Tilanne mahtoi olla varsin uusi niin artistille kuin yleisöllekin. Tokkopa on Samuli Putro useinkaan esiintynyt Helsingin Bulevardilla pönöttävän Aleksanterin teatterin kaltaisessa paikassa, joka huokuu prestiisiä jokaista tiilenpäätään myöten ja jossa keikkaa – tai tässä tapauksessa pikemminkin esitystä – pohjustetaan keskioluen ja siiderin sijasta talon valkoviinillä ja liian kalliilla konjakilla.

Vaan eipä ole tähtemmekään ihan entisellään. Putron maineeseen ja suomirockin kolossiksi tuupannut Zen Café on nostettu teloille. Päätös on mitä viisain – niin irvokkaaksi karikatyyriksi omasta lakonisesta itsestään tuo otus pääsi kasvamaan. Kun festariyleisöjen yhteislaulattaminen pompööseillä veisuilla alkaa risoa liiaksi, ei edes ironiasta, johon Putro toki on edelleen taipuvainen, ole kivun lievittäjäksi.

Elämä on juhla -kiertueen esitykset kiertyvät Putron vastikään ilmestyneen, samannimisen soololevyn ympärille. Lavalla Putro rakentaa vähäeleiset ja folkiin taipuvaiset mietelmänsä useimmiten pelkän kitaran avulla. Kerran piipahdetaan pianon ja kerran eriskummallisen, grammaria muistuttavan ääniapparaatin äärellä. Riisuttua musiikkia tuetaan kiertueella kuvataiteilija Terike Haapojan ja äänisuunnittelija Tuomas Norvion ääni- ja visuaalisella suunnittelulla.

Monitaiteellinen ratkaisu toimi loisteliaasti jääden kaikkia muuta kuin huomionkipeäksi kuriositeetiksi. Putron kitaran ja äänen ylle luodut äänimaisemat vaihtelevat herkästä elektronisesta kilkkeestä sakeaan äänimölyyn ja hidastempoiseen marssirytmiin. Ne niveltyivät kuin itsestään osaksi kokonaisteosta.

Olisi kuitenkin teeskentelyä väittää, että estradi ei kuuluisi yksinomaan Samuli Putrolle. Hän esiintyy varmaotteisesti ja rennosti, mutta silminnähden nöyränä ja kiitollisena. Olisikin helppo rakentaa tarina koppavan tähden vakavoitumisesta ja uudestisyntymisestä, jota tuoreen levyn maanläheisyys ilmentää.

Tekstittäjänä Putro ei ole pyrkinytkään irti tavastaan koota tarinoita lähes käsin kosketeltavista arkisuuksista. Paikoin tämä johtaa latteuksiin, mutta teatterin mukavilla penkeillä tulee väkisinkin löytäneeksi havainnoista myös osuvuutta ja kauneutta. Esimerkiksi episodimainen On elettävä huolella esittelee kertojan, joka tuntee lämmintä huolta kanssaeläjistään.

Silloin tällöin Putron moraliteetit ovat tosin melko tönkköjä: Helismaa on kriittisenä kannanottona yhtä kliseinen kuin se tunkkainen mieskuva, jonka kimppuun kappale hyökkää.

Kömmähdykset on kuitenkin pakko antaa anteeksi, kun musiikki on joistakin raadollisista piirteistään huolimatta näinkin toiveikasta. Henkistyneen Tuhkaa korulippaassa -kappaleen säkeet – ”elämällämme on tarkoitus / jokaisen tarina on arvokas” – ovat kliseitä mutta rehellisen oloisia ja toiveikkaita. Niihin on mukava uskoa.

Elämä on juhla -kiertueen viimeinen Helsingin-konsertti Aleksanterin teatterissa lauantaina 28.2. Liput 18/22 euroa. Muut paikkakunnat Elämä on juhla -kiertueen verkkosivuilla.