TaideKirjoittanut Hannele Huhtala

Nouvelle Vague esittää

Lukuaika: < 1 minuutti

Nouvelle Vague esittää

Teksti Hannele Huhtala

Ranskalainen Nouvelle Vague onnistuu coveroimaan niin, ettei tarvitse hävetä.

Miten tehdä coverkappaleita esittävästä bändistä niin suosittu, että laajamittaiset kiertueet täyttävät saleja ympäri maailmaa? Omaperäisyys ja omien kappaleiden esittäminen on musiikkimaailmassa tavoiteltua, eivätkä lainaajat usein yllä alkuperäisen esittäjän asettaman riman yläpuolelle. Ranskalaisen Nouvelle Vaguen viehättävät bossanovasovitukset punk- ja new wave -klassikoista ovat tehneet ranskalaisbändistä kysytyn keikkavieraan ympäri maailmaa.

Siksi ranskalaisen Nouvelle Vaguen ensivisiitti Suomeen oli loppuunmyyty. Bändi täytti 8.10. Korjaamon Vaunusalin äärimmilleen.

Lämmittelybändi tanskalainen Blackout Babies jäi seurueeltani näkemättä, sillä saliin avattiin ovet vasta kymmeneltä. Samaan aikaan bändi jo aloitti, ja ehti lopettaakin ennen kuin jonot saatiin purettua.

Bossanovan sijaan keikalla kappaleet olivat hämyisiä jazzversioita tai melkoisenkin rokkaavia vetoja. Illan parhaiten svenganneet kappaleet olivat yhtyeen ensimmäiseltä levyltä Nouvelle Vague.

Yleisöä laulattettiin Joy Division -yhtyeen Love Will Tear Us Apartin ja Sex Pistolsin God Save The Queenin aikana. Sex Pistols -laina onkin parhaimmistoa yhtyeen kesäkuussa ilmestyneeltä 3-levyltä, joka ei ole saanut kriitikoilta aivan yhtä haltioitunutta vastaanottoa kuin yhtyeen kaksi aiempaa levyä.

Yhtyettä johtavat säveltäjä-tuottajat Marc Collin ja Olivier Libaux, levyillä solisteina on useita esiintyjiä. Helsingissä lavalla laulajina olivat Nadeah Miranda sekä Jenia ja Mélanie Pain.

Nadeah Miranda yltyi keikan keskivaiheilla erikoiseen afrotanssiin. Siinä oli keikan performanssit, muuten show kulki pitkälti musiikin varassa. Lavakarismaa yhtyeellä riittää lainasaappaiden täyttämiseen.