Joulukuisena sunnuntai-iltapäivänä Kööpenhaminan Österbrogadella kulkee tasainen polkupyörien virta.

Mikään ei estä tanskalaista pyöräilemästä. On käsittämättömän yleistä, että lapsiperheellä ei ole omaa autoa, vaan perheen pienimpiä kuljetetaan harrastuksiin peräkärryssä tai polkupyörän nokkaan asennetussa kopperossa. Räntäkelillä päälle vedetään kuomu.

Kööpenhaminan keskustassa muutamalla pääväylällä keskustasta laitakaupungille on täsmätty liikennevalot niin, että jos pyörällä ajaa tasaisesti 20 kilometrin tuntivauhtia, risteyksistä pääsee ajamaan suoraan läpi. Vihreä aalto on käytössä jo Amagerbrogadella, Nörrebrogadella ja Österbrogadella.

Nyt joulukuussa kello seitsemältä arki-iltana Österbrogadella sataa tihuuttaa, mutta pyöräkaistalla suhisee polkupyörien liki katkeamaton virta. Mustasta asfaltista kimaltelevat etuhaarukkaan kiinnitetyt vilkkuvalot.

Liikemiehen tunnistaa puvunhousun lahkeeseen vedetystä kumirenksusta ja etukorissa kolisevasta salkusta. Opiskelijatytöt viipottavat rinnakkain ja rupattelevat keskenään. Ring, ring! Kaistan oikeaan reunaan siitä, takaa tuleva turkistakkirouva viestii kellollaan.

Polkupyöräilijöitä on Kööpenhaminassa niin paljon, että liikenne suunnitellaan pyörien ehdoilla, ei autojen. Vihreä aalto esimerkiksi tarkoittaa sitä, että valot tahdistetaan autojen sijaan pyörien rytmiin. Kööpenhaminan kaupunki kertoo, että kun uusi pyöräkaista rakennetaan, pyöräily kadulla lisääntyy viidenneksen ja autoilu osuudella vähenee kymmenen prosenttia.

Autoilijat tapaavat manata, että pyörävirtojen takia kaupungissa oikealle kääntyminen on vaikeaa ja vasemmalle kääntyminen mahdotonta.

Jalankulkijan täytyy olla varovainen. Katua ylittäessä on muistettava, että aina ennen ajotietä täytyy ylittää pyöräkaista. Punaisia päin ei yksinkertaisesti voi kävellä, ellei halua säikähtää äänettömästi lähestyvää polkupyöräilijää. Mutta huomatkaa – pyöräilijöitä ei tarvitse pelätä muualla kuin heidän omalla kaistallaan.

Kapeahkot pyöräkaistat reunustavat kaikkia katuja siis kahta puolta. Pyörätiet on yleensä erotettu autokaistasta kiveyksellä. Pyöräteitä ja -kaistoja on Köpiksessä yli 400 kilometriä. Isoissa risteyksissä eri suuntiin kääntyville pyörille on maalattu katuun omat alueet ryhmittymiseen.

Pyöräilijöiden turvallisuutta pyritään koko ajan parantamaan. Pieniä kikkoja on vaikka kuinka paljon. Esimerkiksi liikennevaloissa autojen pysähtymisviiva on työnnetty viisi metriä pyöräilijöiden viivan taakse, lisäksi pyörille vihreä valo syttyy neljä sekuntia ennen autoja. Pyöräilijöistä tulee näin näkyvämpiä – ja nopeampia – liikenteessä.

Pyöräruuhkien takia jokainen pyöräilijä näyttää hidastaessaan pysähtymismerkin. Nostamalla kättä oman kaulan korkeudelle vältetään ketjukolarit. Suuntamerkin näyttäminen käännyttäessä on aivan itsestään selvää lapsellekin.

Polkupyörässä pitää olla edessä ja takana valot. Jos valot eivät ole kunnossa, poliisi oikeasti pysäyttää pyöräilijän ja antaa sakot. Testattu on. No okei, turistina pääsin pälkähästä tunnustamalla maalaisuuteni.

Polkupyöräparkit ovat oma nähtävyytensä. Esimerkiksi Nörreportin asemalla voi pyörän nostaa monikerroksiseen telineeseen. Kun se täytyy, pyörät rönsyilevät jalankulkualueille lähijuniin rientävien riesaksi.

Kööpenhaminan pyöräilykulttuuri on määrätietoisen politiikan tulosta. Vielä 1960-luvulla autot hallitsivat kaupunkia. Parempia pyöräilymahdollisuuksia alettiin vaatia 1970-luvulla laajoissa mielenosoituksissa, ja pian kaupunki päätti valita edistyksellisen linjan. Tanskalaistenkin oli itse rakennettava pyöräilykulttuurinsa.

Kööpenhaminan pökerryttäviä pyöränumeroita

Kööpenhaminassa on enemmän pyöriä kuin asukkaita.

Joka päivä kaupungissa polkaistaan 1,2 miljoonaa kilometriä polkupyörällä.

Kolmannes Kööpenhaminan asukkaista käyttää työ- tai koulumatkaansa polkupyörää joka päivä.

Joka neljännellä pääkaupungissa asuvalla lapsiperheellä on kuljetuspyörä tai pyörän peräkärry.

Lue myös kööpenhaminalaisen pyöräilijän haastattelu: Pohjoismaiden kirjeenvaihtaja pyöräilee 20 kilometriä päivässä.