Perttu Leinosen Teatterikorkeakouluun tekemä taiteellinen opinnäyte Robin Hood komplex käsittelee yhteiskuntaa, luokkaeroja ja vallankumousta mukavan raikkaan analogian kautta. Yhteiskunnan rakenteita kuvaa hotelli, jonka ylimmissä kerroksissa asuvat rikkaimmat ja alimmissa köyhimmät. Ja sen jälkeen ryhdytään pohdiskelemaan kerros-metaforien avulla.

Hotellin kerrokset menevät niin syvälle, ettei johdolla ole niiden olemassaolosta edes tietoa. Kuinka syvälle hotellin käytävät yltävät? Vai onko hotellilla pohjaa ollenkaan? Jos ei, saako pohjattomuuden ymmärtäminen koko hotellin romahtamaan?

Näytelmä tuntuu kertovan, että rikkaan ryöstäminen on miltei luonnollista silloin, kun toinen on sikarikas ja toinen rutiköyhä. Dialogin perusteella vaikuttaisi siltä, että köyhille tämä ei vain kovin useiden juolahda mieleen, mutta rikkaat olettavat alempien kansanosien juonittelevan jatkuvasti omaisuuden anastamiseksi.

Näytelmän alkuasetelmassa kaikki on niin sanotusti normaalisti. Rikkaat ovat rikkaita ja köyhät heidän palvelijoitaan. Sattuman myötä hotellin talonmies kuitenkin huomaa, että näin ei välttämättä tarvitse olla. Itse asiassa vallankumous – tai ainakin kapina – on yllättävän helpostikin toteutettavissa. Kiltisti tottelemalla voi saada tippiä, mutta puukko kädessä koko lompakon.

Aivan alimpien kerrosten ihmiset eivät koe yhteyttä edes heitä auttavaan talonmieheen, koska tällä on työ ja asunto. Hotellien alakerroksien sekalainen joukkio lyöttäytyy kuitenkin yhteen, ja alkaa ryöstää yläkerran asukkaita. Vallankumous on alkanut. Ensin väkivallattomasti, mutta kun ryöstely siirtyy hotellin käytäviltä respaan, otetaan samalla ratkaiseva askel kohti aseita – ja omaa tuhoa.

Käsikirjoitus tuo varsin selvästi esiin, että se mikä on toiselle vähän, saattaa toiselle olla erittäin paljon. Aina kun yläkerroksien rikas mies yrittää lähteä pelaamaan tennistä, golfaamaan tai purjehtimaan, hänet ryöstetään hotellin käytävällä. Hotellihuoneita vallataan ja luovutetaan köyhille. Ryöstäjät hihkuvat onnesta – nyt heilläkin on millä mällätä. Samaan aikaan rikkaan rahat eivät tunnu merkittävästi vähenevän, vaikka hän menettää käteisvaransa toistuvasti.

Nimensä mukaisesti talonmies Robin (Toni Kamula) on monessa suhteessa tarujen Robin Hood ja Ulla (Kreeta Salminen) puolestaan punaisen armeijakunnan RAF:n Ulrike Meinhof, suomalaisittain Ulla. Vallankumousjohtajat tuntevat toisiinsa vetoa, mutta lopulta joudutaan käymään kädenvääntöä kumpi on lopulta tärkeämpää, rakkaus vai aate.

Huuto ja kohkaus on kohtauksesta toiseen kovaa. Vaikka vallankumous ja kapina useimmiten toki huutoa ja pauketta oikeassa elämässä ovatkin, voisi juonta ehkä kuljettaa eteenpäin asteen tai pari vähemmälläkin volyymilla. Lisäksi eräässä taustavideossa näyttäisi olevan pikku moka, tai sitten kyseessä on vertauskuva, jota en ymmärtänyt. Kuitenkin: kun Robin juoksee hotellin käytävällä, hänen täytyisi olla selin yleisöön, jotta video liikkuisi loogiseen suuntaan.

Rooleissa Kreeta Salminen Ullana sekä miessivuosien Lasse Lindberg Jussina ja varsinkin Tommi Rantamäki Alexanderina ovat näytelmän vahvinta ja onnistuneinta tulkintaa. Salminen ja Lindberg näyttävät pyssyt kädessä uskottavilta punakapinallisilta ja Rantamäki on riemastuttavan raivostuttava porvari.

Lisäksi rauhallisempien kohtausten taustamusana kuultavat Matti Strahlendorffin säveltämät biisit ovat niin hyviä, että niitä voisi ostaa vaikka cd-levyllisen kotona kuunneltavaksi. Arvostan.

Perttu Leinonen (käsikirjoitus ja ohjaus): Robin Hood komplex. Esityksiä Teatterikorkeakoululla, Haapaniemenkatu 6, 27.2.-9.3.