On helmikuu ja Buenos Airesissa karnevaali. Kuun jokaisena viikonloppuna kymmenet kadut täyttyvät juhlivista ihmisistä, musiikista, tanssista, laulusta ja lipuista. Kaupungissa on erilaisia karnevaaliryhmiä, mutta keskeisin rooli on la murga porteñalla, buenosaireslaisella murga-tanssilla: murgaryhmiä on kaupungissa lähes 150, ja kukin niistä esiintyy karnevaalin aikana useamman kerran. Karnevaaliyleisön lukumäärä lähentelee miljoonaa.

”Tänään on nälkäisiä lapsia / Tänään on työttömiä vanhempia / Ylhäällä olevien juhlan / Maksamme me alhaalla olevat”, laulaa Los Verdes de Monserrat -murgaryhmä.

Poliittinen kritiikki on keskeinen osa jokaisen murgaryhmän esityksiä. Monet ryhmät yhdistävät esityksiinsä teatteria: niissä saatetaan kuvata esimerkiksi slummin asukkaiden kohtaamaa poliisiväkivaltaa, jolloin tanssin huippuhetkenä esitetään kamppailu poliisia vastaan rajujen potkuhyppyjen avulla.

Vallanpitäjät eivät ole hymyilleet murgaryhmien kritiikille. Karnevaalia on rajoitettu eri aikoina eri tavoilla. Voimakeinot ovat osoittautuneet poliittiseksi riskiksi – 2000-luvulla kaksi presidenttiä on joutunut eroamaan poliisin tapettua mielenosoittajia – mutta Buenos Airesin kaupunginhallitus ei ole jäänyt pyörittelemään peukaloitaan. Se on onnistunut kehittämään hienovaraisemman mutta silti tehokkaan keinon kontrolloida murgien toimintaa.

Vuonna 1997 murga julistettiin kulttuuriperinnöksi. Samalla kaupunginhallitus lupasi tukea murgaajien toimintaa. Kaupunki perusti erityisen karnevaalikomission hoitamaan karnevaalia ja murgaa koskevia asioita. Tuloksena oli niin sanottu virallinen karnevaali harjoittelulupineen sekä asu- ja soitinstandardeineen. Komissio asettaa vaatimuksia myös esitysten järjestykselle, pituudelle ja sisällölle.

Komissio alkoi 2000-luvulle tultaessa myös arvioimaan ryhmien tasoa. Kunkin karnevaalin aikana murgaryhmät luokitellaan neljään luokkaan. Alimpaan luokkaan kuuluvat eivät saa osallistua seuraavan vuoden karnevaaliin, ja muut luokat saavat kaupungilta erisuuruisia tukia. Komissio järjestää myös esikarnevaalia, jossa uudet tai liian vähän pisteitä saaneet ryhmät voivat tavoitella esiintymisoikeutta.

Kaiken tämän tavoitteena on nostaa karnevaalin tasoa. ”Buenos Airesissa on 150 murgaa, mutta hyviä niistä on 15”, komission koordinaattori Claudio Yomaiel toteaa.

Karnevaalia koskevalla lainsäädännöllä tapahtumasta pyritään hiomaan turisteja houkutteleva kaupallinen spektaakkeli. Näin kaupunki pyrkii hyötymään murgasta ja karnevaalista, mutta samalla se myös rajoittaa ryhmien toimintamahdollisuuksia. Yomaiel myöntää suoraan, että virallisen karnevaalin ulkopuolelle jättäytyville ryhmille ei myönnetä harjoittelulupia. Niiden on myös äärimmäisen vaikea saada lupaa järjestää karnevaalitapahtumia. Ilman lupia harjoittelevien ja esiintyvien ryhmien soittimia takavarikoidaan, ja ne voivat joutua pidätetyiksi ja oikeuteen.

Osa murgista kieltäytyy silti sopeutumasta komission vaatimuksiin, ja ne ovat muodostaneet niin sanotun itsenäisten murgien ryhmän. Ne järjestävät mahdollisuuksiensa mukaan omia karnevaalitapahtumiaan. Tämän vuoden karnevaalissa ne järjestävät tapahtumia yli kymmenessä paikassa, kun virallisen karnevaalin piirissä järjestetään tapahtumia noin neljässäkymmenessä paikassa. Valitsemalla itsenäisyyden nämä murgat ovat samalla valinneet arvostuksen ja rahallisen tuen sijasta paljon ongelmia ja poliisiväkivallan uhan.

Poliittinen vastarinta korostuu varsinkin 80-luvulla päättyneen sotilasdiktatuurin jälkeen syntyneiden ryhmien kohdalla. Joillekin se on toiminnan päämäärä.

”Murga on taistelun väline,” toteavat Los Verdesiin kuuluvat Julian Catalano ja Laura Duarte. Monille murgan vetovoima liittyy mahdollisuuteen yhdistää taiteellinen ilmaisu poliittiseen toimintaan.

Toiset arvostavat murgaa sen väkivallattomuuden vuoksi: ”On hyvä että voi protestoida laululla ja tanssilla, niin että ei tarvitse mennä kongressille heittelemään kiviä ja sytyttämään tulipaloja”, kertoo Sangrando Sueños -ryhmän Luciano Giuliani.

Kolmansille juuri ilakoiva ja pilkallinen murga on kaikkein radikaaleinta vastarintaa, tai suorastaan ainoa mahdollisuus järjestäytyä taisteluun. ”Ei ole vaihtoehtoja”, huudahtaa Catalano.

Monet vanhemmat ryhmät taas eivät pidä poliittista kritiikkiä kovin keskeisenä osana murgaa: ne nostavat etusijalle taiteellisen ilmaisun ja esitysten esteettisyyden.

Valinta vastarinnan ja virallisen karnevaalin välillä onkin varsinainen kuuma peruna Buenos Airesin murgaajien keskuudessa. Komission tekemä murgan määritelmä on varsin pitkälle sidottu ennen diktatuuria syntyneiden vanhempien ryhmien luomaan perinteeseen. Monet niistä ovatkin määritelmän kannalla: niiden näkökulmasta uudet murgat vääristävät lajia ja kehittävät sitä vikasuuntaan. Ne ovat myös iloisia saamastaan tunnustuksesta ja tuesta.

Vanhojenkin murgien keskuudessa närää aiheuttaa silti arviointien murgien toimintakulttuuriin istuttama kilpailullisuus. ”Karnevaali on juhla. Ei siellä voi kilpailla,” Catalano ja Duarte tiivistävät tuntemukset. Kilpailun ”hävinneiden” sulkeminen karnevaalin ulkopuolelle on monista väärin. Eniten hajaannusta murgien keskuudessa aiheuttaa kuitenkin perinteeseen tiukasti sidottu määritelmä. ”Minusta vaikuttaa siltä, että perinteiset murgat ovat museossa. Ihanassa vitriinissä, mutta se ei ole sitä mitä ulkopuolella tapahtuu”, Los Herederos -ryhmän Guadalupe Gaitán toteaa.

Näiden murgaajien mielestä murgaa ei pidä eikä sitä edes voi määritellä, vaan tärkeintä on säilyttää mahdollisuus kehittää lajia moneen suuntaan. ”Ei murga ole vain yksi asia, vaikka he kuinka yrittäisivät määritellä sitä, sille ei löydy määritelmää. Ei murga ole mitään jäykkää”, pohtii Catalano. Komission määritelmiä vastustavienkin murgaajien joukossa on suuria erimielisyyksiä vastarinnan teon keinoista: Catalanon mielestä muutosta pitäisi ajaa yhtenä rintamana tehden yhteistyötä komission kanssa, kun taas Gaitánin mukaan murgien väliset näkemyserot ovat este kokoavalle yhteistyölle.

Buenos Airesissa käydäänkin nyt kovaa kamppailua murgan määritelmästä ja oikeudesta vaikuttaa siihen. Kaupunginhallituksen mukaan oikeassa murgassa korostuu ulkoasu, estetiikka ja traditioiden ylläpito. Tällä on merkittäviä seurauksia niiden ryhmien kannalta, joille murga on ensisijaisesti vastarinnan väline: myös poliittinen kritiikki muuntuu perinteen sanelemaksi pakoksi. Kun murgien vallanpitäjiin kohdistuva kritiikki on samaisten vallanpitäjien taholta määritelty murgan tradition osaksi, ja kun sitä arvioimassa on näiden toimesta asetettu tuomaristo, tuon vastarinnan voima katoaa ja terä katkeaa.

Näin Buenos Airesin karnevaalikomissio kontrolloi vastarintaa instituoimalla sen ”kulttuuriperinnöksi” ja muuntamalla sen pelkäksi rituaaliksi. Kamppailun katkeruus tuntuu tätä taustaa vasten ymmärrettävältä: Buenos Airesin murgaajilla on tässä pelissä paljon.

Kirjoittaja on tehnyt aiheesta antropologian pro gradu -tutkielman.