Artikkeli on julkaistu aiemmin Voimassa 6/2011.

Tässä minä istun haastattelemassa miestä, joka sanoo sulkeneensa suunsa moneksi vuodeksi kaikkiin suuntiin parin paskatoimittajan vuoksi. Onneksi en varsinaisesti ole toimittaja, ajattelen. Paska saatan toki olla.

Istun ohjaaja Aki Kaurismäen toimiston sohvaryhmän ääressä. Olen haastattelijana kiintiönainen. Tarkoitukseni on olla joku muu kuin Peter von Bagh, jolle Kaurismäki on puhunut kirjan verran, tai Janne Kuusi, jolle ohjaaja on avautunut tuoreessa Boheemi elää -dokumentissa.

Olen juuri sellainen, jonka lienee vaikeinta saada Suomen arvostetuimmasta ohjaajasta mitään kiinnostavaa irti. Minusta ei ole keski-ikäisten miesten homososiaalisuuteen, mutta on yksi aihe, josta Kaurismäen kanssa haluaisin puhua. Se on suomalaisuus.

Synnyin vuonna 1982, jolloin Kaurismäki tuntui tietävän, mitä suomalaisuus on:

”Kuinka minä rakastankaan tätä maata, sen luontoa, sen järviä ja pimeätä talvea. Mitä se haittaa, että täällä on mahdotonta olla rauhassa. Että kun yrittää kävellä kadulla ihmiset tuijottavat sinua uteliaina kuin kalkkunat vain sen vuoksi että toinen hihasi sattuu roikkumaan hieman irrallaan tai että jos haluaa nukkua joku kurkistaa sängyn alta ja kysyy onko sinun varmasti hyvä olla. Ketä se haittaa ettei täällä saa edes kuolla rauhassa. Mitä tuo kaikki merkitsee sen rinnalla mikä meitä yhdistää? Että meillä on kanojen tavoin voittamaton halu oppia lentämään. Että meillä on yhteinen kieli ja kulttuuri, sanalla sanoen yhteinen sielu, jonka puolesta olemme tarpeen tullen myös valmiita kuolemaan! Meissä on jotakin alkuaikojen puhtautta, viattomuutta ennen syntiinlankeemusta!”, ohjaaja kirjoitti Filmihullu-lehdessä.

Haluan tietää, onko EU-ajan Aki samaa mieltä.

Moni ajattelee, että elokuvasi ovat erityisen suomalaisia. Miltä suomalaisuus näyttää tällä hetkellä? Mitä Suomelle kuuluu?

”Täytyy erottaa kaksi asiaa. Toinen on suomalaisuus, toinen Suomi valtiona. Suomalaisuus on samaa kuin aina ennenkin, jos unohdetaan pintailmiöt, kuten rasismi, joka ei kansan syvissä riveissä ole lisääntynyt. Nyt sille on vain annettu kanavia, missä sitä saa tuoda esille. Rajattomasti. Ja sitten on valtio, joka on problemaattisempi kysymys.”

”No mitä se suomalaisuus on? Köyhä, sisukas, katajainen ja sitten on tuulipukukansa. Ja jos katsoo mielipidetiedusteluja, niin yllättävän oikeudentuntoinen ja demokraattinen tuntuisi olevan kansan mielipide.”

Tällä hetkellä suomalaisuudesta puhuvat lähinnä perussuomalaiset.

”Perussuomalaiset ovat ehkä vähän jäävejä puhumaan suomalaisuudesta.”

Puhuvatko he eri suomalaisuudesta kuin sinä?

”Luultavasti kyllä. Populistiset liikkeet perustuvat provokaatioon. Perussuomalaisten vaalimenestys oli kyllä täysin ymmärrettävä ja odotettu. Se oli selkeä protesti. Se oli myös toivottava. Jos entiset valtapuolueet jok’ikisen kerran pettävät jok’ikisen lupauksensa, niin miten ne voisivat olettaa saavansa automaattisesti ääniä?”

”Perussuomalaisten ongelmahan on, että jos ovet ovat leveällä ja katto korkealla, niin niillä ei ole mitään mahdollisuuksia puolueena. Silloin jokainen hihhuli pääsee latelemaan jotain horinaansa täysin vapaasti. On totta, että Soini ei uskaltautunut hallitukseen, koska heillä ei ole ministeritasoisia ihmisiä. Tosin eihän se paljoa vaadi, jos katsoo edellisiä hallituksia.”

Miten elokuviesi Suomi eroaa siitä, mistä perussuomalaiset puhuvat?

”Minun Suomenihan on usein aikalailla illuusio, mutta toisaaltahan ne ovat elokuvia. En edes tiedä, mistä perussuomalaiset puhuvat, en saa niiden horinasta tolkkua. Soini puhuu niin kuin on Vennamolta oppinut. Muut ihmettelevät, kun näkevät ensimmäistä kertaa liikennevalot.”

Mitä puoluetta elokuviesi päähenkilöt äänestäisivät?

”Luulen, että ne eivät äänestäisi ollenkaan. En ole ainakaan ikinä nähnyt niiden äänestävän missään elokuvassa. Niille ei varmaan edes lähetetä äänestyskuponkia. Ovat lähinnä irtolaisia, ainakin osoite tuntematon.”

Tuntuu kuin perussuomalaiset olisivat nykyään ainoita, jotka puhuvat suomalaisuudesta. Muut eivät ole lähteneet keskustelemaan siitä, mitä olisi suomalaisuus tai suomalainen kulttuuri.

”En ole sellaista puhetta kuullut myöskään perussuomalaisilta. Lähinnä siellä on erottunut äänenpainot, joiden mukaan Suomi on jotain sellaista, mihin eivät muut rodut tai muun väriset kuulu, elleivät satu olemaan amerikkalaisia turisteja, joilla on American Express -kortti ja mielellään platinainen.”

Sanoit Voiman edellisessä haastattelussa, että EU on pirun keksintö. Miksi?

”Kysymys on sen verran laaja, että jätän täsmentämättä. En kyllä ole muuttanut mieltäni lainkaan: jos pyrkimyksenä on ajautua kohti liittovaltiota, niin siihen kai ei ole valtuutusta annettu.”

Eivätkö perussuomalaiset ole ainoita, jotka sanovat saman?

”En tiedä, ovatko ainoita, mutta en kuitenkaan koe sitä yhdistäväksi tekijäksi.”

Onko suomalaisuus, tai se mitä kutsut myös rakkaudeksi suomalaisuutta kohtaan, sinulle muuta kuin sattuma tai synnyinpaikka, vai onko siinä itsessään jotain, mikä sykähdyttää?

”Kyllä uskon, että 500 tai 5 000 vuotta Laatokan rannalla on heijastunut myös minun geeniperimääni… Se, että periytyy ihmisistä, jotka ovat hakeutuneet tänne raukoille rajoille aikojen alussa. Sen huomaa ihan ilman perussuomalaisiakin, että perussuomalainen ilahtuu kovasti, kun pääsee valoon. Sen nyt näkee seuraamalla Helsingin katukuvaa toukokuussa, kun lumet sulaa. Olemmehan me nyt ainakin ilmastomme tuote. Nämä synkät piirteet johtuvat siitä, että vitamiini D puuttuu.”

Entä sitten myönteiset puolet?

”Pidän kyllä mustasta huumorista. Ja jääräpäisyydestä ja pääsääntöisestä rehellisyydestä, jos unohdetaan tuo yläluokka ja valtaapitävät. Erityisen ahkeraksi Suomen kansaa ei enää voi väittää, se on keskitason eurooppalaista ahkeruustasoa. Ahkeruus on aikansa elänyt myytti, joka varmaan aikoinaan on pitänyt paikkansa. 30 vuotta sitten.”

Mutta rehellisempää on kansa kuin muissa maissa, vai?

”Rehellisempää kuin monissa. Korruptio toimii täällä ainoastaan taloudellisen ja poliittisen vallan yläaskelmilla, mutta ei sen alapuolella.”

Mietin lähinnä tätä kirjoitusta, jonka kirjoitit sinä vuonna kun synnyin. (Näytän Kaurismäellä artikkelin alussa lainaamaani sitaattia.) Kirjoittaisitko edelleen samoin?

”Ilman muuta. Sanasta sanaan.”

Näin saatettiin kirjoittaa silloin, mutta on vaikea ajatella, että joku kirjottaisi näin tänään.

”No oli se vaikeaa kirjoittaa silloinkin. Ei se ollut yhtään enempää totta tai valetta. Sanottaisiinko, että tuossa on tiettyä poeettista liioittelua.”

Eikö poeettinen liioittelu muka ole helppoa?

”On se, jos sen osaa.”

Toiset osaavat. Nyt olet kuitenkin jälleen tehnyt elokuvan ranskaksi ja Ranskassa: tarkoittaako tämä jotain muutosta Suomi-suhteessasi?

”Ei, olenhan tehnyt elokuvia aiemminkin ranskaksi. Se nyt tarkoittaa sitä, että tällä erää näin. On hyvin vaikea tehdä elokuvaa Afrikan venepakolaisista, jotka rantautuisivat Suomeen. Se ei ole kovin uskottavaa, tai se tarkoittaisi, että heillä ei olisi minkäänlaista itsesuojeluvaistoa. Joka tapauksessa tänne nyt ei kauheasti rantauduta.”

Mikä muuttuu, kun siirtää elokuvan johonkin toiseen maahaan?

”Ei mikään muu kuin kieli ja joitain yksityiskohtia.”

Sanoit edellisessä Voiman haastattelussasi, että Suomen kieli on vähäisen ajattelusi kieli.

”Suomeksihan kirjoitin tämän uudenkin elokuvan. Se on luonnollisesti käännetty sitten ranskaksi.”

Se ei siis tarkoita vähemmän ajattelevaa elokuvaa?

”Minun elokuvissani se ajatuspohja on ollut jokseenkin vähäistä muutenkin.”

Olemme päässeet siihen vaiheeseen haastattelua, jossa puhe alkaa muuttua kaurismäkeläiseksi. Sellaisista hetkistä suurin osa toimittajista elää. He ovat oppineet Kaurismäen tavoille ja keräävät ohjaajalle ominaisia sutkautuksia, joista sitten kokoavat haastattelunsa. Nämä haastattelut luovat kuvaa kävelevästä aforismikokoelmasta, jota voi myöhemmin arvostella yksinkertaistuksista.

Miksi yleisemmin Ranska on ollut elokuvissasi tärkeä?

”Cinefiilinä olen pitänyt ranskalaista elokuvaa aina arvossa, siinä missä italialaista, brittiläistä, amerikkalaista ja niin pois päin. Ei minulla erityistä rakkautta Ranskaan ole. Maan ulkopolitiikka on ollut kautta koko historian todella likaista. Ranska valtiokoneena on lähes kuvottava, varsinkin tällä hetkellä, Sarkozyn aikana. Pienenä esimerkkinä se, että valtio räjäyttää Greenpeacen aluksen tai että ulkoministeri tarjoaa Tunisian diktaattorille poliisivoimia avuksi. Mutta kuten Suomessakin, Ranskan kansa on ihan muualla ja siitä tämä elokuva lähinnä kertoo. Ei se ministereistä kerro.”

Ranskassa on yhtenä harvoista Euroopan maista tehty tietoista politiikkaa, jolla vahvistetaan paikallisia identiteettejä ja kulttuureita tai sitä, mitä he kokevat ranskalaiseksi. Pitäisikö muidenkin tehdä näin?

”En täysin ymmärtänyt, kenen identiteettiä?”

Esimerkiksi radiossa pitää soittaa ranskalaista musiikkia, monilla muilla ei enää ole sellaisia sääntöjä.

”Se on ihan terveellistä oman kulttuurin suojelua. Kyllä minua jossain määrin hämmästyttää Yle, puhumattakaan kaupallisista asemista: näemmä muun kielistä musiikkia ei ole kuin suomen- ja englanninkielistä. Saattaisihan olla, että ihmisiä kiinnostaisi joskus kuunnella vaikkapa romanialaista musiikkia.”

Ja tässäkö olisi nimenomaan valtioiden rooli?

”Ei valtiolle oikein voi antaa mitään roolia. Se on niin täydellisen epäonnistunut keksintö ja laitos. Tällaisten asioiden pitäisi olla itsestäänselvyyksiä. Ylen pitäisi itse määritellä tällaisia täysin luonnollisia käytäntöjä. Jos leikimme olevamme eurooppalaisia, niin olisi hyvä soittaa edes jossain määrin eurooppalaista musiikkia.”

”Sama koskee tietysti tv-tarjontaa. Suomessa on nyt vapauden nimissä kahdeksan tai 80 kaupallista kanavaa, jotka eivät vuoden aikana edes yhdessä onnistu näyttämään yhtään siedettävää ohjelmaa. Niiden elokuvatarjonnasta on turha etsiä muuta kuin kolmen dollarin jenkkiskeidaa. Mitä huonompaa, sitä parempi, näyttää olevan linja.”

Miksi asut puolet vuodesta Portugalissa?

”Jos haluaisin provosoida, sanoisin että Euroopan sisällä kauemmas Suomesta ei pääse, mutta siitä nyt ei ole kysymys – vaan siitä, että sattumalta ajauduin sinne.”

Miksi Suomesta pitää päästä pois?

”Onhan masokismillakin rajansa. Jos ammatti sallii, suosittelen elämistä kahdessa kulttuurissa. Se on miellyttävää ja rikastavaa, mutta useimmissa ammateissa se on mahdotonta. Päätös syntyi eräänä marraskuisena iltana, kun Ladalla vedin rekkoja vasten tuolla Porin tiellä räntäsateessa. Ajattelin, että eihän täällä aivan pakko ole aina pimeintä aikaa asua. Mutta en minä missään aurinkorannalla asu. Talvella sataa kuin aisaa kolme kuukautta, ja lämpötila on 10 astetta. Portugalissa on kuitenkin aina enemmän valoa, mikä on miellyttävää maanisdepressiivisyyteen taipuvaiselle ihmiselle.”

Miltä Eurooppa tai eurooppalaisuus näyttää Portugalista katsottuna?

”Portugalihan on elänyt täydellisessä Suomi-huumassa. Pääministeri ei viimeiseen neljään vuoteen ole puhunut muusta kuin Suomesta, kun Suomi on niin mahdottoman hieno maa ja täällä on nämä Pisa-tutkimukset ja koululaitoksesta pitää ehdottomasti ottaa mallia. Kääntöpuolena on se, että oppilaat ammuskelevat toisiaan ja opettajia, mutta eivät ne ota kuuleviin korviinsa, koska Suomi on niin hieno maa. Nyt kun Suomi kieltäytyi ainoana allekirjoittamasta tukipakettia, niin jotenkin heidän rakkautensa kohde on nyt täysin pettänyt heidät. Olen alkanut esiintyä irlantilaisena siellä, jos joku tuntematon kysyy.”

Oliko oikein, että Suomi lähti mukaan tukipakettiin?

”Suomi on liitetty euroon perustuslain vastaisesti. Valtiohan sen huijauksen teki. Jos se perustuslain rikkominen annettiin anteeksi, niin kuin se annettiin, niin silloin olemme eurossa ja siinä vaiheessa meillä ei ole määräysvaltaa. Menemme niin kuin euro menee. Toinen vaihtoehto on luopua eurosta. Ei voi olla osittain euroalueessa.”

Oletko sinä antanut sen huijauksen anteeksi?

”En minä anna koskaan mitään anteeksi. Jos maassa on perustuslaki, niin sitä pitää noudattaa.”

Oikeistolaiset piirit sanovat, että pitäisi olla solidaarinen Portugalille. Tarkoittaako tämä mielestäsi solidaarisuutta?

”Oikeiston solidaarisuus tuppaa olemaan solidaarisuutta niille pankeille ja rahoituslaitoksille, jotka ovat Kreikan, Portugalin ja Irlannin kriisit luoneet hyötyäkseen. Tämä huijaus on solidaarisuutta pankkilaitoksille, ei se kansalle tarkoita siellä päässä yhtään mitään kuin nälkäkuuria. IMF on ehkä suurin syntypukki, niin kuin lähes kaikkialla, missä se ronkkii asioita.”

”Kyseessä on suuren luokan huijaus, ja me maksamme sitä huijausta. On aivan turha sekoittaa tätä Portugalin kansaan tai heidän ahkeruuteensa ja työntekoonsa. Kreikkalaiset tekevät eniten töitä Euroopassa, 2 200 tuntia vuodessa. Suomalaiset tekevät 1 700, saksalaiset 1 400. Voi ajatella, että saksalaisten työ on tehokkaampaa, mitä se varmaan onkin, mutta jos puhutaan laiskuudesta, se ei pidä paikkaansa.”

Onko sinulla ratkaisua tähän kriisiin, eurosta eroaminen?

”En ole taloustieteilijä, mutta alkaa näyttää siltä – enkä ole mielipiteessäni suinkaan yksin – että euro tulisi haudata, koska eurotaloudet ovat niin eri paria ja eri tilanteissa. Jos Kreikka olisi pystynyt devalvoimaan, se ei olisi tässä kusessa, mutta kun euro estää tämän, niin oikeastaan ainoa keino on poistua siitä. Väyrynen oli oikeassa, kun käski säästää markan setelit ja kolikot ja sanoi, että niitä tarvitaan vielä.”

Eikö Suomessa juuri keskustapuolue ole tehnyt suurimman petoksen EU-kysymyksessä?

”Kaikki valtapuolueet sitä ovat rivissä toitottaneet – vastustajina oli lähinnä Hannu Salama, Matti Pellonpää ja minä.”

Onko EU kuitenkin poliittisena yhteisönä tarpeellinen?

”Eihän sen ansioitakaan voi kieltää. On se jossain määrin rauhan tae. Eivät Ranska ja Saksa nyt rupea kovin helposti enää sotimaan keskenään. Monessa ympäristölainsäädännön kysymyksessä se on toki toiminut monta kertaa oikein hyvinkin. Kun sanoin sitä pirun keksinnöksi, tarkoitin sitä, että hetken päästä tällä meiningillä Euroopassa syödään samaa pizzaa joka maassa, samalla hinnalla ja samalla valuutalla. Euroopasta tulee yksi hampurilainen, jossa kaikki kansalliset erot häviävät ja tasoittuvat.”

Onko olemassa jotain yhteistä eurooppalaista kokemusta, muuta kuin sota, jonka pohjalta yhteistä eurooppalaisuutta pitäisi rakentaa?

”Olen samaa mieltä kuin Albert Camus: jos Euroopalla on mitään tulevaisuutta, se rakentuu kansallisvaltioiden pohjalle. En edes ymmärrä, miksi eurooppalaisuudesta pitäisi tehdä sellainen puolinationalistinen mantra, että tässä ollaan kauhean eurooppalaisia. Se on aika itsestään selvää, että ollaan eurooppalaisia maantieteellisesti ja kulttuurisestikin. Minkä takia sitä pitää oodi joka kerran kiekaista, kun kokoonnutaan patsastelemaan typeriin valokuviin?”

Camus’n ohjaaja on maininnut jo Voiman edellisessä haastattelussa kuusi vuotta sitten. Haastattelussa käsiteltiin lähes kaikki poliittiset aiheet: Nato, turkistarhat, ydinvoima, EU. Potti oli siis tyhjennetty jo kerran, enkä ollut lainkaan varma, halusinko lähteä haastattelemaan Kaurismäkeä.

Epäröintiäni lisäsi se, että tiesin erään toimittajan ajautuneen kuukausiksi kirjoitusblokkiin haastateltuaan ohjaajaa. Minulla ei olisi siihen varaa. Eivätkä signaalit muutenkaan olleet parhaat mahdolliset.

”Onnea vaan matkaan”, sanoi eräs ohjaajan tunteva ystäväni. Onnentoivotus kuulosti pahaenteiseltä.

”Mies on täysin arvaamaton”, ystäväni jatkoi.

Uusin elokuvasi Le Havre kertoo kengänkiillottajasta, joka päätyy auttamaan siirtolaispoikaa. Elokuvassasi on Laitilan limonadeja ja Fazerin suklaata Ranskassa. Riittääkö tämä eurooppalaiseksi yhteistyöksi?

”Kyllähän kauppaa pitää käydä. Toki olisi hauskaa, jos olisi pienyritysten limonadit ja suklaat, mutta nykyäänhän lähes mitään ei voi ostaa, koska omistus johtaa aina johonkin Nestléen tai Danoneen.”

Onko sitten hyvä, että yksilö kokee syyllisyyttä siitä, mitä ostaa ja mitä valintoja tekee?

”Yksilön harteillehan kaikki ilmastonmuutokset, sähkön ja muun säästäminen jää, kun valtiot ja kaupungit eivät tee elettäkään. Suomessa voisi kevyesti säästää ydinvoimalan tai parin verran ihan vain säästämällä energiaa, niin että sitä ei edes huomaisi. Yksinkertaisesti lopettamalla tämän tuhlauksen.”

Jatketaan yksilö- ja valtio-teemaa uuden elokuvasi pohjalta: voiko valtio auttaa vai vain yksilöt?

”Ketä?”

Niitä, jotka tarvitsevat apua.

”Kyllähän valtio voi, ja valtion tulisi auttaa, mutta valtiot syyllistyvät jatkuvaan heitteillejättöön, esimerkiksi Afrikan pakolaisten suhteen. Pelkästään Dublinin sopimus on täydellisen epäinhimillinen ja myös epäreilu, koska useimmat pakolaiset tulevat Italiaan ja Kreikkaan ja muu Eurooppa palauttaa ne näihin maihin, koska pakolaiset on ensimmäisen kerran siellä otettu kiinni.”

”Se on hyvin outoa EU-demokratiaa. Eurooppaanhan siirtolaiset pyrkivät, joten miksi ne jätetään näiden kahden valtion ja Espanjan niskaan. Muut Euroopan maat, esimerkiksi Suomi, vetäytyvät vastuusta, heittävät ne sinne, eivätkä ole kiinnostuneita sen jälkeen yhtään tippaa, mitä siellä tapahtuu, missä kaduilla ne makaavat ja kuolevat.”

Uusimmassa elokuvassa auttaminen ja toivo paikantuvat enemmän yksilöihin kuin valtioon.

”Niin, ei valtioilta auta mitään toivoa. Valtiot eivät toimi sellaisilla termeillä kuin toivo ja empatia, parhaimmillaan tarveharkinnalla.”

Paikataanko elokuvassa valtioiden virheitä?

”Tämän elokuvan henkilöt eivät pidä valtiota muutenkaan elämässään pelin osasena. Valtio on joku, joka kerää verot käyttääkseen ne sitten, mihin käyttääkin, moottoriteihin tai rypälepommiin. Ja toki monessa tapauksessa myös koulutukseen, sairaanhoitoon ja sosiaaliturvaan.”

Toisaalta sanoit, että EU:n pitäisi rakentua kansallisvaltioille.

”Ei, vaan Euroopan tulevaisuus rakentuu Camus’n ja myös minun mielestäni kansallisvaltioille, mikä tarkoittaa, että EU:ta ei ole. En kuitenkaan millään tavalla aio julistautua EU:n purkajaksi. Siinä ollaan ja sitä tietysti pitäisi kehittää. Mutta EU perustuu täydellisesti huijaukseen, siis taloudellisesti tietenkin, koska siellä missä liikkuu isot rahat, siellä liikkuu huijarit.”

”EU:n lähtökohtana on, että kaikki pienviljelijät ja pientilat tapetaan. Ne ovat ilmoittaneet sen julkisesti. Suomesta kai on EU:n aikana kaksi kolmasosaa jo tapettu, koska pienin yksikkö, jota EU tukee on 5 000 eläimen tila, mieluiten 50 000. Mitä enemmän on ahdettuna sikoja samaan lättiin, sitä enemmän tukea saa. Kun on 50 eläintä, et saa pennin latia, päinvastoin et saa edes myytyä maitoasi.”

”Jos EU:n suurimpiin tuensaajiin kuuluu Englannin kuningasperhe, niin onhan siinä jotain outoa. On selvää, että EU-tuilla käydään jättimäisen luokan huijausta, ja rahat menevät tiettyihin taskuihin, joissa rahaa on ennestäänkin.”

Suhteesi hyvinvointiyhteiskuntaan tuntuu olevan kaksijakoinen. Pelkäät kypäräpakkoa saunassa, mutta julistautuisitko silti hyvinvointiyhteiskunnan puolustajaksi?

”En, jos se tarkoittaa kulutusyhteiskuntaa. Aikamme pahin vitsaus on konsumerismi, ja hyvinvointivaltion ideaali nykyisellään perustuu jatkuvan kasvun ideaan, joka on tunnetusti täysin kestämätön. Suomen elintasoa pitäisi laskea kokonaisnumeroissa, mutta se pitäisi toki jakaa tasaisemmin. Se tarkoittaisi tietysti, että köyhemmät pärjäisivät paremmin kuin nyt, mutta niillä joilla on nyt liikaa, olisi vähän vähemmän liikaa. Nolla olisi oikein hyvä kasvulukema, miinus neljä olisi vielä parempi.”

Millaisen hallituksen nyt sitten haluaisit?

”Sellaisen, jossa olisi miehiä ja naisia siipikarjan sijaan.”

Oliko sellaiseen mahdollisuus näiden vaalien jälkeen?

”Tämä vastaus tulee nyt hyvin kansan syvistä riveistä: en luota ihmisiin, jotka eivät ole eläessään tehneet töitä. Ei niillä ole mitään näkemystä työtä tekevien ihmisten elämästä. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ne ovat poliittisia eläimiä, tietynlaisia broilereita, jotka on kasvatettu hamuamaan valtaa ja sen mukanaan tuomia etuuksia.”

Jälleen paluu perussuomalaisiin: eivätkö he nimenomaan saaneet aikaiseksi sen, että lähihoitajat ja sahaajat ovat yllättäen kansanedustajia?

”Niin täällähän saa äänestä jokainen ketä haluaa tai jättää äänestämättä.”

Mutta äänestävätkö populistien äänestäjät mielestäsi tyhmästi?

”Mikäs minä olen sitä arvioimaan? Tyhmästi äänestävät kokoomusta äänestävät sairaanhoitajat ja palomiehet, koska he äänestävät konkreettisesti omien etujensa vastaisesti. Se on ainoa, mistä voi suoraan sanoa, että he äänestävät tyhmästi.”

Uusimmassa kuten monissa muissakin elokuvissasi kuvaat auttajina ennen kaikkea vähäosaisia, osattomia tai niitä, joita olet itse kutsunut luusereiksi. Minkä takia sijoitat solidaarisuuden tai auttajat sinne?

”Kyllähän se tuppaa niin olemaan, että osoitetun solidaarisuuden määrä on suorassa suhteessa varallisuuteen. Mitä enemmän on varallisuutta, sitä vähäisempää on solidaarisuus. Köyhä antaa vähästäänkin, rikas ei puolestaankaan.”

”Luulen, että kaksi euroa joulupataan on äärimmäinen solidaarisuuden ele pörssiyhtiön johtajalta, koska raha on niin tärkeää, ettei pienistäkään summista malttaisi luopua. Ainoana poikkeuksena on ehkä Bill ja Melinda Gates, jotka hämmästyttävinä poikkeuksina käsittävät, että heillä on rahaa niin kertakaikkisesti liikaa, että siitä pitää antaa kolme neljäsosaa pois.”

Eikö tällainen hyväntekeväisyys, auttaminen ja kaverista välittäminen ilman valtiota kuulosta siltä, mitä kokoomuskin ajaa?

”Se mitä kokoomus puhuu ja ajaa ovat kaksi täysin eri asiaa. Kokoomus ajaa täsmälleen sitä, mitä EVA ja EK käskee ajaa. Kokoomus on taloudellisten valtapiirin työkalu. Ei sillä mitään muuta ideologiaa ole kuin raha. Se mitä ne puhuu ja mitä mainostoimisto kampanjoissaan heidät laittaa puhumaan on tuuleen kirjoitettua, sillä ei ole mitään merkitystä.”

Uusimmasta elokuvastasi tuli mieleen Juha Suoranta, professori, joka piilotti afgaanin. Hänhän jossain määrin tekee saman kuin Le Havren päähenkilö. Haastattelin viime vuonna Suorantaa, joka sanoi, että jos professorien ei pidä auttaa, kenen sitten, sillä professoreilla ei ole muuta menetettävää kuin kahleensa.

”Heh, niin, uuden yliopistolain aikana he varmaan mielelläänkin menettäisivät kahleensa.”

Siitä huolimatta sinä asetat moraalisen toivon niihin ei-professoreihin?

”En minä mitään aseta: teit itse tämän jaon valtioon ja yksilöihin. En sanonut, että luuseritkaan auttavat, vaan yksittäiset ihmiset. Tässä tapauksessa valtio vangitsee ja yhdeksässä tapauksessa kymmenestä laittaa käsirautoihin ja päästää vapaaksi sisällissodan runteleman maan lentokentällä. Tämän jälkeen viidessä tapauksessa kahdeksasta tyyppiä ei enää koskaan nähdä. Saattaja taas lähtee samalla koneella takaisin.”

Ajattelin lähinnä sitä kautta, että haasteen voisi esittää myös niille, joilla on kaikki hyvin…

”En esitä mitään haastetta, kertoilen satuja.”

Et siis halua sanoa elokuvillasi mitään kenellekään?

”Toki, mutta on jokaisen oma asia, mitä niistä löytyy. Uusimmassahan on siinä mielessä kyse sadusta, että jopa poliisit ovat suhteellisen kilttiä sakkia. En omassa kokemuksessani ole tottunut olettamaan minkäänlaisia myönnytyksiä valtakoneiston suunnalta, edes itseäni kohtaan, saati todella pulassa olevia.”

Onko tietoinen päätös, että Le Havren henkilöt ovat aika virheettömiä, kukaan heistä ei tee mitään sellaista, mitä todelliset siirtolaiset tai satamaihmiset todennäköisesti tekisivät?

”Elokuvassa etenee tämä yksi tarina sellaista vauhtia, ettei siinä ole tietoisesti, eikä epätietoisestikaan aikaa ruveta sivuhenkilöiden elämää ruotimaan. Tarkoitus ei ole kylläkään pyhimystyttää ketään.”

Jotkut väittävät, että elokuvasi ovat vasemmiston Disney-elokuvia. Oletko samaa mieltä, onko se hyvä asia?

”Mitkä ovat ja mitkä eivät. En tiedä, onko Laitakaupungin valot varsinaisesti disneytä. Mieluummin sanoisin, että ne ovat vasemmiston Grimmin veljesten elokuvia.”

Mikä suhde uudella elokuvallasi on Boheemielämään, niissähän on sama päähenkilö. Onko se vastuuntuntoinen, aikuiseksi kasvanut, keski-ikäistynyt versio Boheemielämästä?

”Ei se nyt vaikuta kovin vastuuntuntoiselta vieläkään. Siinä sattui olemaan sama näyttelijä, niin heitin, että se oli sama henkilö myöhemmin, mutta eipä sillä sen suurempaa merkitystä ollut.”

Ei kuulosta uskottavalta perustelulta, mutta antaa olla. On oikeastaan kunnioitettavaa, että tekijä ei ala tulkita omia teoksiaan. Jälkikäteen tulen ajatelleeksi, ettei Kaurismäki lopulta olekaan niin arvaamaton kuin ystäväni väitti.

Päinvastoin: siinähän me istuimme Raskolnikov ja poliisi Porfiri Petrovitš. Aivan kuin Dostojevskin Rikoksessa ja rangaistuksessa ja Kaurismäen elokuvissa, siinä uusimmassakin. Niissä keskustelukumppani ajetaan ahtaalle ja saadaan näin lopulta tunnustamaan kaikki vapaaehtoisesti. Kaava on ilmiselvä.

En vain ole varma, kumpi meistä on kumpi. En ole lukenut Dostojevskia viimeiseen viiteen vuoteen. Kirjallisuudentutkijana minulla ei ole aikaa, eikä aina oikein haluaakaan. Tiedän Kaurismäen rakastavan kirjallisuutta, mutta en aio kysyä, miksi Boheemielämässä koiran nimi oli Baudelaire tai miksi Le Havressa luetaan Kafkaa. Täytyy keksiä jotain muuta.

Lupasin päätoimittajalle kysyväni, miksi kaikki elokuviesi henkilöt polttavat tupakkaa?

”Jos ihminen polttaa tupakkaa elokuvassa, se näyttää siltä, että se ajattelee jotain.”

Ja tosielämässä vai ei?

”Ei tosielämässä niin paljon. Mutta elokuvassa kyllä: jos kahdesta ihmisestä toinen polttaa ja katselee jonnekin ja toinen ei, se joka polttaa, näyttää siltä kuin se ajattelisi. Se myös luo toimintaa, jonka aikana ei tarvitse puhua. Ihminen joka ei puhu eikä tee mitään, näyttää pökkelöltä. Lisäksi elokuva tapahtuu vuonna 2007, jolloin oli pelkkää realismia, että joka paikassa poltettiin. Ranska oli siihen aikaan savusta harmaa, nykyään se on surusta harmaa.”

Ohjaat, käsikirjoitat, tuotat. Näkyykö suomalaisissa elokuvissa se, että suurin osa ei tee kuin sinä, että elokuvia ohjaa jokin muu kuin ohjaajan tai käsikirjoittajan halu?

”Tuollahan ne näyttävät iltapäivälehdissä tappelevan keskenään tuottajat ja ohjaajat. En oikein tiedä. Seuraan huonosti suomalaista elokuvaa, koska ne tulevat aina ensi-iltaan talvella, ja olen talvisin poissa. Käsittääkseni suomalaisella elokuvalla menee kuitenkin kohtalaisen hyvin, myös sisällöllisesti. Tosin jonkinlaisen heittona voisin sanoa, että ei kai sitä nyt sentään liiallinen syvällisyys ole päässyt riivaamaan.”

Paljon puhutaan kulttuurin taloudellistumisesta ja siitä, että kulttuurin tekijöiden täytyy olla itseään myyviä pellejä ja markkinoijia. Oletko samaa mieltä?

”Ei missään tapauksessa täydy. Suomi on kielialueena niin pieni, että täällä on tuettava kirjallisuutta niin, ettei sen täydy olla pelkästään markkinavetoista, samoin teatteria ja musiikkia ja niin pois päin. Jos ne jätetään taloudellisten suhdanteiden varaan, sen jälkeen mistään kansallisesta kulttuurista ei voida puhua. On jokaisen pienen maan ongelma ja samalla velvollisuus hoitaa tällaiset asiat, sillä muussa tapauksessa ei ole kulttuuria ja jos ei ole kulttuuria, ei ole kansakuntaa.”

Kun 1990-luvulla nousit monessa mielessä Suomen arvostetuimmaksi elokuvaohjaajaksi, johtuiko se siitä, että elokuvasi paranivat vai muuttuiko jotain ilmapiirissä?

”Ainahan ne ovat huonoja olleet. Mitäs vikaa niissä ennen oli?”

Kysyin sinulta.

”Maineeni on ollut erittäin hyvä maailmalla melkein alusta asti. Ja tietysti olen pyrkinyt tekemään kaikkeni säännöllisin väliajoin romuttaakseni vähäisen maineeni Suomessa. Tämä asiahan ei oikeastaan minulle kuulu.”

Millä olet pyrkinyt romuttamaan?

”Olen polttanut tupakkaa tv:ssä, kerran minulla oli takki auki ja sitten oli pipo väärin päin.”

Ja sitten olet lyhytsanainen toimittajille ja annat harvoin haastatteluja.

”Siitä saamme kiittää paskalehdistöä. Muutama paskatoimittaja sai minut sitten sulkemaan suuni joka suuntaan moneksi vuodeksi. Mutta tässähän minä taas lörpöttelen. Elokuva on kuitenkin niin kallis väline, että on itsestään selvää, että jonkun sitä on markkinoitava: ohjaajan tai näyttelijöiden. En kyllä näe mitään syytä puhua ensi-iltojen ulkopuolella. Ei minulla ole mitään syvempiä totuuksia kerrottavana.”

Suomen Kuvalehden blogisti on juuri haukkunut Kaurismäen ihmisvihasta, yksisilmäisyydestä ja pöyristyttävistä lausunnoista. Lausunnoilla hän tarkoittanee niitä kolmen sanan kiteytyksiä, joita omassa haastattelussani on yhä niin tuskastuttavan vähän.

Blogisti tekee viittauksia stallareihin ja kirjoittaa, että ”Kaurismäen luontofanatismi on poikkeuksellisen omituista kun muistamme, että hän keräilee vanhoja autoja”.

Kaurismäen reikäistä kauluspaitaa tuijottaessani pohdin, millaisessa puvussa ja autossa Atlantassa asuva blogisti mahtaa kulkea. On helppo ymmärtää, että ammattitoimittajissa Kaurismäki herättää vastareaktioita. Onhan minunkin tehnyt mieleni sanoa, että oles äijä nyt vähän vähemmän kärttyinen.

Mutta en sano: Kaurismäen uusin elokuva Le Havre on nimittäin saanut Voiman delegaation liikuttumaan. Elokuvaa on turha syyttää ihmisvihasta. Se on kaunis. Onko muulla lopulta väliä? Kaurismäen elokuvien illuusiothan me jaamme, ohjaajasta taas kuulemme vain parina sateisena päivänä viiden vuoden välein.

”Rainy day, dream away”, Kaurismäki sanoo haastattelun aluksi Jimi Hendrixiä lainaten.

Nopeimmat ovat ehtineet jo hyökätä sinua vastaan tuoreimpien kommenttiesi takia.

”Epäilemättä, se heille suotakoon. Jos eivät raukat parempaan pysty.”

Esimerkiksi Suomen kuvalehden blogisti kirjoitti, ettei autojen keräily ja luonnosta välittäminen oikein sovi yhteen.

”En täysin ymmärrä kyseisen blogistin, kuka lieneekään, logiikkaa. Ihminen voi keskimäärin ajaa vain yhtä autoa kerrallaan, joten siinä suhteessa hiilijalanjälki pysyy samana. Toisaalta autoni ovat nuorimmillaankin 1960-luvulta ja olisivat normaalisti kaatopaikalla luontoa pilaamassa. Toki postimerkit veisivät vähemmän tilaa eivätkä ruostuisi yhtä helposti. Logiikka sinänsä ei vie tilaa.”

Ja sitten vielä paluu haastattelun alkuun. Halusin siis haastattelussa selvittää, onko suomalaisuudelle annettavissa jotain positiivista sisältöä, riippumatta perussuomalaisista.

”Käsittääkseni vastasin, että mitä kansaan tulee, niin on, mutta mitä valtioon tulee, niin ei.”

Eikö valtio ole kansa?

”Ei sinne päinkään. Niillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Valtio ei edes edusta kansaa.”

Onko valtio puolueet?

”Valtio on taloudellinen yhteenliittymä, jonka tarkoituksena on pitää kansa sen verran hengissä, että sen kustannuksella voi elää…”

Tulee hetken hiljaisuus ja Kaurismäki sanoo: ”Oli aika hyvä kiteytys tuo viimeinen.”