Teksti Tuomas Kokko
Asepalveluksen alkupuolella luvataan totella esimiestä ja Jumalaa. Sotilas ulkoistaa moraaliset ristiriidat. Mutta voiko esimiehen sana aina olla kaikkivaltiaan tahto? Valtimonteatterin Mies ja hänen omatuntonsa vie sotavankileirille Suomenlinnaan.
Kun nuori mies tai nainen alkaa suorittaa asepalvelustaan Puolustusvoimissa, hän joutuu ensimmäisten viikkojen jälkeen vannomaan sotilasvalan.
”Minä lupaan ja vakuutan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen. Tahdon palvella maatani rehellisesti sekä parhaan kykyni mukaan etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta.
Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa. Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tai maan valtiojärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa.
Joukkoa, johon kuulun sekä paikkaani siinä en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun.
Lupaan käyttäytyä kunnollisesti ja ryhdikkäästi, totella esimiehiäni, noudattaa lakeja ja asetuksia sekä säilyttää hyvin minulle uskotut palvelussalaisuudet.”
Valassa sotilas lupaa totella esimiestään. Sen hän tekee ”kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä”. Hän ulkoistaa kaikki mahdolliset moraaliset ristiriidat, joita saattaisi kohdata sotatilanteessa. Ne eivät ole hänen ristiriitojaan, koska kaikki saa alkunsa esimiehen – lopulta Jumalan – tahdosta.
Mutta entä jos esimies käskee sotilasta sulkemaan ihmisiä vankileireille? Näännyttämään heitä nälkään ja lopulta teloittamaan yksi kerrallaan? Voiko sille olla Jumalan hyväksyntä?
Näitä kysymyksiä helsinkiläinen Valtimonteatteri pohtii, mutta vuoden 1918 perspektiivistä, esityksessään Mies ja hänen omatuntonsa. Suomenlinnan punavankileirille kansalaissodan viimeisiin hetkiin sijoittuvan tarinan on kirjoittanut kirjailija Jarl Hemmer vuonna 1928. Mies ja hänen omatuntonsa on nähty myös valkokankaalla: Toivo Särkkä ohjasi sen elokuvaksi vuonna 1958.
Sodan ja Jumalan suhdetta käsittelevän näytelmän päähenkilöinä on kaksi vankileirillä työskentelevää pappia. Heidän työnään on lohduttaa vankileirille suljettuja ihmisiä ja kertoa heille iänkaikkisuudesta ja Jumalan rakkaudesta ennen kuin he joutuvat teloitettaviksi.
Papit joutuvat suurten kysymysten ääreen. Jos Jumala on olemassa ja rakastaa ihmisiä, miksi Suomenlinnassa on vankileiri?
Mies ja hänen omatuntonsa. Valtimonteatteri, Aleksis Kiven katu 22, Helsinki. Esitykset joulukuun 10. ja 12., tammikuun 16., 20., 23., 28. ja 31. ja helmikuun 4., 6. ja 11. Liput 8/12e.
