Teksti Anna-Sofia Joro
Rovaniemeläinen amatööriohjaaja Joonas Neuvonen kuvasi omia kavereitaan vuoden ajan käsivarakameralla. Tuloksena on elokuva Reindeerspotting, joka on ja ei ole huumevalistusdokumentti. Väittely siitä käy vilkkaana.
Reindeerspotting-elokuvan julisteessa seisoo söpö vasa, joka muistuttaa erehdyttävästi animaatio-Nikoa. Mutta tämän poron suussa on subutex-ruisku ja sen silmät seisovat päässä.
Muut mahdolliset kuvat olisivat haiskahtaneet liikaa huumevalistukselta. Reindeerspotting on ja ei ole huumevalistusdokumentti. Väittely siitä käy vilkkaana.
Ensi-illan alla korkein hallinto-oikeus kertoi ottavansa elokuvan katseluun pohtiakseen sille sopivaa ikärajaa.
Elokuvatarkastamon mielestä dokumentista on valistus kaukana. Ikärajaksi lätkäistiin reipas K-18, kolmatta kertaa Suomen elokuvahistoriassa. Viimeksi alaikäisiltä kiellettiin homopornosta kertova Poikien bisnes.
Renny Harlinin neuvostovastainen Jäätävä polte (1986) hyllytettiin kolmeksi vuodeksi.
Reindeerspottingia oli tarkastamassa muun muassa Leena Karjalainen, jonka mielestä elokuvassa ”huumeiden negatiivinen vaikutus jää vähemmälle huomiolle kuin käytön ihannointi. Näytetään, kuinka reissattiin ulkomailla ja tehtiin rötöksiä”.
Tekijät itse ehdottivat 15 vuoden ikärajaa. Samaa mieltä oli kaksi nuorisotyön dosenttia, joille elokuva näytettiin. Päätöksestä valitetaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja keskustelu jatkuu. Kaksinaismoraali kukoistaa, tuumii elokuvan tuottaja Oskari Huttu Bronson Clubista.
”Lapsille saa tarjota outoja maailmankatsomuksia ja näyttää fiktion nimissä mitä vain, mutta todellisuus on pannassa. Päätös aliarvioi nuorten ajattelua. Tapahtumat ovat totta ja siksi parasta huumevalistusta.”
Pitää muistaa, että Reindeerspotting on elokuva, ei tutkimus yhteiskunnan epäkohdista. Elokuva pysäyttää, koska amatööriohjaaja Joonas Neuvonen kuvaa siinä omia kavereitaan, vuoden ajan käsivarakameralla.
”Materiaali on avoimuudessaan ainutlaatuista ja jälki laadukasta, älykästä ja sisällöllistä”, Huttu kuvailee.
Vuoden aikana tapahtui uskomattomia asioita, jotka soljahtivat kuin itsestään elokuvan juoneksi.
Teemat ovat teini-angstista tuttuja, kuten pako omasta ankeasta elämästä kohti valoisaa tulevaisuutta kaukana poissa.
Siitä huolimatta dokumentin maailman näköalattomuus puistattaa. Mikä ajaa niin syvään ahdinkoon, että poispääsy tavalla tai toisella muodostuu elämän ainoaksi sisällöksi ja ratkaisuksi?
Päähenkilö Jani on sympaattinen ja avoin kaveri, jota ei kyllä käy kateeksi.
”Toiston kehä on tragikoominen. Mikään ei tunnu miltään eikä tyhjyydelle löydy selitystä oman pään sisältä. Jani elää fiksistä toiseen”, kuvailee Huttu.
Suomalainen pikkukaupunki (anteeksi Rovaniemi) riistää loputkin elämänhalut. ”Jollei oo koskaan käynyt missään ja asunut vain Rovaniemellä niin ei vittu, en mie ainakaan jaksaisi”, julistaa Jani. Toisin on Tukholmassa, jossa ”juna-asemakin on Rovaniemen kokoinen. Vittu.”
Janin ja kavereiden haaveet ovat liikuttavan arkisia, jopa konservatiivisia. Oma tupa ja peltoläntti, vaimo ja pari lasta kotona odottamassa ja perusduuni.
Jani haluaa uuden elämän Espanjassa, mutta möröt piilevätkin oman pään sisällä eikä muutos ole helppo.
Hutun mukaan elokuva näpäyttää reality-sarjoja, jotka kiihtyvällä tahdilla syöttävät meille helpon muutoksen mahdollisuutta.
Lopulta tie vie takaisin kotiin. Kun Rooman öisellä kadulla hortoilee alaston mummo, Jani muistelee Rovaniemen Mairea. ”Kaikkea vaan jotenkin vertaa Rovaniemeen.”
Unohtaminen saattaa olla ainoa lohtu.
”Mitähän mä oon tehnyt viimeisen puolen vuoden aikana?”, Jani pohtii.
Sympaattisessa elokuvassa on paljon absurdia huumoria, mikä saattaa lisätä vettä arvostelijoiden myllyyn. Janin huumehöyryinen örvellys itkettää ja naurattaa yhtä aikaa.
Liittyykö tällaisen elokuvan tuottamiseen vastuuta?
”Olemme tyytyväisiä jos elokuva edistää keskustelua. Tämä kaikki on osa hyvinvointiyhteiskuntaamme, jossa arvot kovenevat. On väärin demonisoida alkoholistit ja muut syrjäytyneet. Se lisää kaikkien häpeää ja painolastia eikä edistä toipumista”, Huttu miettii.
”Ehkä elokuva muistuttaa, miksi maksamme veroja ja miksi on tärkeää miettiä niiden käyttöä.”
”Reindeerspotting on niin aseistariisuvan rehellinen, että on vaikeaa kuvitella kenenkään suuttuvan siitä”, Huttu päättää.
Ainakin Youtubessa trailerin kommentit ovat pääosin positiivisia. Huumevalistuskin on purrut: ”Vähä helvetin karuu, huumeisiin en ikinä koske, vaikka silloin tällöin 1 kerta kuussa viinaa juonkin ja tupakkia polttelen pari kertaa päivässä. Huumeet on PERSEESTÄ!!!!!”
Joonas Neuvonen: Reindeerspotting. Ensi-ilta 9.4.