tietävän hyvinkin mitä kaikkea tiedonsiirron ja tiedon kaappamisen saralla voi tehdä.
– Mä jouduin kahlaamaan paljon informaatiota ja juttelemaan ammattimiesten kanssa, että faktat meni oikein.
– Emmä nyt tässä foliohattu päässä väitä, että ”ne” tarkkailee meidän tietoja, mutta on hyvä pitää mielessä, että sellainenkin mahdollisuus on olemassa.
No musamaailmassa on suhteellisen helppoa miettiä minkälaiset ihmiset ovat minkäkinlaisen musiikin kohdeyleisöä. Onko tällä kirjalla joku kohdeyleisö?
– Tän kirjan kirjoittaminen oli mulle pitkäaikainen unelma, mä oon oikeestaan haaveillut tästä yhdeksänvuotiaasta asti. Joten voisin sanoa, että olen kirjoittanut tän kirjan ensisijaisesti itselleni. Mä olen tän kirjan tärkein kohderyhmä. Mutta uskoisin, että niille joille mun musa uppoaa, niin eiköhän ne kirjastakin tykkää.