Joku soitti pianolla Mistya. Nousin portaat. Miehiä tummissa sprigeissä ja kragoissa ja naisia fiineissä glensoissa. Nostelivat maljoja.

Palasin vilkkaasti takaisin alas, aulaan. Lähdin vielä varmuudeksi ulos piipulle. Niillä taisi olla vain jotkut avajaisjuhlallisuudet siellä.

Uudestaan ylös palattuani väki olikin vaihtunut. Nyt oli tavallisen oloisia ihmisiä. Otin ainoan viskivaihtoehdon, Johnnie Walker Red Labelin. Täällä on kivaa.

Hei, tuollahan on Etski eli Jazz-Eero! Juttelemaan. Elettiin lapsuutta ja nuoruutta yhdessä Valkassa. Etski kävi 1964 Messuhallissa siinä konsertissa, jossa esiintyivät Miles Davis, Thelonious Monk, Dave Brubeck ja muut. Mitä helvettiä minä silloin tein? Taisin pyöriä Luokan Runottaren kanssa. Näin jälkeenpäin ajateltuna Etski taisi tehdä paremman valinnan.

Etski sanoi, että Roy Haynes on soittanut ihan kaikkien kanssa. Pääsin diivailemaan tiedolla, että Duke Ellingtonin kanssa hän ei ole soittanut.

Etski oli katsonut DVD:n, jossa Roy Haynes soitti juuri tämän Fountain of Youth Bandin kanssa. Minä puolestani olin lukenut miehen parin vuoden takaisen haastettelun. Näillä tietämyksillämme 85 vuotias Roy Haynes olisi edelleen vedossa.

Haynesin juttu on crash-symbaalien käyttö. Siitä miehen tunnistaa. Kun rumpalin oikea käsi tekee tasaisen svengaavaa rytmiä ride-symbaalilla (da, da-da dum, da-da dum) molemmat kapulat saattavat aina silloin tällöin lyödä kommentin crashiin. Se voi olla merkki uuden jakson alkamisesta tai vastaus solistin energisyyteen.

Lämppärina lavalle asteli oikea vanhan ajan trio: piano, rummut ja basso. Mutta jestas, olivat vielä ihan lapsia! Soittivat tuttuja kappaleita todella raikkaalla otteella. Näistä lämpeni väkisinkin.

Nykyään kaikkia tyyppejä sanotaan jo neroiksi, mutta 13-vuotias israelilainen pianisti Gadi Lehavi on sellainen. On, on, on!

Boitsu vaikutti kovin ujolta. Se onkin tosiosaajan merkki. Ainakin jazzin tulevaisuus on turvattu!

Sali räjähti kun lavalle marssi Roy Haynes Fountain of Youth Bandin kanssa. Hyvin mies ainakin näytti kävelevän ja liikkuvan.

Fountain of Youth Bandiin kuuluivat Jaleel Shaw (fonit), Martin Bajerano (p) ja David Wong (b).

Haynes pursui energiaa. Hän osoitti olevansa edelleen kunkku rummuissa. Työskentely oli suorastaan huikeaa. Snap Crackle on edelleen Snap Crackle! Voi veljet tuota rytmitajua!

Monien rockrumpaleiden olisi sietänyt olla katsomassa kuinka Suuri Rumpali työskentelee.

Hauskakin Haynes oli. Häntä on joskus väitetty diivaksi. Mitään sellaista en havainnut. Toisaalta tällä jätkällä olisi kyllä perusteita ollakin vähän diiva.

Porukka paransi illan kuluessa vain vauhtiaan. Kattoon nouseminen ei muodostunut tunnelmalle ongelmaksi. Kaikki olivat hyviä ja taitavia. Eritysesti Jaleel Shawiin tykästyin.

”Olipa helvetin hyvä konsertti!”, totesimme Etskin kanssa poistuessamme.