Suomea eniten sivunnut kansainvaellus kautta aikain lienee 1960-luvun massiivinen muuttoliike työn perässä Ruotsiin. Nyt, kun kokonainen sukupolvi ruotsinsuomalaisia on kasvanut kansankodin helmassa, on ryhdytty entistä avoimemmin puhumaan niistä ongelmista, joihin suomalaiset jälkeläisineen vieraassa, silloin vielä maahanmuuttajiin tottumattomassa maassa törmäsivät.

Susanna Alakosken romaani Svinalängorna (Sikalat) voitti Ruotsin arvostetuimpiin kirjallisuuspalkintoihin kuuluvan August-palkinnon vuonna 2006. Se lienee genren merkittävin tai ainakin tunnetuin teos.

Sikaloita voisi pitää yhtäältä inhorealistisena, traagisena tarinana vieraalle maalle joutuneesta perheestä, jota viina lähtee viemään, mutta samalla myös perheen tyttären hienona kasvu- ja selviytymistarinana.

Ajatus Alakosken romaanin näyttämökielelle kääntämisestä kuulosti melko hurjalta – ei siksi, että jutusta puuttuisi draamalle aina tarpeellisia konflikteja tai yllättäviä juonenkäänteitä, vaan siksi, että ensimmäinen ajatus Svinalängornasta on tarinan kertojaminän näkökulmasta kuitenkin ”rähinätodellisuuden” kuvaus, joka ilman muuta kääntyy myös asetelmaksi ”Heja Sverige – skit Finland”. Näin siitäkin huolimatta, ettei kansankoti likikään kaikissa käänteisssään miltään absoluuttiselta onnelalta vaikuta.

Marina Meinander ja Mikaela Granit ovat kuitenkin onnistuneet välttämään kaikki tekstissä piilevät ansat, joihin langetessaan juttu kääntyisi monikulttuurisuuteen totuttelemiselle naureskeluksi. Riksteaternin, Wasa Teaternin sekä suomenruotsalaisen Blaue Frau- ja ruotsinsuomalaisen Uuden teatterin yhteistuotantona syntynyt esitys on herkkä ja kirjan esittelemiä kovia kohtaloita kaunistelematon, mutta myös vauhdikas ja mukaansatempaava juttu, jota katsoo ilokseen.

Sonja Ahlforsin Leena on hyvin aito, suloinen, vakavakatseinen, vallitsevan todellisuuden tajuava ja siinä eteenpäin selviävä pieni tyttö, joka saa Thérèse Svenssonin niinikään mainiosti tulkitsemasta Åsesta jokseenkin tasaveroisen kohtalotoverin. Eiväthän ongelmat Ruotsissa tietenkään siirtolaisperheisiin rajoitu, vaan avioerot ja uusperheristiriidat voivat kohdat ketä tahansa.

Tyttöjen kasvutarina on kuitenkin jutun pääjuonne. Sitä tukevat oivallisesti niin Abban viisuvoitto kuin kansankodissa kaikesta huolimatta vallitsevien luokkaerojen havainnoiminen, unohtamatta Leenan lupaavaa uimarinuraa, jonka alle arjen murheet huuhtoutuvat.

Niklas Åkerfelt ja Eva Millberg luovat kattavan sarjan lähiökansalaisia, joista erityisesti Millbergin suorapuheinen posteljooni-Helmi on varsin mainio. Jari Nissisen ja Annaleena Sipilän roolit ruotsalaista todellisuutta hakevina suomalaisvanhempina ovat nekin varsin osuvia.

Tämän henkilögallerian nähdessään alkaa ihan aiheesta pohtia kysymystä, joka lentää ilmaan esityksen alussa. ”Meidän takiammeko Fridhemiä alettiin kaupungin sosiaalihuoltosektorilla kutsua sikaloiksi?”

Svinalängorna on ruotsinkielinen esitys, vaikka siinä on tietyissä repliikeissä toki suomeakin. Viinan voimalla nousevat desibelit korostavat itäistä alkuvoimaa myös kielipoliittisesti.

Suomenruotsalainen Sonja Ahlfors ääntää riikinruotsia aidosti, mikä on roolin uskottavuuden kannalta välttämätöntä – mistäpä Skånessa varttunut suomalaisperheen tytär olisi voinutkaan finlandsvenskaa oppia? Kielen sävyillä tyylitellessään esitys olisi voinut mennä pidemmällekin, varsinkin loppupuolen raitistumiskohtauksessa Sipilän ja Nissisen tarkoituksellinen riikinruotsi toimii oivallisena tehokeinona.

Kieli ei kuitenkaan ole missään tapauksessa este esityksen seuraamiselle – näyttämön tapahtumat ovat sen verran vauhdikkaita, että juonessa pysyy hyvin mukana, vaikka repliikit olisivat jotain vieläkin omituisempaa kieltä.

Svinalängorna sai ensi-iltansa Vaasassa jo viime lokakuussa ja on marras–maaliskuussa kuluneena talvena kiertänyt eri puolilla Ruotsia. Ruotsin kiertue alkoi itseoikeutetusti tarinan tapahtumakulmilta Ystadista ja ylti pohjoisimmillaan Kiirunaan. Huhtikuun aikana esitys tekee vielä kiertueen Suomessa.

Esitys on ollut varsinkin sellaisissa Ruotsin kaupungeissa, joissa suomalaisväestön määrä on runsas, melkoinen menestys. Sitä ei pidä ihmetellä, siitäkään huolimatta, että Alakosken kirjan ruotsinsuomalaisissa piireissä taannoin saama vastaanotto olikin ristiriitaisempi kuin yleisissä kirjallisuusympyröissä.

Svinalängornan Suomen-kiertue: Espoon Kaupunginteatteri 13.–14.4., Kotkan kaupunginteatteri 15.4., Åbo Svenska Teater 17.4., Tampereen Työväen Teatteri 19.4., Jyväskylän kaupunginteatteri 20.4., Kuopion kaupunginteatteri 21.4., Oulun kaupunginteatteri 23.4. & Wasa Teater 26.4.