Mainokset ovat monien mielestä taideteoksia itsessään. Kerran vuodessa kaupallisia ilmoituksia saakin ihastella ihan niille pyhitetyssä näyttelyssä. Vuoden huiput -näyttely kerää yhteen edellisen vuoden parhaiksi katsotut yleisön vedätykset Design Forum Finlandin seinille.

Grafian, graafisen suunnittelun ammattilaisten järjestön, vuosittain järjestämä kilpailu pistää järjestykseen visuaalisesti slickit ja nokkelan kekseliäät mainokset.

Mainosten ihmettely näyttelytiloissa on lähinnä surrealistinen kokemus, näitä aistiärsykkeitähän puskee joka tuutista muutenkin. Pakko silti myöntää, että taitavaa ja kekseliästä porukkaa mainostoimistoista löytyy. Hieman tässä yleisön edustajaa häiritsee se, että sisältöanalyysi mainoskilpailusta puuttuu täysin.

Toki verbaalinen akrobatia saa kehunsa, mutta se todellinen sisältö jää tyystin arvostelun ulkopuolelle. Jos siihen puututaan, ajetaan mopo metsään tarkoituksella. Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että Bob Helsingin ”Älä ruoki lamaa” -kamppista ylistetään siitä, että on uskallettu tehdä pyyteetöntä työtä kansakunnan hyväksi? Eiväthän ne tuomariston jäsenet mitään debiileitä ole, toimiston oma imagokampanjahan se oli.

Ehkä sisältöanalyysi iskisi markkinointimaailman kipupisteisiin turhankin tarkasti. Aadeet ja copyt varmasti mieluummin ihastelevat omia töitään ilman yhteiskunnallista painolastia. Sisältöanalyysi saattaisi muistuttaa siitä, että eihän tässä mitään taidetta taiteen vuoksi olla tekemässä.

Oikeastaan Vuoden Huiput ei ole näyttely alkuunkaan. Se on markkinointialan joukko-onanointia ja sellaisena se kannattaakin katsoa. Tutustuttuaan siihen tietää taas, missä meidän kuluttajien juksaamisessa mennään.

Omaa seikkailuaan mainosten ja brändien maailmassa puolestaan jatkaa myös Jani Leinonen. Matkaseuraksi Mundus Liberi -näyttelyyn Leinonen on saanut Riiko Sakkisen.

Poikien yhteisnäyttely yhdistää kaikille tutut karkki-, muro- ja puuropaketit pornokuvastoon ja prostituutioilmoituksiin. Halpaa monien mielestä, nerokasta toisten.

Ei rinnastus mainonnan ja kovasti paheksutun pornoteollisuuden – jopa ihmiskaupan – välillä suinkaan täysin ansioton ole. Samoilla kaupallisuuden ehdoillahan tässä lasten ja aikuisten namien trokaamisessa liikutaan. Kysyntää seuraa tarjonta ja tarjonnalla luodaan kysyntää.

Puhtaimmillaan rinnastus on näyttelyn videoteoksessa, jossa ruudussa vuorottelevat valokuvat nami- ja muropaketeista sekä deitti- ja prostituutioilmoituksista. Sama teema jatkuu myös isommissa töissä, joissa edellä mainittuja kuvastoja on lomitettu ja ladottu päällekkäin.

Rinnastamalla näiden hyvinkin erilaisten tuotteiden mainokset Leinonen ja Sakkinen kiinnittävät katsojan huomion mainonnan logiikkaan, joka pyörittää meidän kulutusvetoisia yhteiskuntiamme. Ylisöpö Hello Kitty yhdistettynä pornoon kyllä pysäyttää. Tällaistako maailmaa me lapsillemme tyrkytämme?

Näyttely leikittelee kaupallisella kuvastolla ja provosoi parhaansa mukaan. Erityisen herkullisia, jos toki harmillisen harvinaisia, ovat yritysten ylilyönnit provokaatioon reagoimisessa. Yrityksille julkisuuskuva on kaikki kaikessa, markkinointiin upotetaan valtavat vuoret rahaa ja brändien loukkaamattomuutta vaalitaan hysteerisellä vimmalla.

Muutama vuosi sitten Raisio hikeentyi Leinosen hassutteluista Elovena-puuropakettien ja -brändin kustannuksella. Kuitenkin yritysten tavoite ja vaatimus kontrolloida jokaista yksityiskohtaa brändiensä julkisesta elämästä on tuhoon tuomittu.

Kun Leinonen toisti formaattinsa Yhdysvalloissa, paikallinen Quaker Oats ei suinkaan hermostunut heidän Cap’n Crunch -muropakettiensa parodioinnista. Firman edustajat ilmaantuivat kuulemma ihan näyttelyn avajaisiinkin. Raisio puolestaan lähetti uhkakirjeen, jonka Leinonen löi kehyksiin ja myi taideteoksena.

Yhdysvallat kulkee kaupallisuuden ja mainonnan eturintamassa. Siellä myös ymmärrys siitä, että mainokset ja tuotteet alkavat elämään omaa elämäänsä, on edennyt hieman pidemmälle. Julkiseen jakeluun laitetut tuotteet ja tuotemerkit muuttuvat osaksi yleistä keskustelua ja silloin ei enää parane vaatia yksinoikeutta niihin.

Yleisön ja yhteiskunnan hämmennys voimistuu mainosten sekoittamisesta taiteeseen. Eihän mainoksia saa arvostella, saati sitten että niiden kustannuksella saisi nauraa ja irvailla. Mainokset ovat yksiselitteisiä, ne yrittävät myydä. Mutta mainosten parodiointi on jotain vierasta. Mihin hittoon sillä pyritään? Motiivin epäselvyys vetää monilla karvat pystyyn.

Kaikesta markkinoinnin ja kaupallisuuden kritisoinnista huolimatta Leinonen ja Sakkinen osaavat tuotteistuksen jalon taidon. Leinonen hioi takavuosina medianäkyvyyttään mainostoimisto Bob Helsingin kanssa ja jotain kovin bobimaista Leinosen julkisessa esiintymisessä onkin. Mies itse tosin muistuttaa tavan takaa, että se yhteistyö loppui jo aikaa sitten.

Ristiriitaisia lausuntoja jakeleva taiteilija silittää vastakarvaan oikein urakalla ja huomio on varmistettu. Lukuisiin haastatteluihin valmistaudutaan miettimällä kohderyhmää mahdollisimman tehokkaasti provosoivat kommentit ja argumentit.

Olisi kuitenkin virhe väittää mainoskriittisyyttä mainostamisen vastustamiseksi, saati sitten vaatia sitä taiteilijoilta. Saavathan poliitikot kritisoida politiikkaa.

Itsensä markkinointi pojilta onkin onnistunut tolkuttoman hyvin. Samaan aikaan kun heidän työnsä ovat esillä Amos Anderssonin taidemuseossa löytyy niitä myös Kiasman Oikeilla jäljillä – näyttelystä.

Markkinointioperaation onnistumisesta kertoi jotain myös Mundus Liberi -näyttelyn avajaiset. Siellä oli niin paljon ryhmää, että ahdistus iski. Töitä ei ollut mitään toivoa katsella ja ne nähdäkseen piti paikalle hipsiä myöhemmin. Ainoastaan myöhemmin töitä katsoessa paikalta nimen omaan puuttui se markkinahybris ja -hypetys, jotka ovat niin keskeisiä kokonaistaideteoksin osia.

Ja tässäpä päästäänkin siihen todelliseen taideteokseen. Väittäisin, että Leinosen ja Sakkisen näyttelyissä ja töissä kiinnostavin anti löytyy museon ulkopuolelta. Mediaspektaakkeli, joka syntyy Leinosen jokaisesta näyttelystä ja projektista, kertoo yhteiskunnasta vähintään yhtä paljon kuin itse työt.

Kauhistelu, ärsyyntyminen ja silkka kritiikitön ihailu ovat kaikki harkiten synnytettyjä ja ruokittuja tunteita.

Sama se, mitä ne töistä puhuvat kunhan puhuvat kovaan ääneen ja kauppa käy.

Vuoden Huiput 2008 Design Forum Finlandissa 3.5. asti (ilmainen)

Janin ja Riikon Vapaa Maailma Amos Anderssonin taidemuseossa 4.5. asti (tosi kalliit liput)

Oikeilla jäljillä Kiasmassa 31.12. asti (halvemmat liput ja saa kaupan päälle koko Kiasman)